3-vuotiaan nukkumaan meno: Nukahatavatko muut yksin ?

jonka viereen 3-vuotias jää nukkumaan. Tosin huutelee jopa tunnin ja käy potalle yms. mutta edistystä on se, että enää ei tarvitse äidin käyttää kallisarvoista tuntia 21-22 pimeässä huoneessa istumiseen. Jos kestäisi vain puoli tuntia, istuisin vieressä, koska en pidä sitä erityisen pahana.

Isoveli nukahtaa minuutissa kun sammutan valon iltasatujen jälkeen. Aiemmin istuttiin vieressä että kuopus nukahti. Nyt olen lopettanut vieressä istumisen (iskä vielä istuu joskus...). Eilen poika hiippaili 3 kertaa pois ja " mun on paha mieli" ja itkua mutta minä olin päättäväinen ja lempeä: hyvää yötä, ovi on auki, äippä on keittiössä.



Minä en enää jaksa käkkiä siellä sängyn vieressä, varsinkin kun poika lamppaa meidän sänkyyn joka tapauksessa aamuyöstä. Tulkoon nyt väliin vielä, kunhan nukahtaa yksin.

Istun sängyn vieressä kunnes tyttö nukahtaa. Nukutussessio kestää n. ½t max. En raaski jättää tyttöä yksin huoneeseen kun itkee niin lohduttomasti. Keneltä se on pois jos istun tytön vieressä?

Meidän 3,8-vuotias neiti on aina nukahtanut itsekseen. Joskus vauvana saatoin odottaa sängyn vieressä että nukahtaa = lähinnä vahtia että alkaa nukkua eikä taaperra ympäri sänkyä.



Yleensä olen aina vain peitellyt tytön iltatoimien jälkeen sänkyyn ja tyttö nukahtaa pian itsekseen unikaveri kainalossa.

En ole koskaan ymmärtänyt tuota vieressä odottamista.

Meillä ainakin jaksoi valvoa tasan niin kauan kuin joku oli siinä vieressä ja meno senkuin vain yltyi. Hänestä oli kiva kun oli yleisöä.

Lapsi sänkyyn ja peittelyt + suukot ja halit yölampu pääälle ja positun huoneesta. Näin toimitaan aina oli sitten kyse päikkäreistä tai yöunille menosta. Ja sinne hän aina jää nukahtamaan itsekseen.

Itse imetin lapsen vuoden vanhaksi (nukahti joka ilta syliin), mutta sen jälkeen on aina jäänyt omaan sänkyyn kiltisti nukkumaan. Ja lapsi on todella vilkas! Olen aina painottanut, että oma sänky on maailman paras paikka, unikavereita on aina ollut (saa aina itse valita, minkä ottaa), molemmat vanhemmat käyvät sanomassa hyvää yötä ja pieni univalo on joskus palanut (nyt pidetään ovea raollaan, valoa tulee eteisestä). Iltarutiinit pidetään aina samoina, samoin nukkumaanmenoaika (jouluna ja juhlapyhinä myös).

Joskus saa tilkan vettä tai käydään yhdessä vielä pissalla, mutta muuten rauhoittuu aina sänkyynsä.

Huudatusta meillä ei ole koskaan harrastettu: minusta pienen ei tarvitse huutaa yksin yöllä sängyssään.

Onnea nukutuksiin teille, jotka niitä harrastatte! Omat hermoni eivät kestäisi tuntien nukutussessioita.

Saa istua vieressä, en toki aio mitenkään sitä arvotella, mutta itse olen ollut iloisen yllättynyt siitä, että kyllä tuo iltaripustautuva kuopuskin MALTTAA nukahtaa ihan itsekseenkin. Kannattaa siis kokeilla, miulle ainakin kelpaa se puoli tuntia " voitettua omaa aikaa" ...

