Avasin viinipullon, kun ei ole muutakaan tekemistä.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 22:57"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 22:55"]Hyvä kun heräsit....mulla alkoi samalla lailla....en halua säikäytellä, mutta kerron asiasta aina hyvin suoraan kaikille koska toivon että joku olisi mulle kymmenen vuotta sitten tehnyt samoin, eli että olisin älynnyt edes kirjoittaa tälle palstalle noin ja joku olis mulle vastannut ja sanonut tän:

olen akateemisesti koulutettu, kaikki on ollut ihan hyvin, mutta viini hiipi elämään...kyllästytti...lopulta meni hyvä avioliitto, hyvä työ, join vaan kotona ja päädyin pari vuotta sitten teho-osasolle. Nyt on maksa paskana, ihan oikeasti, enää en juo ja elämäni olen saanut takaisin. Tie on ollut kivinen, yhtä helvettiä. En olisi ikinä uskonut että mulle käy niin, ei todellakaan pitänyt käydä, mutta kävi. Jos voisin nyt valita toisin.....

Pakottaudu keskittymään johonkin muuhun elämässäsi, ihan mihin vaan, ala vaikka ryöstelemään kauppoja yks lysti, älä pilaa terveyttäsi. Ettei vittuttaisi joskus niin kuin mua nyt. Ja nyt olen vasta 36.
[/quote] Millaisia määriä joit, että maksavaurio tuli jo noin nuorena?
[/quote]

Olen siis tämä 36-vuotias nainen. Opiskeluaikoina olin kohtuukäyttäjä, yleensä se maltillisin, joka piti enemmän humalaisista ystävättäristään huolta. Olen aina salannut juomiseni. Edelleenkään kukaan ei uskoisi tarinaani ulkopäin ja vanhoissa ystävissä, joihin katkaisin välit kun muutin toiselle puolelle maata , 80 % ei vieläkään tietäisi koko asiasta, jos en olisi nyt myöhemmin avoimesti kertonut (eli juomisen pystyy salaamaan tosi hyvin, rankankin). 

Kumppani käytti alkoholia normaalisti (mitä se normaalikäyttö Suomessa nyt on??). Työelämään siiryessäni join ehkä pari lasia viiniä perjantaina, pari lauantaina. Joka viikonloppu. Sitten puoli pulloa kumpanakin iltana. Sitten pullon kumpanakin iltana. Sitten ehkä lasillisen myös sunnuntaina päivällisellä. Kohta jo pullollisen sunnuntainakin. Tylsistytti. Halusin rentoutua. Yhä enemmän. Yhä useammin. Se oli helppo keino.

Lenkkeilin jatkuvasti ja ajattelin, että "olen töissä ja jaksan juosta, olen kunnossa, voin juoda".

Sitten aloin ottaa lasillisen iltaisin viikolla ...että saisin nukuttua paremmin... sitten lasillisia...Jossain vaiheessa saattoi yhtäkkiä tuntua tapeelliiselta avata viinipullo, koska keskiviikkona tuli hyvä leffa telkasta. Sitten jäin työttämäksi puoleksi vuodeksi (työni oli usein kausiluonteista). Oli enemmän aikaa. Tylsistytti enemmän. Välillä olin töissä taas ja viini hävisi kuvioista...hetkeksi...palatakseen kun tuli stressiä...oli helppoa rentoutua...mies alkoi huomautella...sanoin: "pidä huolta omista asioistasi". 

Syitä juomiselle alkoi löytyä yhä enemmän: milloin oli aihetta juhlaan, milloin taas jokin asia vitutti. Julkisissa tilaisuuksissa join aina kuitenkin vähemmän kuin muut. Kotona lukitsin ovet ja vedit verhot ikkunoiden eteen -kuvannollisesti. Suljin silmäni omilta tekemisiltäni. 

