Kun turha selittely pilaa hyvän tarkoituksen. Kokemuksia tänne!

Olen huomannut, että minun on joskus vaikea sanoa lyhyesti esimerkiksi kiitos, jos vaikkapa saan jonkun lahjan tai "kiitos, hieno lahja!" (etenkin silloin kun lahja ei oikeasti ole erityisen kiva). Usein saatan vahingossa alkaa selittää liikaa ikään kuin vakuuttaakseni toiselle, että lahja on varmasti mieleinen ja kehua kuinka se nyt juuri on kuin minulle tehty ja kekseliäs ja omaperäinen ja kaikin puolin mahtava. Ja harvoin tämä liika selittely on kuitenkaan tarpeen ja se saattaa aiheuttaa hämmennystä tai vaivaantunutta tunnetta lahjan antajassa tai jossain toisessa henkilössä.

Saatan myös kehua jotain ruokaa, josta en pidä oikeasti yhtään ja silloinkin ajautua liikaan selittelyyn eli kuvailemaan erikseen ruuan eri ainesosia ja vivahteita ja vertaamaan sitä ehkä johonkin toiseen ruokaan tms. jolloin kohtelias kehu jää sen turhan selittelyn varjoon ja vaikuttaa enemmän oudolta ja hämmentävältä. Selittely voi olla myös vaikka anteeksipyynnön tai anteeksi antamisen tai muun aika arkisen perus jutun yhteydessä, mutta pointti on se, että kohtelias ja hyvä tarkoitus kärsivät jonkun verran turhasta selittelystä. Kohteliaisuus on yksi ns. tavaramerkeistäni ja vaalinkin sitä eri tilanteissa, mutta liika on liikaa ja joskus pitäisi osata olla hiljaa eikä pyrkiä muotoilemaan kaikkea aina parhain päin, niin että koko homma menee jo överiksi.

Usein vain koitan vaihtaa nopeasti aihetta, kun huomaan selittäneeni liikaa ja yritän keskittyä ilmaisemaan itseäni vähän suoremmin ja napakammin ja kehittyä taas seuraavaa kertaa varten ja tiedostaa "ongelman".

Onko muilla vastaavia kokemuksia? Olisi kiva lukea joko teidän omista turhista selityksistä tai muista jotka tekevät niin. En niinkään etsi vastauksia tai edes vertaistukea, vaan ihan vain kokemuksia, joihin voi samaistua samalla kun yrittää opetella tästä tavasta pois.