Neuvoja avioliittoon kaipaisin
Mietin pitkän suhteen tulevaisuutta.
Yli 30 v yhdessä, lapsia liuta ja tietysti talot ja tavarat.
Vuosi sitten mies oli mennyt reissutöissä ollessaan seksitreffisivuille.
Oli sieltä naisenkin bongannut ja viestitellyt seksin merkeissä.
Kun treffien aika tuli niin oli sitten jänistänyt ja lähtenyt luikkimaan rovanniemen joltain huoltoasemalta. Terkkuja vaan minnalle rovanniemelle. Minä löysin tämän salapuhelimen muutaman kuukauden jälkeen, mutta älysin vain treffisivut. En naisen kanssa viestittelyn, koska yksi viesti oli wats apissa, jossa luki vaan, miksi et ota yhteyttä?
Niin luulin ettei ollut viestitellyt mitään. Nyt vasta kaksi viikkoa sitten tunnusti tämän nettisuhteen.
Seuraava tapaus sattui kesällä kaverinsa saunaillassa, sieltä oli lähdetty baariin ja yhden naisen kanssa oli suudellut jonkin verran. Siinäkin kielsi seksin. Jututinkin nämä sankarit sieltä ja aika lailla noin oli mennyt. Sitten minulle tuli raskas syöpäepäily, joka onneksi ei sitten ollut syöpää. Mutta kun epäily syövästä oli pahimmillaan ja minä olin ihan pohjalla, niin tukea en saanut mieheltäni.
Sitten loppuvuosi meni jollain lailla.
Tammikuussa oli uudestaan mennyt treffisivuille jotka löysinkin. Silloin hän havahtui ja alkoi yrittämään pelastaa liittoamme.
Nyt kun asioita olemme purkaneet ja etsineet sitä syytä mikä olisi johtanut hänellä tähän käytökseen.
Niin paljastui ikäkriisi tietysti , mutta myös olisi ollut kovin innostunut vapaasta suhteesta.
Minä olen koko päivän ollut shokissa kun ajattelen että hän haluaisi seksiä muiden kanssa ja näköjään ei haittaisi vaikka minäkin kävisin.
Minä en tietenkään mihinkään avoimeen ala. Hän sen kyllä hyväksyi ja sanoi että hänellä ei enää ole niin kova tarve siihen. Koska olemme keskustelleet ja tavallaan jännitys lähti asiasta.
Niin haluaisi jatkaa ja korjata suhdetta yksiavioisena. Itse en nyt enää tiedä mitä haluaisin. Jos tuollainen toisten halu olisi niin enhän minä koskaan voi riittää. Pakko varmaan vaan erota🙄 rakastan kyllä edelleen häntä.
Mitähän tässä pitäisi tehdä?
Hän omasta aloitteestaan kyllä antaa katsoa puhelimensa milloin vaan ja ei poista historiaa. Ajatteli jos niin saisi luottamusta takaisin.
Kommentit (6)
Kun kerran rakastat häntä vielä, niin silloin kannattaa yrittää korjata suhteenne. Pariterapia olisi varmaan hyvä teille.
Täytyy myöntää, että minä en voisi rakastaa miestäni tuollaisen jälkeen enää. Välittäisin kyllä pitkän suhteen ja yhteisen historian ja lasten vuoksi, mutta rakastaa en voisi.
Minulla on ollut alusta asti todella voimakas rakkaus mieheeni. Eroaminen on vaikeaa kun rakastaa paljon. Mutta väkisinkin sitä nyt harkitsee vakavasti.
AP
Älä tee mitään äkkiratkaisuja. Anna itsellesi aikaa kypsytellä ajatuksiasi, koeta keskittyä nyt itseesi ja omaan hyvinvointiisi ettet kuluta kaikkia voimiasi ongelmien pohtimiseen.
Noin monta kertaa yrittänyt pettää - ja sä et tiedä, onko niin oikeasti tapahtunut vai ei. Ja ne jutut, joista sä et tiedä - niitä on.
Turhaa venyttää välttämätöntä. Joko olet se vaimo, joka sulkee silmänsä miehen seikkailuilta tai eroat, jos et sitä kestä/siedä.
