Hyllyttäjän työ
Etenkin kiinnostaa millaista työ on tavarataloissa. Mihin aikaan työt alkaa yleensä? Tehdäänkö yksin vai parin kanssa? Onko fyysisesti kuinka raskasta? Nykyinen siivoustyö on laittanut ranteet ja polvet koville vaikka luulin ettei nuorella ja hoikalle pitäisi olla vaivoja.
Kommentit (21)
Kurottelet ylähyllylle, konttaat alahyllyn luona. Nostelet yksin monta kaljakoria pinoon ja sen jälkeen nostelet 25 kilon koiranruokasäkkejä tai auringonkukansiemensäkkejä.
Jatkuva kiire, rullakon/lavan purkamiseen käytettyä aikaa seurataan.
Olin vähän aikaa kirjastossa hyllyttäjänä, mutta jouduin lopettamaan sen, koska jalat tulivat nopeasti tosi kipeiksi.
Yleensä vuoroon mennään aikaisin aamulla 6-7 aikaan ja paljon saa kyykkiä ja kurotella. RIippuu paikasta työskenteletkö yksikseen vai ryhmässä, yleensä suurinosa työstä kuluu yksikseen, satunnaisesti itsellä asiaa työkaverille tai työkavereilla sulle, tai sitten asiakas tulee kysymään missä x tuote on.
Riippuu siitä mitä osastoa hyllytät kuinka raskasta on, eli onko se tavara painavaa vai ei. Pari viikkoa se tuntui aika raskaalta mutta sitten siihen tottuu jotenkuten.
Olin Prismassa vielä reilu vuosi sitten töissä. Suurin osa hyllyttäjistä aloitti vuoronsa klo 6. 8h päiviä. Ainakin 20k askelta päivässä. Lähinnä yksintyötä. Raskasta kyykkäilyä, kurottelua yms. Yöksi pääsee myös hyllyttämään, ainakin monessa 24/7 Prismassa PK-seudulla.
Itse myös siivoustöitä tehneenä voin silti sanoa, että hyllytys on rennompaa. Rankkaa, mutta eri tavalla.
Töihin klo 7. Onhan se kuukistelyä ja kurottelua, alahyllyiltä en meinannut päästä pystyyn (polvet) ja kun en kyykistynyt, meni selkä :( Tavarat ei painavia, mutta samojen liikkeiden toisto...
Luulisin, että siivoustyössä on vähän monipuolisemmat liikkeet.
Kiitos vastauksista. Aion tosissaan harkita hyllyttäjäksi ryhtymistä. Saisi luvan kanssa olla epäsosiaalinen.
Ap
Mistä firmoista kannattaa hakea hyllyttäjän töitä pk seudulla?, kun kiinnostaa hyllyttäjän työt.
Itse kanssa siivoojana ollut jo 6 vuotta. Muuten kroppa on kestänyt, mutta nyt alkaa menemään polvet. :(
Mikä palkka hyllyttäjällä?
Nykyään muuten monessa kaupassa hyllyttäminen on meneillään lähes joka hyllyvälikössä keskellä päivää. Todella raivostuttavaa kurotella ja väistellä ja odotella, usein hyllyttäjät itse eivät tee elettäkään siirtyäkseen edes hetkeksi syrjään kun taatusti huomaavat että asiakas tarvitsee siitä hyllystä jotain.
Onko jollain kokemuksia joblink firmasta hyllyttäjänä ?
Fyysisesti raskas työ. Mikäli sinulla ranteet ja polvet kipeät niin ei kyllä onnistu työ. Paljon raskaita laatikoita ja kyykkimistä lattiatasolla. Selkä myös on kovilla.
Ei vaikuta herrojen hommalta.
Minä kyllä työskentelisin mielummin ulkona.
Vierailija kirjoitti:
Olin vähän aikaa kirjastossa hyllyttäjänä, mutta jouduin lopettamaan sen, koska jalat tulivat nopeasti tosi kipeiksi.
Kirjastossakin myös kädet, olkapäät ja ranteet ovat lujilla ja vaarassa, ellet nouda saamiasi (toivottavasti olet saanut sellaiset) ergonomiaohjeita.
Missä tahansa fyysisessä työssä tulee pitää huolta lihaskunnon säilyttämisestä ja kasvattamisesta. Valitettavasti sen kuntoilun joutuu tekemään vapaa-ajalla.
Viitaten tuohon kommenttiin, jossa suunniteltiin hyllyttäjäksi lähtemistä, jotta saisi tehdä töitä omissa oloissaan: tulevatko asiakkaat usein kyselemään hyllyttäjältä, missä joku tuote on tai vastaavaa? Mikä siis kuuluisi kaupan henkilökunnan asiaksi, kun eiväthän hyllyttäjät ole siellä asiakaspalvelua varten. Olen tosin laittanut merkille, että nämä vuokrafirman kautta tulevat hyllyttäjät ovat usein ihan tavisvaatteissa, eikä itselleni tulisi mieleenkään mennä kyselemään heiltä mitään.
Kun olin siivoojana kaupassa ja työtä tehtiin kaupan aukioloaikoina, niin säännöllisesti joku asiakas luuli minua kaupan työntekijäksi ja tuli kysymään jotain. Tuntui nololta joutua pahoittelemaan, etten tiedä, koska en ole kaupan henkilökuntaa. Vielä nolompaa olisi, jos olisin esiintynyt kyseisen kaupan edustajana ja antanut mahdollisesti väärää tietoa asiakkaalle. Poislukien, jos satavarmasti tiesin, että vaikkapa kahvit löytyvät seuraavasta hyllyvälistä. Minulla oli edustamani firman puolesta huonoksi onneksi saman väriset punaiset työvaatteet, kuin kaupan omalla henkilökunnalla.
Kerran hämmennyin, kun asiakas yllättäen puhutteli minua, ja ennen kuin ehdin saada sanaa suustani, asiakas jo totesi "ai sä olet vaan töissä täällä" ja häipyi vihaisena.
Lapsuus Ystäväni täytti aikoinaan Sokoksen kemikaali osaston hyllyjä 3 x viikossa.Ei loma päiviä palkalla,palkatomat loma päivät otti, Sairaslomat palkattomia.Kun viikko tunnit vähäiset. Mainosti aina on ylioppilas ja akateemisesti sivistynyt ,kun on ylioppilas!Itse olen kansakoulun ja kansalaskoulu käynyt.Syystä, orpona jouduin elätää itseni koulun lopetettua. Aina viilsi kun et ole akateemisesti sivistynyt. Kysen miten voit tietää noin paljon? Mutta en täytellyt hyllyjä olin kaupan kassana hyvällä palkallani aikani!Sain koko päivätyöstä kesälomat ja palkan ,kuin talvilomat palkalla. Myös palkka oikeus oli sairaslomalla.Tuli vaan mieleen ..Hylyn täyttäjät on eri aloilla, naiselle olla homma raskastakin?
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Aion tosissaan harkita hyllyttäjäksi ryhtymistä. Saisi luvan kanssa olla epäsosiaalinen.
Ap
Sosiaalisempaa se on, jos täyttä päivää tekee. Paljon tulee asiakkaat kyselemään mistä mikäkin tuote löytyy ym.
Joutuu olemaan kyykyssä tosi paljon.