Näin jatkui vuosikausia, varmaan 5-6 vuotta. Alkoholi vaan hiipi elämääni. Sitten tuli kerralla muutamia isompia kolhuja elämässä, joihin en voinut vaikuttaa, menetyksiä lähipiirissä, surua. Lisäksi jouduin taas työttömäksi. Silloin revähti kunnolla. Join yhä enemmän ja enemmän. Hoidin kyllä asiani -vielä silloin. Siivosin, maksoin laskut, kävin kaupassa. Ja join. Viiniä alkoi mennä viikossa pullollinen vähintään joka toinen päivä. Sitten melkein joka päivä. Ja sitten ihan joka päivä. Siitä annokset kasvoivat. Viini oli helppo lääke turruttaa tunteet: ahdistus, huoli, ihan kaikki. Pääsin pakoon omaa itseäni, omia ajatuksiani. Koin kyllä voimakkaita tunteita, iloa, surua, rakkautta, ollessani humalassa, mutta nyt ajateltuina, ne olivat vääristyneitä, valitettavasti.

Lopulta tilanne kärjistyi eroon, muutin taas aivan toiselle puolelle Suomea. Olin vailla sosiaalista verkostoa. Juominen repesi täysin. En käynyt edelleenkään baarissa. Vuoden ajan join joka päivä, monta pulloa viiniä. Aloitin aamulla, jatkoin koko päivän, iltaan, niin pitkään kunnes nukahdin tai sammuin. Kävin vain ruokakaupassa ja Alkossa. KUKAAN ei silti tiennyt. Niin pelottavan hyvin asiansa voi salata. Se on ihan käsittämätöntä. Käsittämätöntä on myös se, miten paljon viiniä pienikokoinen nainenkin voi vuorokaudessa juoda. Minun on myönnettävä, että en osaa edes arvioida suurimpia määriä, sen täytyy olla neljää-viittä pulloa vuorokaudessa, mitä itse pystyin vetämään. En osaa arvioida, koska en muista.

Lopulta meinasin kuolla. Elimistöni vaan teki stopin. Aivot mukautuvat vaikka minkälaiseen määrään alkoholia, kroppa ei. Tosin vain pieni osa alkoholin suurkäyttäjistä saa makrakirrroosin, kuten minä. Suurin osa vetelee viinaa hulluja määriä ilman että maksa tai haima sanoo yhtään mitään. Aivonsa he kyllä juovat, sekin on karmeaa. Heillä menee kävelykyky, heistä tulee tylsämielisiä (=yksinkertaisia) ja kirjaimellisesti kulkevat rollaattorilla ja paskovat housuunsa. Minulla säilyivät aivot ja järki ja äly, mutta kroppa petti muuten.

Vituttaa.

Niin voisin sen tiivistää.

On vaikea lähteä moralisoimaan kenenkään juomista enkä sitä teekään. Paljon olen miettinyt sitä, miten asiasta voisi sanoa ihmisille. En olisi itsekään kuunnellut itseäni silloin. Juominen on kivaa, mutta se että sitä ei pysty pitämään hanskassa ja meinaa kuolla ei ole kivaa. Alkoholin väärinkäyttäjiä löytyy yhä enemmän nimenomaan nuorten naisten joukosta. Minua vituttaa, että julkisuudessakin ne harvat nuoret naiset jotka ovat esillä alkoholismin takia ovat näitä täysin sekopäisiä johannatukiaisia. Hänen kaltaiset antavat helposti vääristyneen yksipuolisen kuvan siitä joukosta, joka oikeasti on vaarassa sairastua yhtä vakavasti kuten minä.  

Itseäni pelottaa myös se, jos asiasta puhun esim. jollekin nuorelle tytölle. Hän kuulee tarinani, mutta näkee edessään terveen näköisen, kauniin, urheilullisen ja fiksun naisen ja tekee pian väärät johtopäätöksensä: "ai no, onhan toikin kuitenkin vielä noin hyvässä kunnossa, joten miksen minäkin".

Jokainen miettikööt tahoillaan. Toivon, että edes yksi ihminen sais tästä miettimisen aihetta ja ehkä osaisi valita toisin. Kuten sanottu, helvetin olen käynyt läpi. Isot asiat elämässä on joskus hyvin pienistä valinnoista kiinni.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 01:33"]Olen siis tämä 36-vuotias nainen. Opiskeluaikoina olin kohtuukäyttäjä, yleensä se maltillisin, joka piti enemmän humalaisista ystävättäristään huolta. Olen aina salannut juomiseni. Edelleenkään kukaan ei uskoisi tarinaani ulkopäin ja vanhoissa ystävissä, joihin katkaisin välit kun muutin toiselle puolelle maata , 80 % ei vieläkään tietäisi koko asiasta, jos en olisi nyt myöhemmin avoimesti kertonut (eli juomisen pystyy salaamaan tosi hyvin, rankankin). 

