Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko 1,5-vuotiaalle liikaa 2 yötä viikossa pois kotoa?

Vierailija
08.09.2015 |

Kyllä, kysyn nyt av-raadin mielipidettä kun sain kuulla ihmeellistä tuomitsemista...

Minulla on 1,5-vuotias lapsi, jonka yksinhuoltaja olen. Olemme aina asuneet kaksin, mutta isä on ollut läsnä aina raskausajasta tähän hetkeen asti (ja taatusti hamaan tulevaisuuteenkin). Lapselle isä on tosi tärkeä, ihan siinä missä minäkin äitinä. Isä on tietenkin myös hyvin tuttu, kuten myös isän koti. Lapsi lähtee aina mieluusti isälleen ja ihan yhtä mieluusti tulee takaisin kotiin - väittäisin, että lapsella on asiat niin hyvin kuin voi olla.

Noin yksivuotiaana lapsi aloitti yökylät isän luona silloin tällöin (ennen tätä isä oli ollut meidän kotonamme öitä lapsen kanssa niin, että itse olin poissa), sittemmin aina vain useammin (n. 2krt/kk) ja pikkuhiljaa joka viikko yhden yön. Lapsi ei ole todellakaan oireillut, en keksi syytä miksi olisikaan. Myöskin päivähoidon ja isän työn kannalta on fiksumpaa mielestäni, että isän hakiessa sieltä hän ottaa lapsen yöksi samalla, ettei lapselle tule pompottelua koti-päivähoito-isälle-koti.

Olemme puhuneet isän kanssa, jos joinakin viikkoina lapsi olisi kaksi yötä isällään (ei putkeen), mielestämme tämä on ihan normaali ajatus. Sain kuitenkin tuomitsevia ajatuksia muilta äideiltä, tyylillä "kauheaa lapselle tuolla tavoin pompotella isälle ja äidille". Täh, eikö tuo juuri ole kivaa lapsellekin?

Mitä mieltä on av-raati?

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luota niihin omiin havaintoihisi. Kyllä sä näet että kaikki on hyvin, kun lapsi menee ja jää sinne mielellään. Ei siihen tarvi keltään ulkopuolisilta hyväksyntää hakea, jotka ei näe noita tilanteita.

Vierailija
2/7 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten sinulla on yksinhuoltajuus, jos isä on noin aktiivisesti arjessa ukana?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa ihan hyvältä. Kyllä sä äitinä tiedät mikä on lapsellesi hyväksi.

Vierailija
4/7 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 13:59"]Kuulostaa ihan hyvältä. Kyllä sä äitinä tiedät mikä on lapsellesi hyväksi.
[/quote]

Se että on jonkun äiti, ei automaattisesti tarkoita että lapsen paras toteutuisi.

Vierailija
5/7 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 14:01"]

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 13:59"]Kuulostaa ihan hyvältä. Kyllä sä äitinä tiedät mikä on lapsellesi hyväksi. [/quote] Se että on jonkun äiti, ei automaattisesti tarkoita että lapsen paras toteutuisi.

[/quote]

Ei, mutta jos lapsi vaikuttaa iloiselta ja onnelliselta, niin jotain varmaan menee oikein.

Vierailija
6/7 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.09.2015 klo 13:59"]Miten sinulla on yksinhuoltajuus, jos isä on noin aktiivisesti arjessa ukana?
[/quote]
Meillä on ollut omat ongelmamme ja kivinen tie takanamme, raskaus- ja pikkuvauva-aika oli lähinnä jatkuvaa tappelua, jo raskausaikana tilanne oli niin tulehtunut että emme koskaan uskoneet voivamme tulla toimeen täten, kuin nyt tulemme (ja olemme tulleet onneksi jo melko kauan!).

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
08.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mites amerikassa kun lapset viedään jo kuusiviikkosina hoitoon kymmeneksikin tunniksi päivittäin. Ei ole äitiyslomia. Jos lapsi viihtyy isällään ja homma pelaa. Saat itsekin vapaa iltoja ja nauttia niistä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yhdeksän viisi