Mitähän tästä ajattelisi?

Meillä tilanne se, että mies halusi erota, kuitenkin haluaisi pysyä kanssani ystävinä. Siitä nyt aikaa 1,5viikkoa. Ensimmäinen viikko yhtä tuskaa. Mies itki pakatessani tavaroita ja totesi, että tulipa tyhjä olo.
Muutaman päivän hän piti kiinni siitä, että ei mieti muita vaihtoehtoja vaan me ollaan nyt erottu. Kuitenkin kun hain viimeiset tavari pois, hän sanoikin miettivänsä kaikkia vaihtoehtoja, joten ero ei ollutkaan täysin ehdoton.
Muutamia päiviä kului, ei pidetty yhteyttä, mutta kuitenkin hän kävi tykkäilemässä facebook päivityksiäni ja kuviani. Se sai taas tunteet pintaan. Tuntui kuin tuo kaikki olisi ollut hänelle helppoa ja ettei hän miettisi asioita. Loppujen lopuksi kävi niin, että ikävyyksissäni soitin hänelle ja kysyin noita asioita. Ei kuulemma oikein ollut miettinyt mitään. No eipä siinä, annoin olla.
Nyt viime lauantaina sain aivan hirveän itkukohtauksen ja soitin miehelle, että haluan puhua. No sanoi että voidaan puhua, mutta menikin yksinpuheluksi. Loppujen lopuksi meille kehkeytyi riita, mies alkoi latelemaan kaikki eron syyt jne. Annoin asian olla ja lähdin tuulettumaan kavereiden kanssa ulos ja törmäsinkin exääni baarissa. Siinä se vaan tuijotti mua pitkän aikaa ja kysyi: onko sulla kaikki ok?.
Lähdin baarista ahdistuksen takia ja minulle selvisikin, että hän oli lähdössä jonkun muijan mukaan. Siinä vihaspäissäni soitin exälle. Sanoi vaan, että ei todellakaan ole viemässä ketään kotiin, hehän ovat vaan kavereita ja kävelevät ainoastaan samaa matkaa.
Myöhemmin exä ITSE SOITTI mulle, että toivottavasti uskon häntä, että he todellakin menevät eri osoitteisiin. Kuitenkin seuraavana päivänä näin itse, kun mies kyyditsi tän muijan pois!
Tietenkin tuossakin kohtaa soitin miehelle, että miksi helvetissä hän valehtelee eikä voi vain kertoa totuutta. Siinä se pitkän aikaa kierteli ja kaarteli ja loppujen lopuksi kertoi totuuden. Siinä kohtaa mua oksetti. Hän toivoi meidän voivan olla väleissä ja kavereita, mutta kuitenkin tuolla käytöksellä hän kertoi jotain muuta, että arvostus tipotiessään.
Hän halusi minut luokseen puhumaan.
Menin ja ensimmäinen asia mitä hän läväyttää oli, että anteeksi. Hän kertoi, että hänellä on todella paha olla ja tietää asian satuttaneen myös minua. Suoraan sanoen hänellä oli morkkis. Kertoi, että ensimmäinen asia mitä hänellä tuli aamulla mieleen, kun heräsi toisen naisen vierestä, niin se olin minä.
Sitten hän alkoi puhumaan meidän yhteisistä hyvistä asioista. Mutta muisti myös puhua eron syistä.
Saimme aikaiseksi tuosta kaikesta rakentavan keskustelun, johon hän ei ollut selkeästi aiemmin valmis.
Mitähän tuista koko jupakasta pitää oikein ajatella? Ensiksi hän ei mieti asioita vaan viettää aikaa kavereiden kanssa. Sitten yhtäkkiä havahtuukin johonkin. Pitikö jotain tuollaista tapahtua, jotta se alkoi vähän miettimään asioita?
Ei olla nyt sunnuntain jälkeen pidetty yhteyttä. Poistin hänen numeronsa ja samoin myös facebook kavereista. Tavallaan tuon sunnuntaisen jälkeen on ollut helpompi olla. Ei ole mitään syytä ottaa yhteyttä, ei tee juurikaan mieli.
Mutta silti mietin, että mahtaako se yhtään kelata, että mitä ihmettä just on tapahtunut.
Sen enempää en kerro eron syistä, mutta keväällä miehellä meni luotto minuun. Antoi mahdollisuuden ja otinkin opikseni ja tein kaikkeni suhteen eteen. Ja hän siis antoi anteeksi.
Pitääkö vaan antaa olla? Mies itse totesi sunnuntaina, että hänen tunteet on heitelleet, että välillä sellainen olo, että oli oikea päätös erota ja toisena taas, että kaipaa minua. Ja sanoi, että aika parantaa haavat ja että aika näyttää mitä tapahtuu.