Istun kyllä aika lähellä melkein vieressä. Meillä on yövalot päällä tai toisessa huoneessa valot, ja istun parin metrin päässä sängystä, niin että näen itse lukea tai neuloa tms! :) Ja siitä lapsi näkee minut ja tuntee olonsa turvalliseksi. Ja sängyssä on uninallet yms. Ja iltarutiinit on tietyt samat aina, ja sisältää sylittelyosuudet, ja sitten kun on hyvät yöt sanottu, niin sitten ei saa enää muuta kun potalla käydä. Juotavaa löytyy nokkapullosta yöpöydältä, josta itse saa otettua, ettei tarvi pompottaa äitiä.

joskus ottaa kainaloonsa. Huoneeseen jätän päälle himmeän yövalon ja oven raolleen, että käytävästä lankeaa pieni valonkajo huoneeseen. Näin on itse toivonut tehtävän. Minkään valtakunnan tarjoiluja en sänkyyn suvaitse; joissain erityistapauksissa saa juoda vettä. Oon huomannut et kerran ku lähtee johonki kotkotukseen mukaan, lapsi olettaa et sama toistetaan siitä lähtien joka ikinen ilta.

Pääasia että nukahtaa iloisena, nopasti ja nukkuu yönsä hyvin. Meidän keskimmänen (siis tämä kolmevuotias) nukkuu perhepetissä. Esikoinenkin nukkui samanikäsenä vieressä ja se oli meistä kaikista ihanaa.

Vielä jokin aika sitten istuttiin hetki iltasadun ja peittelyn jälkeen samassa huoneessa, mutta siitä ollaan nyt luovuttu. Välillä tyttö jopa käski pois. Välillä menin pois, kun tuntui, että riehuminen ei rauhoittunut muuten - aivan niin, kuin joku kirjoitti: kun oli yleisöä, piti esiintyä.

Toki tyttö välillä pyytää, että huoneeseen jäätäisiin, mutta yleensä sanon, että minua väsyttää myös ja minunkin pitää mennä lepäämään (mikä on ihan totta). Tyytyy sitten selitykseen. Joskus huutelee takaisin, peitto huonosti tai unikaveri hukassa, mutta usein nukahtaa nopeasti itsekseen.



Ja keltä se on pois, jos istuu lapsen vieressä: itseltä tietenkin. Olen lepohetkeni ansainnut. Eri asia olisi, jos tyttö ihan hirmuisesti itkisi tai huutaisi yksinjäämistä.

On nukahtanut yksin vauvasta asti, sillä emme ole totuttaneet lasta missään vaiheessa tällaiseen erityispalveluun. Lapsi viedään illalla sänkyyn yksin makaamaan ja sinne hän nukahtaa tyytyväisenä. Me vanhemmat vietämme sillä aikaa laatuaikaa kahdestaan! :)

Esikoinen 3v on nukahtanut itse 1v saakka ja toinen, nyt 1v, vauvasta saakka. Esikoiselle ei vähään aikaan ole kärsinyt olla aivan pimeää, kun mielikuvitus laukkaa. kirkas yövalo on aulassa ja siitä tulee huoneeseen valoa.

että ei ole kyse mistään totuttamisesta.



Hienoa, jos teidän lapsi on aina mennyt tyytyvöisenä omaan sänkyyn. Meidän tytöt ovat molemmat synnäriltä asti raivonneet ja kiljuneet hysteerisenä heti kun on laskettu pois sylistä. Ja tämä huuto ei ole loppunut hetken kuluttua. Kätilötkin sanoivat kuopuksen kohdalla että he eivät kerta kaikkiaan saa vauvaa hiljaiseksi...



Mulle vaan nousee karvat pystyyn kun vanhemmat ottaa itselleen kunniat hyvästä totuttamisesta ja mä olen mm aina kuullu miten olen turhaan totuttanut lapseni ties mihin palveluihin. On aivan eri asia " totuttaa " sellainen lapsi nukkumaan omaan sänkyyn joka ei protestoi tai joka huutaa vain 10 minuuttia. Tämä on minusta sama jos itse keroisin mtien hyvin olen kasvattanut lapseni puhunaan aikasin ja syömään itse alle vuoden ikäsenä ja leikkimään itsekseen jne jne. Nämä ovat hyvin pitkälle luonnekysymyksiä, kaikki nukkumaanmenoon liittyvät asiat samaten. En minä nyt hyvä luoja ole halunnut totuttaa lapsiani nukkumaan huonosti... Minusta on pääasia, että meillä _tällä hetkellä_ kaikki lapset nukkuvat hyvin.

