Milloin laihdutuksen tulokset alkaa tulla esiin?
Ostin nettivalmennuksen, jossa on ammatti-ihmiset tehneet ruokavalion ja treenit. Ruokaa on reilusti, se on terveellistä ja ravitsevaa. Ei mitään viherjauheita tms. vaan kaikkea tavallista ruokaa minun painolleni oikea määrä. Treenejä on ollut nyt yksi päivässä.
Olen tehnyt treenit tunnollisesti ja hiki on virrannut. Ruokaa olen punninnut ja noudattanut ohjeita orjallisesti. Vettä olen juonut paljon.
Kuitenkin nyt reilun viikonkaan jälkeen senttejä ei ole lähtenyt yhtään. Ei ensimmäistäkään. Ja todella olisi vara mistä lähteä. Milloin tulokset alkaa näkymään? Olen aivan epätoivoinen, enkö laihdu tälläkään konstilla. Tuntuu, että olen kokeillut jo kaikkea eikä mikään auta. Olenko vain liian malttamaton, vai milloin voi oikeasti alkaa näkemään jotain muutosta, edes pientä, että motivaatio palautuisi 😔
Kommentit (16)
Oletko aivan varma, että olet mitannut tismalleen samasta kohdasta? Et ensimmäisellä kerralla vetänyt yhtään vatsaa sisään puolivahingossakaan?
Painon pudotus valitettavasti on hidasta. Vaikka tuntuu turhauttavalta, että viikossa lähtee vain sentti vyötäröltä, sellainen tahti kuitenkin viidessä viikossa on jo viisi senttiä vyötäröltä ja se on jo hieno saavutus.
Syödäänkö valmennuksessa reilusti siis? Onko vara pudottaa hieman ruokamäärää? Liian vähäisille kaloreille ja ns säästöliekillekään ei saa mennä.
Laihtumisen fysiologia ei sovi hätähousuille.
Alussa saattaa lähteä nesteitä, jos sitä on elimistöön kertynyt, mutta muuten painon tippuminen lähtee hitaasti käyntiin, kun kyse on oikeasti rasvan palamisesta.
Olen kakkosen kanssa samaa mieltä. Menee pitkän aikaa ettei paino tunnu putoavan yhtään, mutta sitten yhtäkkiä joku vanha vaate tuntuukin löysältä, kasvot näyttää peilissä hoikemmilta yms pieniä juttuja. Voi mennä viikkoja, ennen kuin huomaat mitään. Muut alkaa kyllä huomaamaan eron, siis sellaiset, jotka eivät näe sua joka päivä/viikko.
Älä siis luovuta! :)
Viikkoon kyllä hyvin lyhyt aika, jos puhutaan elämäntapamuutoksen vaikutuksesta painoon. Pikadieetillä ehkä viikossa jotain näkyisikin. Elämäntapamuutoksella menee muutamia kuukausia, jos paino tippuu esim. 300 grammaa viikossa.
Viikko on älyttömän lyhyt aika mitään tuloksia. Pari kuukautta menee, niin alat ehkä jotain huomatakin.
Tsemppiä ja kärsivällisyyttä.
Muutaman kerran olen elämäni aikana laihduttanut 10-15kg. Treenailen säännöllisesti vuodesta toiseen ja välillä on tarvetta ollut pudotella isompia rasvoja pois. Kokemukseni mukaan menee kuukausi tai kaksi kun alkaa itse oikeasti näkemään muutoksia kehossa. Ensinnäkin muutoksille on itse melko sokea ja toiseksi se nyt vaan on hidasta. Vuosikin on lyhyt aika muodonmuutoksissa jos on huonossa kunnossa kroppa ja paljon rasvaa. Sitten on toisena ongelmana vielä nahka. Jos sitä oikein kunnolla on venyttänyt niin sen korjaantuminen kestää jos ylipäätään korjaantuu. Löysä nahkakin näyttää pahalta. Terveysedellä kannattaa edetä ja opetella uusi elämäntyyli että ne kilot pysyykin poissa. Helppoa se ei ole mutta muuta keinoakaan ei ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ainakin huomannut, että peilikuva pysyy samana ja sitten yks kaks yllättäen yhden yön aikana hulahtaakin paljon pois.
Sama. Tuntui pitkään ettei mitään tapahdu ja sitten ihan yhtäkkiä huomasi että kaikki vaatteet on jääneet isoiksi.
Mulla yksi tuollainen ohjelma vaan nosti painoa. Energiankulutus on yksilöllistä.
Yksilöllistä. Mulla meni - 50 kilon pudottamiseen noin 3 vuotta, noin kuukauden jälkeen alkoi vaakalukema pudota
Vierailija kirjoitti:
Mulla yksi tuollainen ohjelma vaan nosti painoa. Energiankulutus on yksilöllistä.
Samoin. Noita ohjelmia markkinoidaan iloisesti, että saat syödä, sinun pitää syödä, paljon, et laihdu jollet syö paljon. No tällaisilla mainossanoillahan moni lähtee.
Tämä on oikein muotijuttu tällä houkutella ihmisiä juuri omaan ohjelmaan.
Mutta nämö valmentajat lähtevät olettamuksesta, että kaikki ovat samasta muotista. Ei ole. Minun pitää syödä olennaisesti vähemmän, että pysyisin mitoissani (normaalipaino).
Viikossa eikä kahdessakaan tapahdu vielä mitään. Jatka kuukausi e
äläkä mittaile välissä.
Vatsapömppö pienenee isolla ihmisellä heti, kun on vuorokauden vähemmällä energialla eikä syö turvottavaa.
Minkälaisen ohjelman olet saanut? Esimerkiksi tv:n suurin pudottaja - kisassa sen yhden miehenkin päivittäinen kalorimäärä on 3000 kcal. Melkoinen määrä laihduttajalle, vaikka kovasti ilmeisesti liikkuvat.
Minä en ole kertaakaan laihtunut noilla ohjelmilla, vaikka niiden pitäisi olla ihan matikkaa. Mun kokoinen ja ikäinen ihminen kuluttaa noin 1400kcal päivässä ihan vaan makaamalla paikoillaan, joten luulisi että jos syö 1700kcal päivässä kymmenen viikon ajan ja harrastaa työmatkojen ja muun arkeen kuuluvan liikkumisen lisäksi liikuntaa neljä kertaa viikossa, niin luulisi että laihtuu. (tuo määrä oli siis valmennuksen minulle antama, sellainen jolla varmasti pitäisi laihtua) Varmaan pitäisi olla sitten radikaalimpi kalorivaje, mutta kun pitkäaikainen nälkiinnyttäminen ei ole hyväksi ihmisen kognitiivisille toiminnoille, niin arveluttaa lähteä siihen, että söisi vain tuon perusaineenvaihdunnan kulutuksen verran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ainakin huomannut, että peilikuva pysyy samana ja sitten yks kaks yllättäen yhden yön aikana hulahtaakin paljon pois.
Sama. Tuntui pitkään ettei mitään tapahdu ja sitten ihan yhtäkkiä huomasi että kaikki vaatteet on jääneet isoiksi.
Hassua, minä kun laihduin 86 kg - > 73 kg, niin yhdetkään housut eivät tulleet isoksi!
Itse olen ainakin huomannut, että peilikuva pysyy samana ja sitten yks kaks yllättäen yhden yön aikana hulahtaakin paljon pois.