Kumppani käytti alkoholia normaalisti (mitä se normaalikäyttö Suomessa nyt on??). Työelämään siiryessäni join ehkä pari lasia viiniä perjantaina, pari lauantaina. Joka viikonloppu. Sitten puoli pulloa kumpanakin iltana. Sitten pullon kumpanakin iltana. Sitten ehkä lasillisen myös sunnuntaina päivällisellä. Kohta jo pullollisen sunnuntainakin. Tylsistytti. Halusin rentoutua. Yhä enemmän. Yhä useammin. Se oli helppo keino.

Lenkkeilin jatkuvasti ja ajattelin, että "olen töissä ja jaksan juosta, olen kunnossa, voin juoda".

Sitten aloin ottaa lasillisen iltaisin viikolla ...että saisin nukuttua paremmin... sitten lasillisia...Jossain vaiheessa saattoi yhtäkkiä tuntua tapeelliiselta avata viinipullo, koska keskiviikkona tuli hyvä leffa telkasta. Sitten jäin työttämäksi puoleksi vuodeksi (työni oli usein kausiluonteista). Oli enemmän aikaa. Tylsistytti enemmän. Välillä olin töissä taas ja viini hävisi kuvioista...hetkeksi...palatakseen kun tuli stressiä...oli helppoa rentoutua...mies alkoi huomautella...sanoin: "pidä huolta omista asioistasi". 

Syitä juomiselle alkoi löytyä yhä enemmän: milloin oli aihetta juhlaan, milloin taas jokin asia vitutti. Julkisissa tilaisuuksissa join aina kuitenkin vähemmän kuin muut. Kotona lukitsin ovet ja vedit verhot ikkunoiden eteen -kuvannollisesti. Suljin silmäni omilta tekemisiltäni. 

Näin jatkui vuosikausia, varmaan 5-6 vuotta. Alkoholi vaan hiipi elämääni. Sitten tuli kerralla muutamia isompia kolhuja elämässä, joihin en voinut vaikuttaa, menetyksiä lähipiirissä, surua. Lisäksi jouduin taas työttömäksi. Silloin revähti kunnolla. Join yhä enemmän ja enemmän. Hoidin kyllä asiani -vielä silloin. Siivosin, maksoin laskut, kävin kaupassa. Ja join. Viiniä alkoi mennä viikossa pullollinen vähintään joka toinen päivä. Sitten melkein joka päivä. Ja sitten ihan joka päivä. Siitä annokset kasvoivat. Viini oli helppo lääke turruttaa tunteet: ahdistus, huoli, ihan kaikki. Pääsin pakoon omaa itseäni, omia ajatuksiani. Koin kyllä voimakkaita tunteita, iloa, surua, rakkautta, ollessani humalassa, mutta nyt ajateltuina, ne olivat vääristyneitä, valitettavasti.

Lopulta tilanne kärjistyi eroon, muutin taas aivan toiselle puolelle Suomea. Olin vailla sosiaalista verkostoa. Juominen repesi täysin. En käynyt edelleenkään baarissa. Vuoden ajan join joka päivä, monta pulloa viiniä. Aloitin aamulla, jatkoin koko päivän, iltaan, niin pitkään kunnes nukahdin tai sammuin. Kävin vain ruokakaupassa ja Alkossa. KUKAAN ei silti tiennyt. Niin pelottavan hyvin asiansa voi salata. Se on ihan käsittämätöntä. Käsittämätöntä on myös se, miten paljon viiniä pienikokoinen nainenkin voi vuorokaudessa juoda. Minun on myönnettävä, että en osaa edes arvioida suurimpia määriä, sen täytyy olla neljää-viittä pulloa vuorokaudessa, mitä itse pystyin vetämään. En osaa arvioida, koska en muista.

