Olen pettänyt mieheni luottamuksen
Olemme olleet 10 vuotta naimisissa, eikä kumpikaan ole aiemmin touhunnut mitään. Keväällä tutustuin työkaveriini ja se lähti ihan kaveripohjalta. Mies on todella mukava ja tietenkin hyvä puhumaan. Siitä se muutaman kuukauden jälkeen muuttui ihastumiseksi ja siinä vaiheessa mieheni alkoi epäillä jotain. Kielsin aina kaiken. Nyt jäin kiinni ja on niin paska olo. Paskin ehkä sen takia, että en ikinä olisi uskonut itsestäni, että voin tehdä jotain tällaista.
Kokoajan olen arvostanut ja kunnioittanut miestäni, jos nyt näin voin sanoa. Tiesin, että hän ei missään tilanteessa sulata valehtelua ja jatkoin sitä silti. Eikä tekisi minulle samoin. Nyt on niin paha olla, kun olen saanut hänelle niin pahan olon aikaiseksi. Kyllä tyhmä voi olla sitten tyhmä! Nyt haluaisin tietenkin kovasti korjata tilannetta... Koska on kuitenkin niin että rakastan häntä koko sydämestäni ja perhettäni.
Kommentit (4)
Tosin en ole kertonut ihastuksestani miehelleni, olen vain sanonut että avioliittomme ei enää toimi.Jotain pitää tehdä. Menemme ensi viikolla avioliittoneuvolaan, ja olen miettinyt pitäiskö kertoa ihastuksestani siellä. Tuskinpa uskallan. Ihastuksesni on myös työkaverini ja saan tunteilleni vastakaikua ja olemme nyt pattitilanteessa. Hän ei halua suhdetta niin kauan kuin olen naimisissa, enkä kyllä minäkään. Mutta töissä on vaikea pitää tunteita kurissa. Tsemppiä sinulle.
Johan on turha mennä mihinkään, jos ei lähde rehelliseltä pohjalta.
Miten saatte asian korjattua jos taustalla on tällainen ja et aio kertoa?
Se varjostaa jokatapauksessa tulevaisuudessa todella pitkään, ja voi kaataa koko homman myöhemmin.
En haluais sanoa, mutta kannattais oikeasti miettiä ennakkoon mitä on tekemässä...
Itse olen tällaisessa petettynä, ja avioliitto oli oikeasti kaatua sen takia että asia vaivasi vaimon mieltä niin pahasti. Olis hiukan v**uttanu myöhemmin jos se olis tuollaisen epärehellisyyden takia mennyt. Tämä juttu toisaalta meni " loppuun asti" , eli seksiin.
Epärehellisyys suhteessa vaan on aika huono juttu...
> Keväällä tutustuin työkaveriini ja se lähti ihan kaveripohjalta. Mies
> on todella mukava ja tietenkin hyvä puhumaan. Siitä se muutaman > kuukauden jälkeen muuttui ihastumiseksi ja siinä vaiheessa mieheni > alkoi epäillä jotain. Kielsin aina kaiken. Nyt jäin kiinni ja on niin
> paska olo. Paskin ehkä sen takia, että en ikinä olisi uskonut itsestäni, > että voin tehdä jotain tällaista.
siis mitä olet tehnyt, mitä on tapahtunut? Jutellut ja ihastunut? Ja " jäit kiinni" ?
Hevii.
Terapeuttimme korosti sitä, että merkittävät salaisuudet estävät parisuhdetta paranemasta.