Milloin ja mikä vuosi on Suomessa keksitty kirpputori ja divarit?
Kommentit (10)
Enpä tiedä. Lapsuudessani 79-luvun alussa äitini kävi Pelastusarmeijan kirpputorilla ja se oli noloa. Minusta. Kun sain sieltä uusia vaatteita, en kertonut kotipihassa kenellekään mistä oli ostettu. Kivoja lehtiä kirjoja ja leluja sain myös.
Silloin se kirppari ei ollut mikään muotijuttu, vaan todellakin köyhien ostospaikka. Meillä oli uusi kerrostaloasunto ja isä hyvässä johtajatyössä, rahasta ei ollut kiinni, vanhemmat vain olivat tarkkoja rahan suhteen. Mummini taisi joskus ostaa lumppuja ihan vain matonkuteiksi.
Nykyään iäkkäät vanhemmat edelleen tarkkoja rahasta ja ostoksista, mitään heiltä ei puutu. Omaisuuttaan kateellisena ihailen, saisivat kyllä tuhlatakin välillä.
Siis 70-luvun alussa piti olla. Muita kuin Pelastusarmeijan kirppis en muista olleen
Eivät ole suomalaisia keksintöjä kumpikaan. Etsi tietoa koulutehtävääsi vähän luotettavammista lähteistä.
Moöemmathan on keksitty Suomessa vuonna 1967, josta ne sitten levisi maailmalle.
Kyllä suomessa oli kirppuja jo 1800-luvulla ja divarilätkää pelattiin 1940-luvulla.
1800 luvulla jonkun historian mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Eivät ole suomalaisia keksintöjä kumpikaan. Etsi tietoa koulutehtävääsi vähän luotettavammista lähteistä.
Olin samaa aikeissa kirjoittaa! Eräs opettajaystäväni kertoi jonkun oppilaan historiantunnilla tosissaan kysyneen, miksi Alexanteri (Aleksanteri, Alexander) Suurella oli niin suomalainen nimi. . .
90-luvun lamassa kirppareista tuli muotijuttu, sitä ennen kunniallinen kansalainen ei sellaiseen jalallaan astunut.
Kävin jo 1970-luvulla Frelssiksen kirpparilla ostamassa itselleni koulupaitoja!