Jos yksinhuoltaja menehtyy
Kuvitellaan tilanne, että äidillä on yksinhuoltajuus ja hän menehtyy esim. onnettomuudessa. Päättävätkö ensisijaisesti viranomaiset mihin lapsi menee? Vai voiko tehdä testamentin tai jonkun sopimuksen mihin määritellään, kuka lapsesta huolehtii. Niin ja isällä olisi tapaamisoikeus, mutta äiti saanut yksinhuoltajuuden mielenterveysongelmien vuoksi. Voidaanko lapsi sijoittaa isälle?
Kommentit (21)
Voi tehdä testamentin, mutta sopivuus arvioidaan viranomaisten toimesta.
Lasta ei voi suoraan testamentata, mutta tämä toive kyllä otetaan huomioon lapsen etua kartoitettaessa.
Mielenterveysongelmat eivät siinäänsä ole este huoltajuudelle. Terveitä aikuisia on kautta aikojen kasvanut perheissä, joissa esim. äidillä on mielenterveydellisiä ongelmia. Tilanne kartoitetaan kokonaisvaltaisesti, esim. hoitotasapaino, jne...
Suomessa ei lapsia voi testamentata kenellekään. Viranomaiset arvioivat lasten sijoituspaikan, jos huoltaja/huoltajat ovat kykenemättömiä niin tekemään.
Eikö ennenvanhaan sanottu, että kummit olisi sellainen taho, jotka ottaa huolehtiakseen lapsesta, jos vanhemmat kuolevat? Onko kummeilla oikeesti tai virallisesti mitään tekoa nykyään tämän kanssa?
[quote author="Vierailija" time="09.09.2015 klo 13:57"]Eikö ennenvanhaan sanottu, että kummit olisi sellainen taho, jotka ottaa huolehtiakseen lapsesta, jos vanhemmat kuolevat? Onko kummeilla oikeesti tai virallisesti mitään tekoa nykyään tämän kanssa?
[/quote]
Ei ole.
Kun minun äitini kuoli, isovanhemmat hakivat huoltajuutta ja saivatkin.
Mielenterveysongelmat eivät ole este riittävän hyvälle vanhenmuudelle. Tarjolla on erilaisia keinoja perheiden ja lasten tukemiseksi, kun vanhempi kärsii mielenterveysongelmista. Niiden avulla tuetaan vanhemmuutta ja lasten kehitystä. Joten isä on myös mahdollinen huoltajakandinaatti.
Lasta ei omistetan kuten lemmieläin omistetaan, eikä häntä voi täten testamentata. Toiveen voi aina ilmaista, mutta lapsen etu ratkaisee. Eikä isää voi testamentilla sulkea pois.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2015 klo 13:57"]
Eikö ennenvanhaan sanottu, että kummit olisi sellainen taho, jotka ottaa huolehtiakseen lapsesta, jos vanhemmat kuolevat? Onko kummeilla oikeesti tai virallisesti mitään tekoa nykyään tämän kanssa?
[/quote]
Sitä on taidettu katsoa vähän liikaa amerikkalaisia elokuvia. :D
Kyllä voi. Se vahvistetaan oikeudessa jne. Asianajaja osaa auttaa siinä parhaiten. Minulle sitä ehdotettiin kun tein tavallista testamenttia, mutta kieltäydyin koska koin että lapseni saa kuitenkin ottaa lapsen itselleen jos siinä tilanteessa haluaa. Hänellä ei siis ole mitään ongelmia, mutta ei ollut silloin pitänyt yhteyttä lapseen.
Viranomaiset päättää.
Testamentti on hyvä olla olemassa, niin "oma ääni tulee kuuluviin". Marssijärjestys kuitenkin on seuraava: ensin selvitetään isän tilanne (pelkkä vanha mielenterveysdiagnoosi ei riitä, vaan tilanne tutkitaan), sitten isovanhemmat/ muu lähipiiri (eli esim. äidin testamentissä nimeämä)
[quote author="Vierailija" time="09.09.2015 klo 14:06"]Kyllä voi. Se vahvistetaan oikeudessa jne. Asianajaja osaa auttaa siinä parhaiten. Minulle sitä ehdotettiin kun tein tavallista testamenttia, mutta kieltäydyin koska koin että lapseni saa kuitenkin ottaa lapsen itselleen jos siinä tilanteessa haluaa. Hänellä ei siis ole mitään ongelmia, mutta ei ollut silloin pitänyt yhteyttä lapseen.
[/quote]
Siis kenen lapsi saa ottaa kenen lapsen??
