Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olen niin onnellinen etten tappanut itseäni
23.08.2015 |
Vuosi sitten tuntui, että eihän tästä voi selvitä. Miten yksi ihminen jaksaa tätä. Siis ihan kaikki meni p*rseelleen. Se kuoppa oli tosi syvä eikä paljoa näkynyt valoa tunnelin päässä. Olin jo kirjoittanut valmiiksi kirjeet vanhemmilleni ja muille läheisille. Sitten tajusin.. Mitä jos esim. äitini syyttäisi tästä itseään? Ei osannut kasvattaa lasta oikein ja nyt hän riisti hengen itseltään. En vain kestänyt sitä ajatusta ja päätin, että odotan vielä pari viikkoa ja jos vielä silloin tuntuu näin synkältä niin teen sen. Aika kului ja annoin taas vähän lisäaikaa. Lopulta päätin, että tästä on vain noustava. Nyt, vain vuotta myöhemmin, olen yrittäjä ja puoli vuotta sitten tapasin ihanan miehen. Elämä hymyilee, ulosottovelat (yksi syy miksi tilanne oli silloin niin onneton) on maksettu ja olen vain niiiiiiin onnellinen etten tappanut itseäni. :) Eipä mulla muuta! Life is good <3
Kommentit (14)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen luvannut itselleni, etten tapa itseäni ennen kuin vanhempani kuolevat. Heidän takiaan olen pitänyt itseäni hengissä. Ehkä sitten joskus en haluakaan enää kuolla.
N20
Upeaa, toivottavasti useammat ihmiset pystyisivät ajattelemaan että asiat voivat joskus olla toisin, eikä tarvitsisi päätyä niin lopulliseen ratkaisuun kuin itsemurha. Raha-asioilla ja ihmissuhteilla on aina tapana järjestyä :)
Ihana kuulla, että sinulla Ap on elämä mennyt noin positiiviseen suuntaan, ja vielä noin nopeasti!
Itse olen siellä aallonpohjalla juuri nyt, tai ollut jo vuoden verran.
Yritän nähdä valoa tunnelin päässä, mutta vähitellen on alkanut synkistää pahemman kerran, kun kaikki yritykset päästä parempaan eivät tuota mitään tai, mikä vielä pahempaa, tuottavat entistä enemmän pahaa oloa, sairautta jne.
Mies on mikä on, väärä valinta sekin, ihan varmasti. Mutta eroonkaan en pääse, kun on jotenkin se "ainut oljenkorteni" tällä hetkellä. Olen siis miehen elätti, enkä tippaakaan ylpeä siitä.
Haluaisin takaisin entisen elämäni: olin iloinen, pirteä, terve, urheilullinen, töissä ihanassa & hyvinpalkatussa työssä (olen juristi), ihania ystäviä oli juuri sopivasti.
Nyt on enää tuo mies ja hänen tuomansa mammona. Ja sairaus, joka vie kaikki voimat.
Hyvä sinä! Minäkin velloin vuosia masennuksen kanssa ja kävin usein lähellä itsemurhaa. Onneksi joku asia sai minut kuitenkin aina pysähtymään ja lykkämään sitä vielä. Sitten tapasin sen elämäni Rakkauden. Nykyään olemme naimisissa, meillä on kaksi uskomattoman upeaa lasta, enkä voisi olla onnellisempi. Karmeat arvet ranteissa muistuttavat menneestä elämästä, mutta se tuntuu niin kaukaiselta nyt, aivan kuin se kaikki olisi tapahtunut jollekin toiselle ihmiselle. Elämä on ihanaa, kunhan saa vedettyä sitä masennusta turpiin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 20:32"]
Ihana kuulla, että sinulla Ap on elämä mennyt noin positiiviseen suuntaan, ja vielä noin nopeasti!
Itse olen siellä aallonpohjalla juuri nyt, tai ollut jo vuoden verran.
Yritän nähdä valoa tunnelin päässä, mutta vähitellen on alkanut synkistää pahemman kerran, kun kaikki yritykset päästä parempaan eivät tuota mitään tai, mikä vielä pahempaa, tuottavat entistä enemmän pahaa oloa, sairautta jne.
Mies on mikä on, väärä valinta sekin, ihan varmasti. Mutta eroonkaan en pääse, kun on jotenkin se "ainut oljenkorteni" tällä hetkellä. Olen siis miehen elätti, enkä tippaakaan ylpeä siitä.
