Varakkaille bensan hinnan nousu ei tarkoita mitään
Jatkavat ihan samaa elämää kuin ennenkin. Köyhän pitää taas kiristää ruokabudjettia.
Kommentit (46)
Elinkustannukset nousee nyt siihen tahtiin, että mietin miten ne, jotka ovat jo aiemmin olleet tiukilla, selviävät enää?
Itse käyn töissä pienellä palkalla, mutta ennen on sentään joskus voinut esim. käydä ulkona syömässä, leffassa, kampaajalla, lomamatkalla (ei usein eikä mitään hienoja lomia, mutta edes joskus jossain). Tiukkaa on ollut hetkellisesti, kun joku kodinkone on hajonnut, autoon on tullut vikaa yms. Nyt vaikuttaa, että säästämisestä ja rahan laskemisesta tulee pysyvää. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Vaateostoksiakin saa miettiä tarkkaan.
Pelkkä bensan hinnan nousu koskee monia. Ruoan ja palveluiden hinnat nousee. Ihmisillä on entistä vähemmän rahaa kuluttaa. Moni yrittäjä on jo edellisten vuosien jäljiltä kovilla, mutta onko ihmisillä enää varaa käyttää palveluita, vaikka rajoitukset poistuu?
Köyhän olisi pitänyt ajatella sitä vähän aikaisemmin, eikä vasta kun paskat on jo housuissa.
Toimeentulotukea tulee tarvitsemaan entistä useampi. Älkää suomalaiset hävetkö hakea sitä, jos pesukone hajoaa.
Vierailija kirjoitti:
Köyhän olisi pitänyt ajatella sitä vähän aikaisemmin, eikä vasta kun paskat on jo housuissa.
Ajatella mitä?
Vierailija kirjoitti:
Elinkustannukset nousee nyt siihen tahtiin, että mietin miten ne, jotka ovat jo aiemmin olleet tiukilla, selviävät enää?
Itse käyn töissä pienellä palkalla, mutta ennen on sentään joskus voinut esim. käydä ulkona syömässä, leffassa, kampaajalla, lomamatkalla (ei usein eikä mitään hienoja lomia, mutta edes joskus jossain). Tiukkaa on ollut hetkellisesti, kun joku kodinkone on hajonnut, autoon on tullut vikaa yms. Nyt vaikuttaa, että säästämisestä ja rahan laskemisesta tulee pysyvää. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Vaateostoksiakin saa miettiä tarkkaan.
Pelkkä bensan hinnan nousu koskee monia. Ruoan ja palveluiden hinnat nousee. Ihmisillä on entistä vähemmän rahaa kuluttaa. Moni yrittäjä on jo edellisten vuosien jäljiltä kovilla, mutta onko ihmisillä enää varaa käyttää palveluita, vaikka rajoitukset poistuu?
Kun valmistuin lähihoitajaksi tiesin ettei tästä mihinkään nousta. Ostin pikkukylästä pienen rivitaloyksiön, joka on nyt jo velaton. Palvelutaloon, jossa olen töissä on matkaa 700m ja kauppaan 500m. Perheestä en edes haaveile. Hyvin pärjää, kun ei juurikaan ole kuluja. Osa vaatteistakin on siltä ajalta kun olin 15. En meikkaa, jne. Harrastan vpk ja keikoista saa lisätienestiä, jne.
Sen takia meidän päättäjiä ei kiinnostakaan kun hinnat nousee ja tuilla elävillä ilmasto vouhottajilla ei ole autoa että tarvisi bensaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elinkustannukset nousee nyt siihen tahtiin, että mietin miten ne, jotka ovat jo aiemmin olleet tiukilla, selviävät enää?
Itse käyn töissä pienellä palkalla, mutta ennen on sentään joskus voinut esim. käydä ulkona syömässä, leffassa, kampaajalla, lomamatkalla (ei usein eikä mitään hienoja lomia, mutta edes joskus jossain). Tiukkaa on ollut hetkellisesti, kun joku kodinkone on hajonnut, autoon on tullut vikaa yms. Nyt vaikuttaa, että säästämisestä ja rahan laskemisesta tulee pysyvää. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Vaateostoksiakin saa miettiä tarkkaan.
Pelkkä bensan hinnan nousu koskee monia. Ruoan ja palveluiden hinnat nousee. Ihmisillä on entistä vähemmän rahaa kuluttaa. Moni yrittäjä on jo edellisten vuosien jäljiltä kovilla, mutta onko ihmisillä enää varaa käyttää palveluita, vaikka rajoitukset poistuu?
Kun valmistuin lähihoitajaksi tiesin ettei tästä mihinkään nousta. Ostin pikkukylästä pienen rivitaloyksiön, joka on nyt jo velaton. Palvelutaloon, jossa olen töissä on matkaa 700m ja kauppaan 500m. Perheestä en edes haaveile. Hyvin pärjää, kun ei juurikaan ole kuluja. Osa vaatteistakin on siltä ajalta kun olin 15. En meikkaa, jne. Harrastan vpk ja keikoista saa lisätienestiä, jne.
Mietipä jos sulta lähtis työpaikka sieltä pikkukylästä, miten sitten pärjäisit. Kaikkea ei voi aina suunnitella eikä kaikki aina mene suunnitelmien mukaan.
No jaa. Eiköhän tuo ole enemmän elämän tyylistä kiinni. Ollaan pieni tuloinen perhe. Yhden aikuisen duunari palkka viimeiset muutama vuosi. Töihin kuljetaan pyörällä ja auto lähinnä kauppareissuja varten... Mukavuus syistä siis tiettyjä matkoja autolla. Jos on tehnyt arkeen kahdesta velkaisesta autosta pakollisen ja pitkät työmatkat huonojen julkisten varrelta niin se on oma valinta