Sanoisin että suostu vaan pokkana tohon avoimeen suhteeseen. Sitten vaan teeskentelet että sulla on jotain vaikka ei olisi. Et vaan koskaan kerro että sulla ei ollut mitään. Sinulla on taatusti enemmän vientiä kuin hänellä, miehet usein kuvittelee että on tipumagneetteja vaikka totuus olisi ihan toinen. Ne on niitä haavekuvitelmia kun lähikaupan kassatyttö hymyilee työnsä puolesta niin luulevat olevansa niin vastustamattomia. Tai kun käyvät baarissa höntsälätkävuoron jälkeen ja siellä joku katsoo toisenkin kerran, vaikka sitten se baarin työntekijä. Näitä sitten paisutellaan ja haaveissa hellitään muistoja, ja kuvitelmia että ollaan niitä "kuumia nuorekkaita viisikymppisiä farkkuasuissa" kun todellisuudessa nämä misut nauraa niille selän takana myötähäpeässä. Mikään ei ole niin säälittävää kun keski-ikäinen mies joka katselee parikymppisiä naisia ja kuvittelee että ois jotain saumaa.
Miehesi on kyllä ihan tosissaan suunnitellut tätä pettämisasiaa kun on kerran salapuhelinkin hankittuna ja netissä on keskusteltu toisen (toisten?) kanssa. Siksi toisekseen et todellakaan voi tietää että nämä kerrat joista on jäänyt kiinni olisivat ne ainoat. Joko miehesi on täysi tumpelo ja maailman huono-onnisin tyyppi tai sitten on pettänyt sinua aiemminkin jäämättä siitä kiinni. Vähän sama kun käärmeiden ja rottien kanssa; jos näet yhden, niin lähistöllä on ainakin kymmenen muutakin. Eli mahdollisesti on pettänyt sinua jo aiemmin ja selvinnyt siitä kuin koira veräjästä ja nyt vaan esittää että nämä kerrat oli ja pieleen meni eikä mitään oikeasti tapahtunut. Se mitä tiedät voi olla vain jäävuoren huippu, ja todennäköisesti näin onkin. Ja siitä voit olla varma, että jos hänelle tulee tilaisuus niin kyllä pettää. Ja jos on ollut tilaisuuksia, niin on todennäköisesti pettänytkin.
Ja tuo että hän antaa katsoa puhelintaan, no haloo, niitähän voi olla se tusina piilossa, ei se kerro yhtään mitään. Tälläkin palstalla joku ystävällisesti valaisi että propettäjällä on aina piilopuhelin hoitoja varten. Vaimo voi sitten kollata rauhassa sen "virallisen" puhelimen.
Ymmärrän tuon rakkauden, ryhdy kuitenkin ainakin mielessäsi miettimään minkälaista elämäsi voisi olla ilman tätä häntäheikkiä. Tiedän että se voi olla vaikeaa pitkän yhteisen historian, perheen ja omaisuuden vuoksi - mutta aina voi harrastaa ajatusleikkejä. Sillä jossain vaiheessa tulee aika kun alkujärkytys hälvenee ja tajuat mikä sika miehesi on, ja että ansaitset parempaa.
Eron tekeminen pitkällä kaavalla on kuitenkin parempi etenkin kun rakastat häntä yhä. Jos nyt päädyt pikaistuksissasi eroon, niin jäät mahdollisesti kaipaamaan häntä ja saatat aloittaa suhteen uudelleen ihan ikävästä. Siksi on parempi antaa suhteelle nyt uusi mahdollisuus. Petturuutta et unohda ja se kalvaa hitaasti rakkauttasi ja luottamustasi häneen. Jollain kohdalla huomaat että rakkaus on hävinnyt ja olet vapaa lähtemään. Jos ja kun sinulla ei ole nyt ketään toista, niin anna ajan kulua ja ajatusten ja tilanteen kypsyä mielessäsi. Jos sitten päädytte eroon, niin se on sinulle huomattavasti helpompi pitkän mietintäajan jälkeen. Kokemusta on.
Miten olisi joku parisuhdeleiri tai parisuhdeterapeutilla käynti yhdessä?