Lue keskustelun säännöt.
Miksi minulla on aina epämukava ja syyllinen/syyllistetty olo, kun puhun sukulaisten kanssa?
01.04.2022 |
Olen jo 45-vuotias, mutta näin on ollut aina ja koskee kaikkia minua vanhempia sukulaisia, myös kaukaisia. En saa kiinni mistä tämä olo tulee. Ihan kuin kaikki sukulaiset, etenkin minua paljon vanhemmat ja naispuoleiset vain tenttaisi syyllistävään sävyyn yksityisasioistani. Mutta ei kai se niin voi olla, ihan normaalia kuulumisten kyselyä se on. Miksi minulle sitten tulee teennäinen, epämukava ja syyllinen/syyllistetty olo kun kerron itsestäni tai elämästäni heille? En muista että kukaan heistä olisi minua esim. haukkunut mitenkään enkä muiden ihmisten kanssa saa tällaista oloa.
Kommentit (17)
Ehkä ne rivien välistä syyllistää. Oisko jotain uskonnolista väkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakin tunnen, etten täytä heidän odotuksiaan. Toisaalta en elä elämääni heitä varten. Tuntuu kuitenkin ikävältä, ettei sukulaisten kanssa pysty keskustelemaan kuten muiden ihmisten kanssa.
Eniten inhoan noita ”meidän suvussa niin ja meidän suvussa näin” ja ”häpäiset koko suvun” jaarituksia. Kukaan muu ei varmaan edes tiedä sukulaisuudesta kun itse asun suuressa kaupungissa eikä täällä kukaan ole ikinä kysellyt sukulaisistani mitään. Yksi työkaveri kysyi kerran, että lähdenkö vanhempieni luokse perheeni kanssa jouluna. Sanoin, etten tuhlaa joulua satojen kilometrien matkustamiseen kun ruokaa voi hankkia jouluksikin kotiin.
En tiedä kuitenkaan olevani mikään suvun musta lammas, vaan olen ihan menestynyt, hyvä koulutus ja ammatti, perhe ja lapsia, hyvä asuinpaikka jne. Minusta tämä on tosi outo juttu. Ap
Miksi suostut moiseen? Alentavat sinua jotta tuntisivat itsensä paremmiksi. Kuuluu pers. häiriöön.
Tämä on niinkin hullua, että puheäänenikin muuttuu jotenkin oudoksi, vältteleväksi ja teennäiseksi kun puhun minua vanhempien sukulaisten kanssa. En tee sitä tahallani vaan se vain tapahtuu. Eikä niin käy vaikkapa iäkkäiden naapurieni tai anoppini tms kanssa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi suostut moiseen? Alentavat sinua jotta tuntisivat itsensä paremmiksi. Kuuluu pers. häiriöön.
En ole ollenkaan varma, että he tekisivät mitään pahaa tai alentaisivat, siis oikeasti. Ehkä kaikki on vain minun reagointia? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asuin yhden miehen kanssa parikymppisenä (kuin siskovelisuhde) ja hän kertoi että sukulaiseni, varsinkin yksi kiihkouskovainen täti, oli kuin petolintu kun mies oli kertonut hitsaavansa tankkeja työkseen. Nykyään ei tee samaa työtä.
En osaa sanoa, mutta kiinnostava aihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan tuon ilmiön. Minulla on samanlainen.
Jos ystäville ja työkavereille kerron jonkun kauan odottamani asian toteutuvan, voin kertoa kaiken niin kuin se on. Jos vaikka olen ostanut hevosen tai ilmoittautunut kurssille, kerron että se oli paljon kalliimpi kuin mikä olisi ollut järkevää, mutta oikeasti haluan viedä elämääni enemmän siihen suuntaan ja ottaa riskin.
Vanhempien sukulaisteni kanssa huomaan, että suusta tulee valkoisia valheita jo ennen kuin olen ajatellut mitään. No joo, ostin kyllä hevosen koska kaveri tarvitsi siihen vastuun jakajan, kyllä se kaveri siitä sitten suuremmalta osalta huolehtii edelleen, eipä se ainakaan paljon maksanut ja tallivuokrakin edullinen… joo, ilmoittauduin kurssille kun pitäähän sitä jotain tehdä. Tuskin nyt tällä ikää mitään enää oppii mutta onpa sekin kokeiltu.