Kuten sanoin minulla ei ole velkaa, eikä elatusvelvollisuutta. Pärjäisin vaikka työt menisi alta. Olen suhteuttanut menot tuloihin niin että pärjään tulojen laskiessakin. Työttömyys, sairaus, jne on ihan tiedossa olevia elämän riskejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elinkustannukset nousee nyt siihen tahtiin, että mietin miten ne, jotka ovat jo aiemmin olleet tiukilla, selviävät enää?
Itse käyn töissä pienellä palkalla, mutta ennen on sentään joskus voinut esim. käydä ulkona syömässä, leffassa, kampaajalla, lomamatkalla (ei usein eikä mitään hienoja lomia, mutta edes joskus jossain). Tiukkaa on ollut hetkellisesti, kun joku kodinkone on hajonnut, autoon on tullut vikaa yms. Nyt vaikuttaa, että säästämisestä ja rahan laskemisesta tulee pysyvää. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Vaateostoksiakin saa miettiä tarkkaan.
Pelkkä bensan hinnan nousu koskee monia. Ruoan ja palveluiden hinnat nousee. Ihmisillä on entistä vähemmän rahaa kuluttaa. Moni yrittäjä on jo edellisten vuosien jäljiltä kovilla, mutta onko ihmisillä enää varaa käyttää palveluita, vaikka rajoitukset poistuu?
Kun valmistuin lähihoitajaksi tiesin ettei tästä mihinkään nousta. Ostin pikkukylästä pienen rivitaloyksiön, joka on nyt jo velaton. Palvelutaloon, jossa olen töissä on matkaa 700m ja kauppaan 500m. Perheestä en edes haaveile. Hyvin pärjää, kun ei juurikaan ole kuluja. Osa vaatteistakin on siltä ajalta kun olin 15. En meikkaa, jne. Harrastan vpk ja keikoista saa lisätienestiä, jne.
Mietipä jos sulta lähtis työpaikka sieltä pikkukylästä, miten sitten pärjäisit. Kaikkea ei voi aina suunnitella eikä kaikki aina mene suunnitelmien mukaan.
Aika hölmö saa olla, jos tätä ei ole miettinyt.

Aplodeja. Ihan itsekö tämän keksit?
Vierailija kirjoitti:
Köyhän olisi pitänyt ajatella sitä vähän aikaisemmin, eikä vasta kun paskat on jo housuissa.
Työnnä löylykauha takapuoleesi!
Kyllä se koskee hyvätuloisia. Meistä moni pendelöi eli käy toisessa kaupungissa töissä, erityisasiantuntijan töitä ei usein löydy omasta kotipitäjästä. Mulla on työmatkan takia ajoa 1000km viikossa. Eli siis päivässä edestakaisin ajoa 200km. Arvaapa millaiset besakulut. Ja ei todellakaan verotuksen työmatkavähennys kompensoi kuin ehkä 10% kuluista.
Vierailija kirjoitti:
No jaa. Eiköhän tuo ole enemmän elämän tyylistä kiinni. Ollaan pieni tuloinen perhe. Yhden aikuisen duunari palkka viimeiset muutama vuosi. Töihin kuljetaan pyörällä ja auto lähinnä kauppareissuja varten... Mukavuus syistä siis tiettyjä matkoja autolla. Jos on tehnyt arkeen kahdesta velkaisesta autosta pakollisen ja pitkät työmatkat huonojen julkisten varrelta niin se on oma valinta
Työpaikkaa ei aina voi valita sijainnin perusteella ja paikan sijainti voi vaihtua. Perheessä jos myös useampi työssäkävijä, niin harvoin ne työpaikat on vierekkäin että voi viereen muuttaa.
Me esimerkiksi asutaan isossa kaupungissa ja kumpikin käy eri naapurikunnassa töissä. Työmatkat molemmilla suuntaansa n.30km. Ainakin omassa työpaikassani on jo työvoimapula valmiiksi, että jos me pitkänmatkalaiset lähdetään, niin ei jää kukaan niitä pakollisia (sote-ala) töitä tekemään. Mieheni työpiste taas vaihtelee projektien mukaan.

Niin joo, ja julkiset kulkee tyylin 8-16 välillä, kun työt on 5.30-19 välillä. Joku himourheilija toki polkisi pyörällä tien pientareella rekkojen seassa säässä kuin säässä ton 30km aamuin illoin.
Mielestäni emme tarvitse köyhiä suomessa. Voitaisiin luovuttaa ne vaikka venäläisille.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni emme tarvitse köyhiä suomessa. Voitaisiin luovuttaa ne vaikka venäläisille.
Moni näissäkin keskusteluissa haikailee karjalan perään miten sen voisi nyt vallata takasin. Nyt sitä ollaan saamassa takaisin kuin meistä tulee karjala.
Köyhä ei kuluta, eikä näin ollen saastuta.
Mitä suuremmat tuloerot, mitä vähemmän rikkaita ja mitä enemmän köyhiä, niin luonto pelastuu.
Tämä on osa vihreää siirtymää, jota on syytä tukea.
- Sanna ja tytöt