Kaikkia outouksia työelämässä..
Juttelin yhden tyypin kanssa ja aivan yhtäkkiä jän halusi nostaa kissan pöydälle, hänen omia sanojaan käyttäen. Asia oli naurettava eikä liity mitenkään työssä oloon. Olin puulla päähän lyöty.
Toisena päivänä yks tyyppi tule juttelemaan ja kehuskeli niin itseään kuin perhettään. Kertoi mm kuinka hänellä käy hyvä tsägä asiassa kuin asiassa ja sitten kehuskeli tietävänsä meidän työpaikalla paljon kaikkea ennen muita ja kuinka hän on syntynyt "pomojen oikeaksi kädeksi". Nauratti ihan sikana, hän on kuitenkin ihan pahnan pohjalla oleva rivimies.
Tuleeko teille muille töissä outoja kohtaamisia tai asioita eteen, jotka hämmentää. Ihmiset käyttäytyy välillä tosi oudosti, ainakin valtiolle..
Taidat olla duunipaikkasi tylsin tyyppi AP.