Harmitteletteko koskaan että olette myyneet joitain vaatteitanne,kenkiänne,tms?
Kyllä!
Muoti kiertää kehää, ja vaikka joku asia ei tulisikaan muotiin, voi sitä alkaa kaivata myöhemmin. Sillä onhan totta, että kyllästymme joihinkin, mitä ennen rakastimme, mutta myöhemmin alamme kaivata takaisin.
Ai että harmittaa kun olen myynyt tai antanut pois juuri sellaisia vaatteita ja kenkiä joihin olen myöhemmin rakastunut uudelleen. MIKSI TEIN SEN? Tästä lähtien en anna enää mitään spesiaalimpaa pois. Eli jos on vähänkään erikoisemmat esim. kengät, niin säilytän ne vaikka kuinka tuntuisi kyllästyneensä niihin. Myöhemmin niitä voi taas kaivata. Toki joitain tuotteita voi saada ostettua uudestaan, mutta kaikkea ei, tai ainakin voivat olla aika kiven alla ja varsinkin Suomesta on hyvin vaikea saada juuri sitä mitä haluaa.
No, oletteko te harmitelleet pois myymiänne/antamianne vaatekappaleita, kenkiä, asusteita tai ihan mitä tahansa?
Kommentit (5)
Ei harmita yhtään. Oikeastaan en edes muista mitä olen myynyt vuosien varrella. Yksi aitoa silkkiä oleva mekko meni UFFille kun ei kelvannut kenellekkään kirppiksellä, se on ainoa joka muistuu mieleen. Eikä edelleenkäänn harmita :)
Johonkin vaatteeseen kyllästyy niin siitä haluaa päästä, ehkä oli alunperinkin sopimaton. Ei.
No ei ollut myyminen yleisenä tapana silloin kun viimeksi olen luopunut jostain mitä vielä ehkä joku olisi voinut pitää. Eli hävitetty on, ja kyllähän sieltä ehkä olisi joku vaatekappale/kengät voinut löytyä joka menisi vaikka teinille nyt.
Harmitta hirveästi. Mulla oli suomalaista 60-luvun nuotivaatetta pilvin pimein ja aoskus 70-luvun lopussa hävitin lähes kaiken.
Yksi Kaunotar-tuotteen turkoosi villakangasviitta on jäljellä. Ne vaatteet oli ihania ja hyvin tehtyjä hyvistä mayeriaaleista. Huoh, minä tyhmä idiootti.
Edelleen on ihan mysteeri, miksi myin täydellisesti istuvat kyynärpääpituiset nahkahanskat, sillä mulla on edelleen niihin sopiva vajaahihainen takki käytössä. Nyt vain räpylät palelee.