Huoltajuus ei mene automaatisesti testamentissa olevalla henkilölle, jos useampi henkilö hakee sitä huoltajuutta. Mutta, jos kaikki lapsen lähipiirissä on yhtä mieltä huoltajuudesta, eikä muita hakemuksia ole, niin asia on ihan läpi huuto juttu.
Olisiko sinulla joku, joka voisi hakea jo nyt oheishuoltajuutta. Se on ainoa virallinen tapa varmistaa huoltajuus kuolemasi varalle.
Isähän siinä on ensisijainen,jos on tavallinen ihminen ja lapsensa elämässä mukana.Siitä pitäisi kuitenkin antaa tiedote lastenvalvojalle,jos kysymyksessä on oikeasti yksinhuoltajuus.Tämä selvisi minullekin yllättäen vuotta ennen kun tyttäremme täytti 18.Olimme molemmat jääneet työttömiksi ja vahvistimme lastenvalvojalla elatusmaksuja.Olimme hoitaneet ne aina keskenämme,koska olimme hyvissä väleissä,vaikka toisella olikin virallisesti yksinhuoltajuus.Järkytyimme kun kuulimme lastenvalvojalta,että kuoleman varalta pitää ilmoittaa,kenelle lapsi menee siinä tapauksessa.Tuntui oudolta kun kyseessä oli melkein täysi-ikäinen ihminen.Sattui olemaan hiukan kettumainen lastenvalvoja.No,olemme molemmat edelleen elossa,ja on jo neljä lastenlastakin.
Oheishuoltajuuskaan ei automaattisesti tarkoita, että saisi lapsen luokseen. Huoltajuus ja se kenen luona lapsi asuu eivät muutenkaan ole sama asia. Ap: n tapauksessa huoltajuus voisi myös olla isällä tai viranomaisilla ja lapsi asua sijoitettuna joko sukulaisen, muuten tutun tai viime kädessä vieraan perheen luona.
Isällä alkoholiongelma, työttömyyttä eikä oikeastaan mitään elämänhallinta kykyä..ajatus siitä, että lapsi menisi isälleen tuntuu hurjalta:/
-Ap
Mä en joutunut äidin kuollessa isälle, koska isä eli kuin sika pellossa. Oli bipo, mutta laiminlöi lääkityksen ja alkoi mennä psykoosiin säännöllisesti, äiti ei jaksanut. Isä valvoi maniassa yöt päivät ympäriinsä ryypäten ja saattoi tilata kotiin maksullisia naisia jne. Koti oli likainen, kerroksittain likaa ja roskaa täynnä. Vanhempieni eron jälkeen lakkasin olemasta viikonloppuisin isän luona, kun hän saattoi jättää mut koko viikonlopuksi yksin ja lähteä jonnekin ettei ilmoittanut kenellekään mitään. Äiti kuoli syöpään kun olin 16 vuotta ja jäin sen jälkeen yksin asumaan meidän kotiin. En tiedä onnistuisiko enää nykypäivänä. Lasulla neuvoteltiin huoltajuusasioistakin, mutta todettiin että oon riittävän kypsä asumaan sossun tuella yksin.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2015 klo 16:45"]Isällä alkoholiongelma, työttömyyttä eikä oikeastaan mitään elämänhallinta kykyä..ajatus siitä, että lapsi menisi isälleen tuntuu hurjalta:/
-Ap
[/quote]
Ai, nyt hän on jo alkoholistinkin. Lisäätkö vielä lisää väriä värikynillä ja teet hänestä lasten hyväksikäyttäjän?!
Edelleen isän kyky kartoitetaan ja hänelle tarjotaan tukitoimia. Tuolla on tavaton määrä lapsia, jotka elävät alkoholisti, työttömyys ja mielenterveys perheissä, mutta ei heiltäkään lasta pois oteta!
[quote author="Vierailija" time="09.09.2015 klo 16:45"]
Isällä alkoholiongelma, työttömyyttä eikä oikeastaan mitään elämänhallinta kykyä..ajatus siitä, että lapsi menisi isälleen tuntuu hurjalta:/ -Ap
[/quote]
Tuskin isä tuossa elääntilanteessa lasta edes haluaa itselleen ja sitä ei vasten sen tahtoa sinne laiteta. Silloin katsotaan niitä muita vaihtoehtoja oli isä olemassa tai ei.
Minäkin toisinaan mietin tuota, koska lapsi tapaa isääsä valvotusti pari kertaa kuukaudessa. Tuntuisi pelottavalta jos alkoholistinarsisti saisi lapsen itselleen jos minä kuolisin, varsinkin kun oikeus päätti valvotuista tapaamisista eromme jälkeen.
Isän mielenterveysongelmien vuoksi.