Lapsi uhmaa yhtäkkiä aivan kaikessa. Mistä voi johtua?
Siis aivan kaikessa. Ihan pikkujutuissakin. Ja koko ajan. Mikään syli, yhteinen tekeminen, kiellot, keskustelut jne ei vaikuta yhtään mihinkään. Täyttää tässä kuussa neljä. Mistä tällainen yhtäkkinen muutos voi johtua ja mitä kummaa teen jotta uhmaisi enää edes vaikka vain joka toisessa asiassa?
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
Uhmaikä.
Nyt vaan tiukkana ja johdonmukaisena niin lopussa Kiitps seisoo
Onko uhmaikä oikeasti sitä että tauotta kaikessa uhmaa? Suunnilleen jopa jalkojen asennossa? Ap
Uhmaikä on normaali asia 3v. Lue siitä enemmän tietoa. Se on oman tahdon harjoittelua. Lapsi kysyy syytä miksi asioille ja aikuisena osaat selittää lyhyesti syyn. Ja kuuntelee lapsen mielipiteen. Aikuisen ei tarvitse olla valtataistelija, vaan johdonmukainen, oikeudenmukainen.
Ensimmäinen uhmaikä . Kuvaamasi perusteella tulee olemaan helvetillistä aikaa teille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhmaikä.
Nyt vaan tiukkana ja johdonmukaisena niin lopussa Kiitps seisooOnko uhmaikä oikeasti sitä että tauotta kaikessa uhmaa? Suunnilleen jopa jalkojen asennossa? Ap
Jopa siitä, että ne jalat ylipäätään on olemassa.
Onko kuullut Ukrainan sotaan liittyviä juttuja ja pelkää ja purkaa noin ahdistustaan?
Siitä se ihana aika alkaa "Ääää! En tykkää että varjo seuraa mua!!! Ääää! Tee sille jotain!!" Koita siinä sitten selittää rauhallisesti miksi ihmisellä on varjo ja miksei sitä voi vaan poistaa 😀😀 niin että kolmevuotias ymmärrtää ja lopettaa maassa piehtaroinnin huutoitkulla.
Tsemppiä!
Mun esikoisen uhmaikä oli aikamoinen. Siihen asti tyttö oli fiksu, yhteistyökykyinen, hyväntuulinen ja rakastava. Sitten yks kaks kolmen ja puolen vuoden kohdalla hänestä tuli ihan pitelemätön, mitään kuuntelematon, kaikesta eri mieltä oleva ja ihan neuvottelukyvytön.
Tilanne meni siitä ohi kyllä viiteen ikävuoteen mennessä, jolloin tyttö jälleen oli vallan hauskaa seuraa ja yhteistyökykyinen kapistus. Sama pimatsu sitten kehitti ihan karmean myöhäismurrosiän siinä kuudentoista iässä, oltuaan siihen asti kovinkin järkevä teini. Onneksi tuokin elämänvaihe meni ohi yhdeksääntoista mennessä.
Kuopukseni molemmat vaiheet olivat jotenkin lievempiä. Hän kikkaroi jo ennen kolmea vuotta, jatkoi kikkaroimistaan sujuvasti yli kouluiän, oli kuitenkin myös sääntöjä noudattava ja hauska ja luotettava, teininä hänellä ei sitten ollut mitään murrosiän kummallisuuksia - lievää ajoittaista alakuloisuutta lukuunottamatta, siitäkin onneksi pystyttiin juttelemaan.
Ja kummastakin on tullut siis aivan erinomaisen fiksuja ja ymmärtäväisiä aikuisia.
Olen kuullut sanonnan, että lapsella on uhmaikä aina parivuosina, eli 2-, 4-, 6- jne ikäisenä aina aikuisuuteen asti. Jotkut mieltävät, että uhmaikä olisi vaan siinä 2-4- ikävuoden aikoina, mutta eipä pidä paikkaansa.
Ap tässä vielä. Onko teillä muilla oikeasti lapsen uhmaikä siis sitä että lapsi ei käytännössä muuta tee kuin uhmaa ja vastustaa aivan kaikkea? Edes varttia ei mene ilman sitä. Ja joka päivä näin.
Ap
Voihan se olla että uhmaa koko ajan. Mutta kyllä se korostuu entisestään jos vanhempi ja vanhemmat eivät ole toimissaan johdonmukaisia
Uhmaikä.
Nyt vaan tiukkana ja johdonmukaisena niin lopussa Kiitps seisoo