Elän aika perinteisesti, ja olen onnellinen

Etsin hengenheimolaisia, jotka saavat myös suurta tyydytystä nimenomaan perheestä, parisuhteesta, kodista ja ystävistä uran sijaan. Tuntuu, että täälläkin moni kertoo rakentavansa mieluummin uraansa ja keskittyvänsä mieluummin työntekoon esimerkiksi perheen perustamisen sijaan. Tunnen joskus oloni vähän outolinnuksi muiden ikäisteni seurassa, koska koen, ettei ura ole itselleni mikään erityisen korkea prioriteetti. Raha on totta kai tarpeen, mutta kunnianhimoni on enemmänkin toisaalla. Tunteeko kukaan muu (erityisesti nuori) näin?

Olen onnellinen, kun kotini on kauniisti sisustettu, siisti ja hyvässä järjestyksessä. Laitan ruokaa joka päivä, leivon ja kokkaan. Saan nautintoa pienistä päivittäisistä askareista. Rakastan puutarhanhoitoa, ja odotan jo palavalla innolla kasvukautta (chilit, paprikat, tomaatit, sipulit, persilja, oregano, basilika ja minttu ovatkin jo esikasvatuksessa). Myös sisäkasvien hoito on hauskaa, tosin ei ihan yhtä antoisaa. Rakastan myös luonnonkasvien keräilyä, ja himoitsen oman "luonnonlääkelaatikon" kokoamista - kasvikuivuri on hankintalistalla! Voin lukea tuntikausia säilykkeiden valmistusohjeista ja vertailla erilaisia painekattiloita suurella mielenkiinnolla. Miehen ja minun on tarkoitus alkaa pyörittää miehen perhetilaa tulevaisuudessa, ja suunnittelen myös suurella innostuksella viljelykiertoa, pyörillä kulkevaa kanalaa, ominaisuuksiltaan parhaita maatiaisrotuja... Rakastan eläimiä, ja olenkin työskennellyt lehmien, lampaiden, hevosten ja kanojen kanssa. Haaveissa on myös toki perheen perustaminen.

Saan onnea ja turvaa perheeni ja ystävieni tapaamisesta. Vietämme mieheni kanssa paljon aikaa sekä hänen että minun sukuni kanssa, vierailemme jonkun perheenjäsenen luona käytännössä viikoittain. Meillä on myös yhteisiä ystäviä (ja ystäväperheitä, sillä joillain on jo lapsia), joiden kanssa istumme iltaa, juhlistamme juhlapäiviä jne.

Tunnen oloni jotenkin perinteiseksi emännäksi, saan tyydytystä tästä elämäntavasta. Toisaalta parisuhteemme on myös tasa-arvoinen ja tasapainossa, enkä missään nimessä ole mikään alistuva tai "palveleva" osapuoli - todellakaan! Tämä perustuu yhteiseen kunnioitukseen ja toisen arvostukseen sekä erojemme hyväksymiseen. Sen lisäksi mies tuo leivän pöytään, sillä itse opiskelen tällä hetkellä yliopistossa. Hän ei siis pääse mitenkään livistämään vastuusta ;)

Minua ei vaan kiinnosta uran rakentaminen, jetset-elämäntyyli, pomojen kumartaminen ja vapaa-aikani uhraaminen... Haluan mieluummin keskittyä kotiin, maatilaan, perheeseeni, yhteisön kehittämiseen. Pidän älyllisistä haasteista ja haluaisinkin kehittää omaa yritystoimintaa sivutoimisesti, mutta "ura" itsessään terminä ja LinkedInin päivittäminen ei vaan rehellisesti sanottuna voisi vähempää kiinnostaa.

Samaistuuko kukaan?