Miten lapsen mielikuvitusystävään tulisi suhtautua?

Älä nyt ainakaan kieltämään rupea.

Pojalla on myös oikeita ystäviä. Se vähän huolestuttaa kun on alkanut leikkiä enemmän tämän mielikuvitushahmon kanssa, juttelee sille niinkuin se vastaisi. Esim. kun oli syönyt luvatta kermavaahdot kakun päältä hän perusteli sen niin, että mielikuvitusystävä (hänellä on pojan nimi) käski.

On myös kieltänyt oikeita ystäviä tulemasta meille ja leikkii mielummin tuon hahmon kanssa.

ap

Mielikuvistusta pitääkin olla, leikit vaan mukana. Ajan kanssa ne mielikuvituskaverit on meiltäkin pois muuttanut.

Sanoisin, että hyvä merkki tulevaisuuden kannalta jos mitään pahaa ei ole lapsen elämässä sattunut lähiaikoina. Jos mielikuvitusystävää ei siis ole luotu defenssimekanismin kautta niin lapsestasi tulee lahjakas aikuinen. Kirjailija, sanoittaja, muusikko, arkkitehti, tai mikä hyvänsä taiteilija ja henkilö jolla on visio. =)

Meillä tuota vaihetta kesti kaikkiaan parisen vuotta. Tyttö oli silloin 3-5-vuotias. Annoin lapsen höpöttää kaveristaan ja kaverin kanssa. Tajusi kyllä itsekin että Hanna on leikisti totta. Välillä Hanna oli työkaveri, välillä koulukaveri ja joskus tuli itku kun Hanna kuoli. Välillä mukana oli myös 'tuhmat pojat' joita komennettiin antaumuksella. Olihan se välillä spookya, mutta kaikki hahmot jäivät pikkuhiljaa pois. Työkaveri Hanna ilmestyi kuvioihin, kun kerran näki Hanna Pakarisen telkkarissa. Eli mistä tahansa voi tuo sysäys tulla noille kamuille. :-D

Miten ihmeessä sen voisi kieltää. Eihän kukaan meiltä aikuisiltakaan kiellä vaikka unelmoimasta. Itsellä muistan olleen myös 6-7 -vuotiaana mielikuvitusystäviä. En kylläkään kertonut niistä kellekään. Jos 10 vuoden päästä on vielä sama tilanne, sitten kannattaa ehkä huolestua.

Mulla oli lapsena vahvasti läsnä oleva mielikuvitustyyppi. Sitä ei salailtu mitenkään, eikä olisi voitukaan, kun kerrankin kielsin vierasta istumasta tuoliin, koska ystäväni istuu siinä jo. 

Ole huoletta ap. Tässä sinulle tietoa asiasta:

Uutinen

Mielikuvitusystävä on lapselle parempaa seuraa kuin uskoit

Lue lisää aiheesta: Vauvaikä

Leikkiikö lapsesi mielikuvitusystävän kanssa? Kertooko lapsesi tarinoita ihmisistä, joita ei ole olemassa? Puhuuko lapsesi tyhjyydelle? Uusi tutkimus todistaa, että lasten mielikuvitusystävistä voi olla arvaamatonta hyötyä.

Australialaisen yliopiston tutkimuksen mukaan lapset, joilla on mielikuvitusystäviä, oppivat kommunikoimaan paremmin kuin muut lapset. Tämä johtuu siitä, että nämä lapset ovat kehittäneet ideointikykyään keskustelemalla mielikuvitusystäviensä kanssa.

Psykologi Evan Kidd ja hänen kollegansa Anna Roby selvittivät ilmiötä tutkimalla 44 lasta, joista puolella oli mielikuvitusystäviä. Tulokset olivat hämmästyttäviä: ne 22 lasta, joilla oli mielikuvitusystäviä, osasivat ilmaista itseään paremmin kuin muut tutkitut lapset. Tohtori Kidd sanoo tämän johtuvan siitä, että lapset käyvät keskustelut mielikuvitusystäviensä kanssa ikään kuin molempien osapuolten kannalta - hehän puhuvat vain itsekseen. Tämä mahdollistaa vuorovaikutustaitojen kehittymisen.

Tutkijat huomasivat myös, että muihin tutkittuihin verrattuna mielikuvitusystävän omaavat lapset olivat sosiaalisesti ymmärtäväisempiä ja yleensä esikoisia tai ainoita lapsia.

