Neuvoja ja näkökulmia? Raskaana, vahingossa..

Olen pian 37-vuotias ja sain tietää olevani raskaana. Todella ristiriitaiset tunnelmat, enkä tiedä yhtään mitä tehdä. Suunniteltu tämä ei ollut vaan ihan yksinkertaisesti ehkäisy petti.

En ole lapsen isän kanssa parisuhteessa enkä edes halua olla. Yhdessä emme tule koskaan asumaan. Hyvissä väleissä kuitenkin olemme ja ystäviä vuosien takaa. Mies ei varsinaisesti ole isätyyppiä eikä ole lapsia toivonut, mutta on sanonut että ei lastaan hylkäisi, eli olisi kyllä jollain lailla mukana tässä.

Oma tilanne taas..En ole koskaan kokenut vauvakuumetta ja suhtautuminen lapsiin ollut hyvin neutraali. Jos elämäntilanne olisi toinen (talous, mies, asunto etc. se perinteinen kuvio) niin miksei, mutta olen myös hyväksynyt ajatuksen että jos jään lapsettomaksi vanhaksipiiaksi niin sekin ok. Lapsi siis sinänsä tervetullut ja kyllä sitä rakastan varmasti, mutta äitiys sinänsä ei ole koskaan ollut haaveenani...

Eniten ehkä kuitenkin huolettaa taloudellinen selviäminen. Olen ehtinyt olla uudessa työpaikassani vasta puolisen vuotta ja kyseessä ensimmäinen alan työpaikkani. Olen alanvaihtaja ja valmistuin siksi tähän nykyiseen ammattiin vasta vuosi sitten näin vanhana. Ei ole siis hyvä hetki ollenkaan jäädä pois työelämästä, kun juuri on päässyt kunnon työpaikkaan kiinni. On opintolainaa eikä omaa asuntoa/ säästöjä..juuri kun taloudellinen tilanne alkanut paranemaan, tapahtui tämä ja pelottaa että ajaudun köyhyysloukkuun enkä enää pääse työelämään kiinni äitiysloman jälkeen.

Lisäksi mietin asiaa lapsen kannalta. Voinko tarjota hänelle kunnollista, turvallista kasvuympäristöä tässä tilanteessa, kun ei ole sitä perinteistä perhemallia eikä minullakaan oikein kunnolla taloudellista turvaa yms.

Lisäksi maailma ylipäätään tuntuu niin turvattomalta ja pahalta paikalta nykyisin, mietin tosissani että haluanko tuoda lapsen tähän maailmaan?

Toisaalta on pienoinen ihme että tulin tässä iässä raskaaksi, ilman yrittämistä ja täysin vahingossa..Tämä voi hyvin olla viimeinen mahdollisuus koskaan ja mietin että kadunko myöhemmin? Työpaikka on kuitenkin vain työpaikka, lapsi on paljon isompi asia elämässä loppujen lopuksi.

Mitä te tekisitte tilanteessani?