Lapsi vai ei?
Av-raati osaa varmasti antaa päteviä neuvoja ja miettimisen aiheita. Olen kolmissakymmenissä oleva lesbo, sinkku tällä hetkellä. Olen aina ollut varma siitä, että en halua lapsia. Nyt kuitenkin jostain syystä, varmaan kolmenkympin kriisin seurauksena olen alkanut pohtia olisiko se lapsi siltikin hyvä juttu. Tiedän omat resurssini enkä usko, että minusta olisi kokopäiväiseksi äidiksi. Mutta etä-äitinä tai viikko-viikko -systeemissä pärjäisin varmasti. Lapsi tulisi siis elämään apilaperheessä. Tässä perhemuodossa kahdella eri perheellä on yhteiset lapset. Käytännössä toiseksi perheeksi sopisi parhaiten miespari. Olenko itsekäs paska ja kelpaamaton äidiksi, kun haluan tällaisen järjestelyn? Vai onko tämä hyvä ratkaisu kaikkien vanhempien jaksamisen turvaamiseksi? Lapsen elämä tietenkin pyrittäisiin järjestämään niin, että mahdollisimman vähän muuttuu lapsen siirtyessä minulta isilleen ja takaisin. Paras asumisratkaisu mielestäni olisi paritalo, jossa kummatkin perheet olisivat lapsen saatavilla. Ajatuksia?
Kommentit (11)
[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 21:47"]Ei kannata. Kuulostaa kamalalta, ettet olisi valmis kokoaikaiseksi äidiksi. 12-vuotiashan saa päättää, asuuko isällä vai äidillä, mitä jos haluaakin asua sun luona?
[/quote]
Hyvä pointti. Voihan olla, että jossain vaiheessa lapsi haluaakin asua vain toisen perheen luona. Itseni tuntien tuskin voisin pakottaa lasta toisen perheen luokse minkään ikäisenä. Enkä tietenkään tarkoita, että unohtaisin lapsen aina viikoksi. :D Ennemminkin niin, että silloin päävastuu on toisella perheellä.
Mä haluun lapsen, tai tavallaan, en oo aiemmin halunnut mut nyt haluun vähän, mutten kokonaan, eli ois kiva et voisin aina välillä laittaa sen pois kosk emmä kuitenkaan koko aikaa sitä jaksa, sit ois kiva et sillä ois samalla kaks isää... Joo, mulla ei todellakaan ole mitään sateenkaariperheitä vastaan, mutta lähtökohdiltaan niin hämärä juttu, että en arvosta. Ensinnäkään, sulla ei ole edes tiedossa mitään miesparia, jonka kanssa lapsen tekisit - miksi automaationa pitää siis olla miespari? Eikö tuokin ole jo sinällään syrjivää? Puhumattakaan lapsen oikeudesta hyvänen aika, sen haluaa maailmaan äiti, jolla ei ole käsittääkseni mitään ihmissuhdetta vielä olemassakaan, jonka kanssa lapsen tekisi, eikä sittenkään halua lasta kokonaan, koska hänellä ei ole resursseja eikä halua "kokopäiväiseksi äidiksi".
Huh huh.
Emme taida tuntea toisiamme. Lapsen isät ovat kyllä tiedossa. Näin tärkeää asiaa en ajatellut hoitaa ventovieraiden kanssa. Syrjintää en tässä nyt osaa nähdä. - ap
Jo esitettyjen mielipiteiden lisäksi mulla herää ajatus että entä jos toinen puoli haluaisikin lapsen kokoaikaisesti itselleen. Tai vaihtoehtoisesti ei enää suostuisi ottamaan lasta. Mitä sitten?
Jos kaikki onnistuisi jokaisen osapuolen kannalta hyvin niin mikäs siinä. Mun mielestä tuossa kuitenkin on niin paljon kohtia jotka voivat mennä pieleen että tuntuu vähän kyseenalaiselta ratkaisulta. Sinä kuitenkin itse varmasti tiedät parhaiten ja varmastikin pohdit perusteellisesti ennen kuin alat hankkia lasta.
Älä tee lasta jos jo lähtökohtaisesti "et jaksa" sitä kuin enintään joka toinen viikko. Kyllä vanhemman pitää varautua siihen, että lapsi on (lapsuusiässä) 24/7 läsnä. Jos se ajatus tuntuu epämiellyttävältä, on äärimmäisen itsekästä tehdä lapsi. Tekisit sen vain omia tarpeitasi tyydyttämään, ja työntäisit varastoon kun sen viikon "olenpas sentään äiti" -annoksesi olisi täynnä.
Hyviä pointteja myös, 9 ja 10. Korostan nyt tässä vielä, että asia on vasta harkinnassa ja sitä harkitaan niin kauan että saadaan 100% varmuus. Harvoin kaikki menee niin kuin on suunniteltu. Vahingossahan tässä ei voi tulla raskaaksi. :) -ap
[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 14:56"]
Hyviä pointteja myös, 9 ja 10. Korostan nyt tässä vielä, että asia on vasta harkinnassa ja sitä harkitaan niin kauan että saadaan 100% varmuus. Harvoin kaikki menee niin kuin on suunniteltu. Vahingossahan tässä ei voi tulla raskaaksi. :) -ap
[/quote]
Niin, mutta kun sinä et voi saada niistä "isi"osapuolista ikinä 100% varmuutta. Ydinperheissäkin käy niin, että molemmat haluavat ehdottomasti lapsen, mutta sen synnyttyä isä häipyykin (ja joskus äiti). Tai joskus kumppani sairastuu tai kuolee. Siksi ehdottomasti jokaisen lasta haluavan täytyy olla varautunut siihen, että joutuukin hoitamaan lapsen täysin yksin. Et pysty ikinä nimittäin toisen osapuolen puolesta olla varma että hän tulee olemaan lapsen elämässä läsnä, joten sinun pitää olla itsestäsi varma että sinä pystyt hoitamaan lapsen jos toinen osapuoli häipyykin (/sairastuu/kuolee). Siksi on totaalisen väärin tehdä lapsi siihen tilanteeseen, jossa jo alkujaan on sitä mieltä että ei kestäisi lasta täysiaikaisesti. Ei yksikään lapsi ansaitse sellaista kohtaloa.
Nyt puhut lapsesta kuin jostain yhteisautosta, jota heitellään taloudesta toiseen kun omat kyydit on siltä viikkoa hoidettu. Ja perustelet, että kyllä te suunnittelette kuka sen käyttää huolloissa ja katsastuksessa ja onhan parkkipaikka varattu... Eli lähtökohtasikin on ihan väärä. Ei lasta tehdä täyttämään jotain hommaa (tässä tapauksessa teidän haluanne olla lapsiperhe silloin ja vain silloin kun itse sitä haluaa) ja sitten jaeta vastuita sen mukaan kuka milloinkin jaksaa sen hoitaa, vaan se on ihan oikea persoona ja ihminen, jonka pitää saada syntyä perheenjäseneksi. Kokoaikaiseksi perheenjäseneksi.
Ei kannata. Kuulostaa kamalalta, ettet olisi valmis kokoaikaiseksi äidiksi. 12-vuotiashan saa päättää, asuuko isällä vai äidillä, mitä jos haluaakin asua sun luona?