Tohtori Kidd kertoo, että kaikki lapset, joilla oli mielikuvitusystävä, olivat hyvin luovia ja pitivät näkymättömiä kavereitaan oikeina ihmisinä. He leikkivät mielikuvitusystäviensä kanssa koko päivän ja puhuivat heistä muille. Esimerkiksi yksi lapsi kertoi kaveristaan Sarahista, jolla on lemmikkilohikäärme.

Tohtori Kidd harmittelee, että mielikuvitusystävien merkitys ymmärretään väärin. Mielikuvitusystäviä pidetään harvinaisina ja huolestuttavina, mutta aiemmat tutkimukset kertovat, että noin 65 prosenttia kolmivuotiaista yhdeksänvuotiaisiin lapsiin leikkii mielikuvitusystävän kanssa. Mielikuvitusystävät ovat enemmänkin olennainen osa normaalia kehitystä kuin jonkinlainen haitallinen ongelma.

Tohtori Kidd vahvisti tutkimuksessaan, että mielikuvitusystävien seuralla on pitkäaikaisia vaikutuksia. Yliopisto-opiskelijoita koskettavassa tutkimuksessa selvisi, että opiskelijat, joilla oli ollut mielikuvitusystävä, olivat paljon luovempia, päämäärätietoisempia ja tunteellisesti herkempiä kuin ne opiskelijat, jotka viettivät lapsuutensa ilman näkymätöntä seuraa.

Kuuntelutaidoissa ei kuitenkaan ollut poikkeuksia tutkittujen 44 lapsen kohdalla.

Ihan normaalia. Ainut juttu tuo, että 6-vuotias on jo hieman vanha mielikuvitusystäviin, jos ei aiemmin ole niitä ollut. Yleensä juurikin 3-5 vuotiailla yleistä. Mieluummin, kuin että menee suoraan leikkiin mukaan, kannattaa kysellä lapselta konkreettisia kysymyksiä ystävään liittyen. Millainen "ystävä" on ja mitä se tekee, mistä se on tullut jne. Lapsen kertoessa kyllä hyvin nopeasti huomaa ymmärtääkö lapsi itse että kyse leikistä vai onko kyse jostain muusta.

Minulla oli vielä aika myöhäänkin mielikuvitushevonen. Kyllä, hevonen. En tokikaan jutellut sen kanssa, mutta lähdin yksikseni ulos toisinaan "ratsastamaan" ja se hevonen oli aina mukana koulumatkoilla yms reissuilla. En siitä kyllä ääneen tainnut mainita, mutta mielikuvituksessani se eli hyvin voimakkaasti aina läsnä.
Sen nimi muuten oli Aave ;)

Minä suhtauduin aikanaan kunnioittavasti mutta en kannustavasti.

Eli jos lapsi sanoi: "älä istu siihen kun siinä on "pekka"" niin vastasin että: "Ahh... niinpä onkin" ja istuin muualle. Jos lapsi ei itse maininnut "mielikuvitusolentoa", niin en kysellyt siitä sen enempää.

"Pekka" -jutut hävisivät muutamassa kuukaudessa

Lapsi on nykyään täysi-ikäinen ja ko. "olento" on sittemmin ollut perheen keskuudessa vitsin aihe: "Pekka" on se joka sotkee paikat ja piilottaa tavarat

Jos mielikuvitusystävä "tekee tuhmuuksia" tai yllyttää niihin, selitä lapselle, että molempia rangaistaan teosta. Tämän olen kuullut joskus ja mielestäni on asiallinen neuvo, etenkin jos näyttää siltä että mielikuvituskaveri toimii lähinmä syntipukkina. Tahallisesta tuhmasta teosta siis kummallekin sama rangaistus, mikä sitten mielestä parhaiten sopii tilanteeseen. Muuten on ihan ok, etenkin kun on muitakin kavereita.

No tuskin reagoisin juurikaan. Jos lapsi selittäisi siitä mitä tää mielikuvitusystävä teki niin kuuntelisin varmaan ja kommentoisin asiaan kuuluvasti "aijaa... vai niin, kaikenlaista sitä..." tms. Jos taas lapsi selittelee tekojaan sillä että tää mielikuvituskaveri käski niin varmaan sanoisin "no hyppäisitkö sinä kaivoonkin jos joku käskisi, jos sinä tiedät että kermavaahdon syöminen on väärin niin miksi sinä teet niin?" Eihän se lapsen teko muutu miksikään vaikka hän olisi tehnyt sen jonkun käskemänä.