Maailman suurin ja kallein talo, somesensaatio ”The One” huutokaupattiin pikamuotijätin omistajalle
Kohta vuoden ajan talo, ja etenkin sen esittely YouTubessa Producer Michael -kanavalla, on saanut aikaan monia hyviä nauruja ja viraaliklippejä somessa. Joko talon esittelijä ja rakentaja Niall Niami kärsii pahasta hermoromahduksesta, valtava velkataakka niskassa, tai on nautittu jotain piristeitä, sillä mies käy aivan ylikierroksilla eikä jutuissa monesti ole päätä eikä häntää.
Videolla miehet kulkevat pitkin ja poikin valtavaa, lentokentän kokoista överiluxusmänsiöniä aurinkolasit silmillä sisätiloissa ja pukeutuneena kuin mitkäkin 2000 -luvun alun pick up artistit.
Videolla Niall mm. läpsäisee Michalia, kuullaan saarna siitä miten överiluxusmansionin rakentamisessa on huomioitu ekologisuus, koska talon kukat ovat keinotekoisia, nähdään anatomian mukaan tehty pronssinen kirahvin luuranko sisustuselementtinä, kuullaan miten Niall suunnittelee ”god plane” nimistä lentoa(?) jolla pelastaa ihmisiä ja muuttaa maailman luksustalon avulla ja tietenkin se, miten Niall aikoo tehdä LA miehistä parempia ihmisiä salakuvaamalla heitä pissalla yökerhon urinaalilla.
Kupla nyt sitten puhkesi ja talo päätyi lopulta 10 vuoden rakentamisen ja pitkän myyntiajan jälkeen pakkohuutokauppaan. Pyyntihinta oli alunperin 690 miljoonaa dollaria ja talo huutokaupattiin hintaan 126 miljoonaa dollaria Fashion Nova pikamuotijätin perustajalle ja toimitusjohtajalle.
Näin talon saagaa seuranneena ja överiluksukseen keskittyvää Producer Michael -kanavaa katselleena väkisinkin herää monenlaisia ajatuksia tästä koko tapauksesta ja maailman menosta ylipäätään.
Ensinnäkään kukaan ei tarvitse tuollaista taloa. Toisekseen, se myytiin pikamuodilla rikastuneelle. Se siitä ”ekologisuudesta”, maailman pelastamisesta ja muuttamisesta. Koko homma överiydessään naurattaa, mutta naurattaako se myös niitä, jotka kehitysmaissa ompelee vaatteita riistopalkalla?
Nostetaan. Kukaan muu täällä seurannut tätä talo keissiä?