että tosi monet sanovat että olisi heti pienestä pitäen pitänyt totuttaa omaan sänkyyn. Meillä siis tarkottaa että mun ois pitänyt antaa vauvojen paniikissa huutaa itsensä uneen. Sitten nämä samat ihmiset kauhistelevat kun olen joskus 10 kuukauden iässä pitänyt tassuttelukoulua eli ollut lapsen vieressä kun tämä itkee ennen nukahtamista, että olen ihan hirviö kun annan vauvan huutaa enkä ota syliin. Siis vastasyntyneenä se olisi ollut ok ja jopa suotavaa antaa vauvan karjua vaikka tuntikaupalla omassa sängyssään mutta isompaa vauvan ei voi antaa vähää aikaa itkeä vaikka olis vieressä.

Vauvana lapsemme ovat nukahtaneet oikein taidokkaasti itsekseen, sitten tuli läheisyys-ripustautumis-iltakekkulointi -vaihe, ja nyt kuopuskin on mielestäni tullut siihen ikään, että saapi ihan itsekseen horista ja hoplailla itsekseen hetken sängyssä ennenkuin nukahtaa. Minä olen myös puolestani valmis luottamaan siihen, että hän nukahtaa ilman että istun sängyn vieressä.

vaihtelevat...

Jos olisimme pienestä asti istuneet heidän viereessä, olen varma, että he vaatisivat sitä vieläkin. Lapsethan tottuu siihen, mihin vanhemmat heidät totuttaa!



Me olemme tehneet määrätietoisesti omalla tavallamme pienestä asti ja tottakai meilläkin on ollut kausia, jolloin nukahtaminen on ollut vaikeampaa. Silloin on käyty pitämässä sylissä ja lohduttamassa, mutta heti kun lapsi on rauhoittunut on hänet laitettu taas takaisin omaan sänkyyn nukahtamaan, jotta nukahtaminen assosioituu sinne ja nimenomaan yksin. En ole ikinä jättänyt lasta yksin sänkyyn itkemään (vastustan sitä todella paljon!!!). Tottakai meilläkin on ollut iltoja, jolloin lapsen luona on käyty monia, monia kertoja, ennen kuin hän on nukahtanut, mutta nämä ovat olleet todellakin ohimeneviä kausia (kuten joku kommentoikin) ja sänkyyn on yksin jätetty vain rauhallinen, tyytyväinen lapsi.



Kannattaa perehtyä tassuttelu-nimiseen unikoulutukseen. Siihen ei sisälly lapsen huudattamista, vaikka asiaan perehtymättömät ja menetelmää kokeilemattomat usein näin pelkäävätkin/väittävätkin... Menetelmä on todella lempeä ja sopii myös näille omiin sänkyihin nukahtaville vaikeampina kausina.



Summasummarum, uskon siis edelleen, että kyse ei ole pelkästään lapsesta, vaan myös vanhemmista. Nukahtaminen on taito, jota lapsi ei voi oppia yksin, jolleivat vanhemmat anna hänelle siihen mahdollisuutta ja tarvittaessa ohjaa lempeästi alkuun! Kaikilla alku ei välttämättä ole yhtä helppoa, mutta kaikkien on mahdollista tämä oppia/omaksua.



PS. Kaikki tämä, mitä kirjoitin koskee luonnollisesti vain terveitä lapsia ja yli 4-6kk ikäisiä. Sairaana lapsi saa tietenkin erityiskohtelua ja pieniä vauvojahan ei saakaan vielä " unikouluttaa" , vaan heidän tarpeisiinsa on vastattava heti. Mutta ymmärtääkseni nyt olikin puhe normaalista 3-vuotiaasta.

Siis kerropa mitä olisi pitänyt tehdä? Ja miksi yksi lapsistamme " tottui" kaikkeen paljon helpommin? Meidän tytöt ovat olleet erittäin vaativia vauvavuotensa ajan, mikä tuntuu monelle olevan ylivoimaista käsittää. Poikamme on ollut ihan toista maata.

hulluna kun lasket sänkyyn niin olisit vain jättänyt sinne huutamaan? Tassuttelu meillä on toteutettu kahden lapsen kanssa, toisella tepsi hyvin (tällä, joka on suht. helppo totuttaa), kuopuksella ei lainkaan. Kolme kertaa tehtiin tassuttelukoulu mutta vasta nyt tyttö on itsekseen oppinut nukkumaan yönsä suht. hyvin (1v5kk). Nyt myös itsekseen nukahtaa illalla.



