Päättäjien "sinisilmäiset" päätökset?
Uskotteko, että huonot päätökset on todellakin tehty riskejä tiedostamatta?
Kommentit (24)
Jukka Tarkka näki tulevaisuuteen vuonna 2015 ja arvosteli päättäjiä sinisilmäisyydestä:
Synkkä tulevaisuus
Tarkan mukaan Suomen turvallisuuspoliittinen tulevaisuus näyttää synkältä. Suomella on edessään toisen maailmansodan jälkeisen ajan vaikein taipale: Venäjä on alkanut kaapata naapurimaidensa valtioita ja Suomi on viimeiset vuodet järjestelmällisesti torjunut mahdollisuudet varmistaa puolustustaan ulkopuolisella lisävoimalla, joko EU:n tai Naton avulla. Ja samaan aikaan Suomen omaa puolustuskykyä rasittavat talouden huono kilpailukyky sekä yhteiskuntarakenteen jäykkyys.
Koko juttu täällä: https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2015091020326009
Suomessa muutenkin ollaan tosi naiiveja ja luottavaisia. Ei ymmärretä sitä, että muualla pelataan avoimesti likaista peliä ja muunnetaan totuutta. Suomalainen uskoo kaiken mitä sanotaan ja käsketään. Sitten vielä päälle se ns. herran pelko.
Niin kuin sanonta kuuluu: kello, jonka viisarit ovat pysähtyneet, näyttää oikean ajan kaksi kertaa päivässä. Jotkut ovat pelotelleet Venäjällä jo yli kaksikymmentä vuotta, ja nyt nämä ammattipelottelijat voivat sitten kerrankin väittää olleensa oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa muutenkin ollaan tosi naiiveja ja luottavaisia. Ei ymmärretä sitä, että muualla pelataan avoimesti likaista peliä ja muunnetaan totuutta. Suomalainen uskoo kaiken mitä sanotaan ja käsketään. Sitten vielä päälle se ns. herran pelko.
Nimenomaan! Suomessa kunnioitetaan ihan liikaa kansainvälisiä sopimuksia, jotka muut maat irtisanovat ja rikkovat silmää räpäyttämättä. Suomi-neito kärsii kiltin tytön syndroomasta.
Höpöhöpö, mitään sinisilmäisyyttä ole ollut. Muistakaa sana korruptio.
Toivon että jokainen ”sinisilmäinen” päättäjä katuu ja häpeää toimintaansa julkisesti ja tuomitsee sodan ja putinin kansallisen yhtenäisyyden vuoksi.
Ei täällä täysin sinisilmäisiä kuitenkaan olla oltu, tuskin armeijaa ylläpidetty ja usalaisia hävittäjiä hankittu muiden naapurien suojaksi.
Vierailija kirjoitti:
Höpöhöpö, mitään sinisilmäisyyttä ole ollut. Muistakaa sana korruptio.
Tämähän se tulee mieleen. Kuinka uskottavaa muka on että av:lla on osattu nähdä mikä Putin ja Venäjä oikeasti on, mutta päättäjämme eivät olisi pystyneet samaan?
Samanlainen valhe kuin Venäjä-osaaminen ja Suomen erityissuhde Venäjään ym., joilla toimintaa aiemmin perusteltiin. Nyt sitten valehdellaan että o-o-oltiin vaan niin sinisilmäisiä...
Sinisilmäisiä päätöksiä tekevä politiikko voi saada rahaa toisesta maasta. Jotkut jotka vastustavat Nato jäsenyyttä ja puolustusvoimien hankintoja, saavat siitä hyvästä mahdollisesti tililleen rahaa. Ei ole muuta selitystä kuin lahjonta ja kyvyttömyys tehtäväänsä.
Heinäluoma pelaa Venäjän puolella.
Ristiriitaista, mutta jonkun Halosen tai Tuomiojan toiminnan takana voi olla sinisilmäisyys. Sen sijaan mitä oikeammalle mennään, niin sitä epäuskottavampi hätävalhe se on.
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitaista, mutta jonkun Halosen tai Tuomiojan toiminnan takana voi olla sinisilmäisyys. Sen sijaan mitä oikeammalle mennään, niin sitä epäuskottavampi hätävalhe se on.
Vaiko lahjonta ? Agentteja ja myyriä ?
Muistelkaa kuinka vihervasemmiston kannattajat täällä huutivat kovassa kuorossa että Suomen pitäisi hankkia huonot Gripenit vain siksi että Venäjä hyötyy siitä.

Totuutta saadaan tuskin koskaan tietää, mutta Halonen ainakin vaikutti vilpittömän ihastuneelta Putiniin ja Venäjään.
Tuleeko muuten sanonta "olla sinisilmäinen" suomalaisesta kansanluonteesta? Suomalaisethan ovat yleisesti juuri sinisimmäisiä sekä typerän hyväuskoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa muutenkin ollaan tosi naiiveja ja luottavaisia. Ei ymmärretä sitä, että muualla pelataan avoimesti likaista peliä ja muunnetaan totuutta. Suomalainen uskoo kaiken mitä sanotaan ja käsketään. Sitten vielä päälle se ns. herran pelko.
Nimenomaan! Suomessa kunnioitetaan ihan liikaa kansainvälisiä sopimuksia, jotka muut maat irtisanovat ja rikkovat silmää räpäyttämättä. Suomi-neito kärsii kiltin tytön syndroomasta.
Olen samaa mieltä. Suomi miettii aina liikaa, mitä muut on mieltä. Pitäisi edes joskus uskaltaa tehdä asiat toisella tavalla. Ei aina tarvitse miellyttää muita.
Vierailija kirjoitti:
Muistelkaa kuinka vihervasemmiston kannattajat täällä huutivat kovassa kuorossa että Suomen pitäisi hankkia huonot Gripenit vain siksi että Venäjä hyötyy siitä.
Se oli mautonta, mutta se on sentään odotettavissa ja siihen voi varautua. Paljon pahempi ongelma ovat oikean laidan poliitikot, joilta ei ikinä uskoisi "sinisilmäisyyttä" näissä asioissa.
ENTINEN ulkoministeri Timo Soini kieltäytyy vastaamasta Helsingin Sanomien kysymyksiin siitä, mikä hänen roolinsa oli, kun ulkoministeriö vuonna 2015 auttoi oligarkkisuvun perustamaa kylpylää välttämään pakoteongelmia.

Näkökulma: Moicculi roistovaltion valehtelija – olen Suomen ulkoministeri ja olen ystäväsi
Vaikka Neuvostoliitto on vaihtunut Venäjäksi, suomalaispoliitikkojen nöyristely ja fanitus itänaapuriin jatkuu
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7e48ebda-e043-4eeb-b931-f2c51d8db…
Suomen ulkoministeri Timo Soini on useita kertoja muistanut kehua, että Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on hänen ystävänsä
– Maailma on pieni paikka! Katsokaa keneen törmäsin Minskissä: vanha ystäväni ja kollegani Sergei Lavrov, Stubb iloitsi tviitissään
up