Kun psyyke ei kestä lapsen yritystä?
Alkaa tuntua että jo tämä muutaman kuukauden yritys käy ylitsepääsemättömäksi. En kerta kaikkiaan jaksa enää itkua negatiivisen raskaustestin vierellä. Lapsen yrittäminenhän pitäisi olla onnellista aikaa, miten se voi olla näin tuskallista? Ja todellakin tarkoitan että tuntuu etten enää jaksa. Psykiatrin ja psykologin kanssa on puhuttu, kumpikaan ei osannut auttaa. Puhuivat vaan ympäripyöreitä. Ja minä itken päivästä toiseen ja eristäydyn kotiin koska en pysty katsomaan toisten lapsia ja raskaana olevia naisia. Onko ketään kohtalotovereita vai olenko täysin yksin tämän hulluuteni kanssa?
Kommentit (14)
Oletko aina tottunut saamaan kaiken mitä haluat heti ja nyt? Elämässä on kasvun paikkoja, ehkä tässä on sinulle tarjolla sellainen? Eli tarkoitus on, että oppisit kärsivällisyyttä ja tajuamaan sen, että Elämää ei voi hallita oman mielensä mukaan.
Se on vanha totuus että ' tulee jos on tullakseen' - et voi mitenkään vaikuttaa asiaan millään yrittämisellä.
En minäkään tämän kummemmin osaa neuvoa, mutta tiedän kyllä tasan tuon tunteen!!!
-Inseminaatio ensi kuussa
Ja ei, en ole tottunut saamaan kaikkea heti. Päinvastoin, olen saanut kestää elämässäni kaikenlaista huonoa ihan tarpeeksi yhdelle ihmiselle.
ap
Tein testejä useita kuukaudessa. Itkin. Potkin. Raivosin. En halunnut tavata raskaana olevia tai vauvan saaneita ystäviä. Kunnes jotenkin väsyin siihen rumbaan, lopetimme tietoisen yrittämisen ja aloin keskittyä muihin asioihin. Kuinka ollakaan, raskaana olin sitten lopulta. Siinä tuhoaa itsensä, ihmissuhteensa ja kaiken. Yritä hankkia muuta ajateltavaa ja tekemistä.
Meillä on ainakin 3 ystäväpariskuntaa, jotka tekemällä tekivät lasta ja kas vain, kun lopettivat (= luopuivat toivosta), tulivat raskaaksi!
Luota luonnon vaistoihin. Mieshän haistaa naisestaan, kun tämä ovuloi ja on silloin himoikkaimmillaan. Anna miehesi siis haistella ja hän kyllä tietää, milloin on oikea hetki=)
Pian olette siinä tilanteessa, että seksi ei maistu enää lainkaan, parisuhde on niin kovilla, että on ero edessä ja kaikki menee pieleen.
Ja toki on syytä myös huomioida se mahdollisuus, että ehkä sitä lasta ei todella tule.
Esikoista " tehtiin" 1.5 vuotta ja nyt toista on yritetty kohta vuosi. Et silleen.
Vaan toisaalta en tiedä miten sitä voi luovuttaakaan. Mutta totuus on että näin en voi jatkaa.
ap
Miehen sperma kunnossa, minulla putket auki ja ovuloin normaalisti. Lääkärin mielestä mitään vikaa ei ole. Lääkäri totesi tosi lohduttavasti että " joskus ei vaan onnistu vaikka mitä tekisi ja mitään vikaa ei löytyisi" .
ap
Esim. ei se, että näkee jonkun olevan raskaana ja itse ei (vielä) ole, tarvitse olla maailmanloppu vaan päinvastoin: iloitse jokaisen raskaana olevan puolesta ja ajattele, että kivaa, kohta minäkin olen tuossa tilassa. Nimittäin elämässä on se ihmeellinen puoli, että se mihin keskität ajatuksesi, ilmenee myös todellisuudessa. Jos keskityt vain siihen että että varmaan en ikinä tule raskaaksi kun taas oli negaa, niin siinä käy juuri niin. Ehkä kannattaisi harjoitella positiivisia mielikuvia, kuvitella miten työntää niitä lastenvaunuja ylpeänä joskus (lähi)tulevaisuudessa. Kokeile tällaista ajattelutavan muutosta, niin voit vaikka iloisesti yllättyä... Tiedän nimittäin mistä puhun.
Mutta sitä stressiä vähennät sillä että ensinnäkin lopetat kaikkien vauvajuttujen lukemisen, et tule vauvapalstalle, et osta tukkupakkauksia testejä kaappiin, et testaa ennen kuin menkat myöhässä, et katsele kaupoissa äitiys- ja vauvanvaatteita, et laske kiertopäiviä, et mieti syömisiä ja juomisia sillä silmällä että jos nyt olisit raskaana ja muutenkin *aktiivisesti* kiellät itseltäsi kaiken vauvoihin ja raskauteen liittyvän. Hus pois täältä ja lenkille tai jotain!
Jotenkin vaan en pysty siihen. Päivän tai pari pystyn tsemppaamaan ja sen jälkeen romahdan taas. Lysähdän eteisen lattialle itkemään kun tulen kotiin jos olen nähnyt kaupassa liikaa raskaanaolevia. Positiivista ajattelua on kyllä yritetty, kai minä en sitten vaan siihen kykene.
ap
raskaana, ja harva se päivä saan kuulla jotain leikkimieliseksi tarkoitettua heittoa siitä että koska minun mahani alkaa kasvaa. Olen yrittänyt monta monta kertaa vihjailla enemmän tai vähemmän selvästi että ei niitä lapsia noin vain tilaamalla tule ja että en haluaisi puhua asiasta. Pelkään että joku kerta pimahdan kun työkaveri taas ottaa asian puheeksi.
ap
Ei se niin vain onnistu että päätän lopettaa yrittämisen. Ajatuskin ahdistaa.
ap