Ultraan lapsen kanssa..
Sellaista olisin kysellyt että onko kukaan mahtanut ottaa ultraan pientä lasta mukaan (alle 2v).. niin että mies on siis myös mukana.
Tässähän tämä nyt sit siis tulikin
Tiitiäinen rv6
Kommentit (12)
Kätilöopistolla juurikin. He kysyivät siinä ultraajalta, että saako tulla. Toisessa ultrassa ei kätilö halunnut lasta mukaan, toisessa sai tulla isä ja lapsi sitten loppuvaiheeseen (kun tärkeät jutut oli katsottu), aiemmin odottivat ulkona. En kylläkään muista kumpi ultra nyt oli kumpi, mutta ystäväni sanoi että kätilöstä riippui.
Ja tosiaan, isolla siellä kyllä ne laput on ja ymmärrän hyvin, miksei lapsi mukana saa olla, kun tutkimukseen on rajattu melko lyhyt aikakin. Meillä muksu odotteli leikkihuoneessa mummin kanssa.
Coe rv 37+0 (ultrat jo juostu :)
Täytyypä miettiä tässä järjestelyä. Meillä olisi nyt 2vk:n päästä alkuraskauden ultra, joten pitää käydä vaihtoehdot läpi. En usko kylläkään että saamme lapsenvahdin (niistä jotka tietävät raskaudesta), koska kaikki on töissä tähän aikaan.
Niin siis isä ja poika varmaankin saavat odottaa huoneen ulkopuolella tämän ajan :)
Tiitiäinen rv 6+1
minkä kunta tarjoaa, niin ihan tk:ssa. Ja sai olla esikoinen mukana. Nyt kolmannen kohdalla kävinkin yksinäni, kun en kahta viitsinyt mukaan ottaa..
Itse en ottaisi pientä (tai kyllä isoakaan) lasta alkuraskauden tai np-ultraan, joka tehdään alakautta. Rakenneultra (rv 18-20) on ehkä vähän eri asia.
Meillä np-ultra-aika sattui olemaan lapsen ollessa päiväkodissa. Rakenneultra sattuikin sitten siten, että olimme lomalla ja lapsenvahdin hankkiminen oli todella hankalaa. Onneksi asia ratkesi viime tingassa ja pääsimme miehen kanssa kaksin ultraan. Meillä se vaihtoehto olisi ollut, että mies olisi jäänyt lapsen kanssa kotiin ja minä olisin mennyt yksin. Se vaihtoehto ei kyllä itseäni innostanut, sillä edellisessä raskaudessa saimme kuulla ikäviä uutisia juuri rakenneultrassa ja pelko oli puserossa nytkin...
Naistenklinikalla kyllä kielletään jo " kutsussa" alle kouluikäisten lasten mukaan ottaminen. Yksi pointti voi olla se, että ultrassa havaitaankin jotain yllättävää, vaikka kyllähän se aika harvinaista varmasti on. Asiaa kannattaa varmasti kysäistä etukäteen. :-)
Onnea matkaan! Toivottavasti saatte järjestettyä lapsenvahdin.
Iituli rv 29+
Me olemme menossa ihan yksityiselle lääkäriasemalle alkuraskauden ultraan. Kunnan tarjoama ultra on sitten rv 11+. Helsingissä asustellaan ja Naistenklinikalle olemme menossa. :) Ehkä tämäkin asia selviäisi yksinkertaisesti niin että soittaisi kyseiselle lääkäriasemalle :D Olisi ihana jakaa tuo eka ultra miehen kanssa ja miksei myös pojan!
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille odottajille! :)
Tiitiäinen, pikku-ukko 1v9kk ja masuasukki 6+1
juuri sen vuoksi kun se tehdään alakautta. Ja monessa paikkaahan ultraajat eivät edes tykkää että pieniä lapsia on mukana, kun lapset ovat... no lapsia, eivätkä siis useinkaan jaksa olla kovin pitkää aikaa hiljaa paikallaan ja näin ollen siis häiritsevät ultraajan työtä (on vaikea esim kuunnella onko sydämen syke ok, jos samassa huoneessa on muuta " möykkää" ... eikä se isäkään välttämättä sitten kovin paljon ultrasta irti saa, jos joutuu vahtimaan/viihdyttämään pientä...
Eli suosittelen vielä jonkun hoitajan etsimistä, voihan sitä vaikka sitten kertoa jonkun muun syyn hoidon tarpeelle, jos ei hoitajalle halua raskaudesta kertoa.
maria80 rv 24+3
Eli parin viikon päästä on vasta rv 8 menossa, joten tod.näk. ultrataan alakautta. En ottaisi lasta mukaan, enkä miestäkään. Minä haluan käydä neuvolassa yksin, mies on tullut mukaan np/rakenneultriin.
Np-ultrassa meidän esikoinen oli mukana, ikää on tosin jo yli 4v eli osaa olla kiltisti paikallaan. Ja tuota ultraa ei tehty alakautta.
Ensin hoitaja katsoi että kaikki on ok, mittasi niskapoimut jne, ja sen jälkeen isi ja esikoinen kutsuttiin paikalle. Esikoinen oli tuolloin n. 1½ vuotias, joten ei tosiaan ymmärtänyt siitä tuon taivaallista, mutta koska emme saaneet hoitajaa ja isikin halusi nähdä vauvansa, otimme lapsen mukaan.
Esikoinen oli mukana myös 3/4d-ultrassa, eikä lääkäri sanonut siihen mitään. Oli koko tutkimuksen ajan isin sylissä.
Ehkä noissa lapsissa on sekin, että voivat olla häiriöksikin tilanteessa. Kävelevät ympäri huonetta, kiljuvat, roplaavat laitteita tms, jolloin ultraajan työ häiriintyy. En tiedä, mutta tämä minulla tuli ekana mieleen siitä ettei alle kouluikäisiä oteta mukaan.
luettuani olen sitä mieltä,että hoitaja hommataan pojalle :) Vaikka sitten kerrotaan vähän aikasessa vaiheessa raskaudesta. Näin se on vaan parempi! Kiitoksia kaikille hyvistä mielipiteistä. :)
Tiitiäinen
Oyksissa käytiin np-ultra sekä rakenneultra, joista molemmat tehtiin vatsan päältä. Vuoden ikäinen esikoinen oli mukana molemmilla kerroilla kiltisti isänsä sylissä :)
Jos se alakautta tehdään niin tuskin siinä tapauksessa olisin ottanut mukaan..
Meidän 1 - 1,5 v on pelännyt neuvolassa aina sydänäänienkin kuuntelua kovasti, aina tulee itku silmään ja prosessi kuluu suureksi osaksi häntä rauhoitellessa. Häntä jotenkin hämmentää se, että äitiä sorkitaan, vaikka sydänäänten kuunteluhan tapahtuu ihan mahan päältä. Eli vaikka menisi mahan päältäkin tehtävään ultraan, niin tähän varmaan kannattaa varautua, neuvolassa ainakin on sanottu että ei ole ihan harvinaista että noin pientä lasta tilanne hämmentää ja pelottaa.
Coe
ainakin kättärillä on ovissa isot laput että ei lapsia sisälle huoneisiin. Sitten varmaan on eri asia jos yksin menee eikä voi jättää lasta minnekään. Olen kuullut että on saanut isä ja lapsi odottaa molemmat ulkopuolella jos on ollut mukana. Ei siis varmaan kannata ottaa, jollei varmasti tiedä että saa viedä.
Tipy+ipana 1v+papuliini rv 21+2