Vasta tämä meidän kolmas lapsemme sai minut ymmärtämään, että kaikkia lapsia ei voi vääntää yhteen malliin. Hän on tarjonnut minulle sellaisen määrän haasteita, että en koskaan kuvitellut sellasia olevan olemassakaan. Toisaalta, tyttö puhuu nyt jo lauseita, on syönyt itse 10-kuisesta lähtien, osaa laulaa kasan lauluja, kiipee isoihin leikkitelineisiin, menee portaat ylös ja alas kävellen jne.

Taitaa olla niin päin, että sinä et ole lukenut minun tekstiäni tai sitten haluat löytää sieltä jotain, mitä siellä ei ole... ;) Siellä kun lukee, etten hyväksy lapsen huudattamista (siis en minkään ikäisen lapsen) ja että sylivauvojen tarpeisiin on vastattava heti. Ilmeisesti sinäkin ajattelet näin ja siinä olemme täysin samaa mieltä.



Samoin kirjoitin myös, että tämä toimii toisilla helpommin, toisella vaikemmin. Ehkä olet oikeassa, että on olemassa lapsia, jotka EIVÄT PYSTY OPPIMAAN yksin nukahtamista, en tiedä... Mutta en usko, että kaikki huonosti nukahtavat lapset ovat tällaisia. Uskon, että OSA (en nyt tarkoita sinua, en tunne sinua, enkä tapojanne) vanhemmista ei ole tarjonnut lapselle lainkaan tilaisuutta oppia tätä taitoa. Kuinka lapset voisivat sen silloin osatakaan? Eihän lapsi opi syömään yksin, jos häntä aina syötetään, eikä lapsi opi puhumaan, jollei hänelle puhuta ja hän saa kokea vuorovaikutusta... Usein ajatellaan, että nukahtaminen on taito, jonka lapsi automaattisesti oppii - ja osa ehkä oppiikin - mutta suurin osa lapsista tarvitsee tämänkin taidon opettelussa vanhempien tukea. Näin on ollut alussa myös meidän lasten kohdalla.



Vielä haluaisin tarkentaa sitä, että on aivan eri asia, jos vanhemmat tekevät parhaansa ja lapsi ei opi nukahtamaan yksin kuin että vanhemmat aina istuvat lapsensa luona, laulavat jne., eikä lapsi ole IKINÄ SAANUT edes kokeillakaan yksin nukahtamista. Tähän tietysti joku sanoo, että kyllä me kokeilimme, muttei se toiminut, joten emme kokeile enää. Mutta eihän se tietenkään onnistu heti ensimmäisenä iltana!!! Nukahtamistapojen muutos vie lapsesta riippuen noin 2-4 viikkoa - jollain kauemminkin - ja sinä aikana lapsi tarvitsee paljon vanhempiensa tukea (mikä ei tarkoita vieressä istumista). Lisäksi uusien tapojen omaksumista auttaa, jos vanhemmat kykenevät huomaamaan lapsen herkkyyskaudet tämän taidon oppimiseen ja hyödyntävät ne.



En ole ikinä ymmärtänyt vanhempia, jotka tilanteeseen tyytymättöminä vain toteavat, että kun aina on tehty näin, niin ei kai tässä muuta voi, ei lapsi muutakaan osaan. Kenen pitäisi tehdä aloite, lapsenko?!! Tässäkin on siis toki aivan asia, jos kaikki mahdolliset vaihtoehdot on koetettu, mutta mikään ei todellakaan toiminut... Mutta kun usein ei olla edes KUNNOLLA koetettu muuttaa tilannetta.



Kent, on hienoa, että olet tukenut kaikkia lapsiasi hyvien unitapojen omaksumisessa ja hienoa on myöskin se, että se on sujunut kahden ensimmäisen kohdalla melko helposti.