Toisaalta muistan ne sukulaisten välisen keskustelut joita lapsena kuuli. Kauhisteltiin vuorotellen jokaisen tutun huomionhakuiset temput, mitä ne itsestään luulivat.
Sinulla on jäänyt rooli päälle. Luultavasti olet lapsuudessasi joutunut esittämään jotain muuta kuin olet, jotta sinua ei ole moitittu ja paheksuttu, ja tiedostamattasi vajoat samaan mielentilaan aina kun olet tekemisissä sukulaistesi kanssa.
Itse huomasin vuosia sitten saman ilmiön omassa elämässäni. Päätin silloin, etten enää koskaan selittele, nöyristele, hyvittele tai muutenkaan hae vanhempieni tai sukulaisteni hyväksyntää. Teen mitä haluan, en esitä enää mitään muuta kuin olen enkä kuuntele minkäänlaista mutinaa tai paheksuntaa. Olen aikuinen ihminen ja alan käyttäytyä sen mukaisesti, eli en enää muutu epävarmaksi ja miellyttämisenhaluiseksi pikkutytöksi heidän seurassaan.
Vanhempani ovat aina yrittäneet elää kauttani. Minun on pitänyt olla se kiltti ja koulussa ym. hyvin pärjäävä ja sievältä näyttävä tyttö, josta voi olla ylpeä ja tuntea paremmuutta ”huonompien” lasten vanhempiin verrattuna. Kaikki myöhemmätkin saavutukseni on jotenkin käännetty niin, että he ovat onnistuneet niin hyvin kasvatustyössään kun tytär menestyy elämässään. Jossain vaiheessa silmäni avautuivat tähän kieroutuneeseen dynamiikkaan ja lakkasin välittämästä heidän odotuksistaan.
Olen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, on vapauttavaa kun ei liikaa välitä siitä mitä muut ajattelevat. Nykyään osaan ja uskallan sanoa myös ei, enkä enää pelkää sukulaisten pettymystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellainen tuli vielä mieleen, että he ei puhu minulle kuin tasavertaiselle aikuiselle vaan kuin lapselle, vähätellen ja jotenkin asioita yksinkertaistaen. Olen kuitenkin korkeimmin koulutettu kuin kukaan suvussani, he tosin ei taida ihan tietää kuinka korkeasti, mutta kuitenkin. Ap
Joku arveli että kyse on uskonnollisesta suvusta. Arvasi oikein, itse olen ateisti. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En välitä pätkääkään mitä sukulaiseni ajattelevat. En ole tekemisissä heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
En välitä pätkääkään mitä sukulaiseni ajattelevat. En ole tekemisissä heidän kanssaan.
En minäkään välitä emmekä ole läheisiä, satunnaisesti joku soittaa jotain ihan asia-asiaa tai kysyy kuulumisia, tavataan harvoin joissain juhlissa. Ap
Minulla oli ennen sama vaiva. Se johtui alisteisesta asemasta: aina on joku vanhempi sukulainen (nainen) pätemässä, vaatimassa, holhoamassa, kutsumassa kylään ja pahoittamassa mielensä. Pakottaminen suvun osaksi on sitä vahvempaa, mitä lähempänä loppua henkilö on.
Tajusin, että voin pitää yhteyttä vain niihin sukulaisiin, jotka osaavat kohdella minua vertaisenaan. Voidaan puhua toisillemme kuin ihmiset eikä käydä läpi jotain suorituslistaa. Sovitaan hyvällä mielellä uusi näkeminen vuoden päähän eikä vängätä, että aina ohiajomatkalla pitäisi pysähtyä.
Mikä hitto siinäkin on, että se olen aina ollut minä, jonka pitäisi työ- ja lomamatkoillaan löytää aikaa vielä sukulaisvisiiteillekin. Tulisivat eläkeläiset edes kerran käymään minun luonani, heillä kun on sitä aikaa, rahaa ja näkemisenhalua.
Jotain tapahtunut lapsuudessa.