Haluaisin takaisin entisen elämäni: olin iloinen, pirteä, terve, urheilullinen, töissä ihanassa & hyvinpalkatussa työssä (olen juristi), ihania ystäviä oli juuri sopivasti.
Nyt on enää tuo mies ja hänen tuomansa mammona. Ja sairaus, joka vie kaikki voimat.
[/quote]
Lähetän sinulle voimia! Kun oikein ahdistaa, niin muista vaikka ap:n tarina. Hali.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin minäkin. Samat ajatukset , mutta eri syyt ! Enkä haluaisi jättää kahdelle alaikäiselle lapselleni mitään niin ikävää muistoa , en ole luovuttajatyyppiä ! Joskus on ollut elämässä vaikeita hetkiä ,mutta kaikki ne on kuitenkin voitettu . On varmasti totta että joskus jollain on varmasti ollut ns hyvät syyt päättää päivänsä , vaikka itse henk.koht. Pidän sitä melko itsekkäänä tekona ( tämä on siis vain minun mielipide ) . Uskon kuten mainoksessakin sanotaan että : Elämä on parasta huumetta ! Huonotkin kortit pelataan loppuun asti. T: lionking 39
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 23:46"]
Niin minäkin. Samat ajatukset , mutta eri syyt ! Enkä haluaisi jättää kahdelle alaikäiselle lapselleni mitään niin ikävää muistoa , en ole luovuttajatyyppiä ! Joskus on ollut elämässä vaikeita hetkiä ,mutta kaikki ne on kuitenkin voitettu . On varmasti totta että joskus jollain on varmasti ollut ns hyvät syyt päättää päivänsä , vaikka itse henk.koht. Pidän sitä melko itsekkäänä tekona ( tämä on siis vain minun mielipide ) . Uskon kuten mainoksessakin sanotaan että : Elämä on parasta huumetta ! Huonotkin kortit pelataan loppuun asti. T: lionking 39
[/quote]
Ketä kohtaan se on itsekästä? Jos on lapsia niin sitten on tietysti tavallaan velvollisuus elää ainakin niin kauan kuin ne vanhempia tarvitsevat tai niille voi olla avuksi. Tietysti vanhempiensa takiakin voi elää mutta muutenhan tuo voi olla jopa epäitsekästä; jos tietää olevansa yhteisölle taakkana ja tekee sen ratkaisun.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 20:46"]
Kiitos Sinulle nro 9! ISO kiitos!
Tässä tilanteessa empatia tuntuu todella hyvältä ja pienikin hyvä ele tuo suuren avun tunteen :)
Sulla on kuitenkin koulutus, ole ylpeä siitä. Kunhan toivottavasti paranet, niin voit harjoittaa ammattiasi ja hyvää sellaista. Mulla ei ole mitään.
T. Nro 6
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos Sinulle nro 9! ISO kiitos!
Tässä tilanteessa empatia tuntuu todella hyvältä ja pienikin hyvä ele tuo suuren avun tunteen :)
T. Nro 6
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 20:32"]Ihana kuulla, että sinulla Ap on elämä mennyt noin positiiviseen suuntaan, ja vielä noin nopeasti!
Itse olen siellä aallonpohjalla juuri nyt, tai ollut jo vuoden verran.
Yritän nähdä valoa tunnelin päässä, mutta vähitellen on alkanut synkistää pahemman kerran, kun kaikki yritykset päästä parempaan eivät tuota mitään tai, mikä vielä pahempaa, tuottavat entistä enemmän pahaa oloa, sairautta jne.
Mies on mikä on, väärä valinta sekin, ihan varmasti. Mutta eroonkaan en pääse, kun on jotenkin se "ainut oljenkorteni" tällä hetkellä. Olen siis miehen elätti, enkä tippaakaan ylpeä siitä.
Haluaisin takaisin entisen elämäni: olin iloinen, pirteä, terve, urheilullinen, töissä ihanassa & hyvinpalkatussa työssä (olen juristi), ihania ystäviä oli juuri sopivasti.
Nyt on enää tuo mies ja hänen tuomansa mammona. Ja sairaus, joka vie kaikki voimat.
[/quote] Omakin tilanne näytti tosi synkältä ja tuntui ettei ole muuta vaihtoehtoja. Mutta kyllä se elämä voitti, vaikka vaikeaa olikin. Ehkä vähän kornia, mutta koskaan ei saa luovuttaa! :) ap
Alue: Aihe vapaa
Hienoa että et!