Lopulta meinasin kuolla. Elimistöni vaan teki stopin. Aivot mukautuvat vaikka minkälaiseen määrään alkoholia, kroppa ei. Tosin vain pieni osa alkoholin suurkäyttäjistä saa makrakirrroosin, kuten minä. Suurin osa vetelee viinaa hulluja määriä ilman että maksa tai haima sanoo yhtään mitään. Aivonsa he kyllä juovat, sekin on karmeaa. Heillä menee kävelykyky, heistä tulee tylsämielisiä (=yksinkertaisia) ja kirjaimellisesti kulkevat rollaattorilla ja paskovat housuunsa. Minulla säilyivät aivot ja järki ja äly, mutta kroppa petti muuten.

Vituttaa.

Niin voisin sen tiivistää.

On vaikea lähteä moralisoimaan kenenkään juomista enkä sitä teekään. Paljon olen miettinyt sitä, miten asiasta voisi sanoa ihmisille. En olisi itsekään kuunnellut itseäni silloin. Juominen on kivaa, mutta se että sitä ei pysty pitämään hanskassa ja meinaa kuolla ei ole kivaa. Alkoholin väärinkäyttäjiä löytyy yhä enemmän nimenomaan nuorten naisten joukosta. Minua vituttaa, että julkisuudessakin ne harvat nuoret naiset jotka ovat esillä alkoholismin takia ovat näitä täysin sekopäisiä johannatukiaisia. Hänen kaltaiset antavat helposti vääristyneen yksipuolisen kuvan siitä joukosta, joka oikeasti on vaarassa sairastua yhtä vakavasti kuten minä.  

Itseäni pelottaa myös se, jos asiasta puhun esim. jollekin nuorelle tytölle. Hän kuulee tarinani, mutta näkee edessään terveen näköisen, kauniin, urheilullisen ja fiksun naisen ja tekee pian väärät johtopäätöksensä: "ai no, onhan toikin kuitenkin vielä noin hyvässä kunnossa, joten miksen minäkin".

Jokainen miettikööt tahoillaan. Toivon, että edes yksi ihminen sais tästä miettimisen aihetta ja ehkä osaisi valita toisin. Kuten sanottu, helvetin olen käynyt läpi. Isot asiat elämässä on joskus hyvin pienistä valinnoista kiinni.

 
[/quote]

Kiitos, kun jaoit tarinasi.

Hyvä kun heräsit....mulla alkoi samalla lailla....en halua säikäytellä, mutta kerron asiasta aina hyvin suoraan kaikille koska toivon että joku olisi mulle kymmenen vuotta sitten tehnyt samoin, eli että olisin älynnyt edes kirjoittaa tälle palstalle noin ja joku olis mulle vastannut ja sanonut tän:

olen akateemisesti koulutettu, kaikki on ollut ihan hyvin, mutta viini hiipi elämään...kyllästytti...lopulta meni hyvä avioliitto, hyvä työ, join vaan kotona ja päädyin pari vuotta sitten teho-osasolle. Nyt on maksa paskana, ihan oikeasti, enää en juo ja elämäni olen saanut takaisin. Tie on ollut kivinen, yhtä helvettiä. En olisi ikinä uskonut että mulle käy niin, ei todellakaan pitänyt käydä, mutta kävi. Jos voisin nyt valita toisin.....

Pakottaudu keskittymään johonkin muuhun elämässäsi, ihan mihin vaan, ala vaikka ryöstelemään kauppoja yks lysti, älä pilaa terveyttäsi. Ettei vittuttaisi joskus niin kuin mua nyt. Ja nyt olen vasta 36.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 22:55"]Hyvä kun heräsit....mulla alkoi samalla lailla....en halua säikäytellä, mutta kerron asiasta aina hyvin suoraan kaikille koska toivon että joku olisi mulle kymmenen vuotta sitten tehnyt samoin, eli että olisin älynnyt edes kirjoittaa tälle palstalle noin ja joku olis mulle vastannut ja sanonut tän:

olen akateemisesti koulutettu, kaikki on ollut ihan hyvin, mutta viini hiipi elämään...kyllästytti...lopulta meni hyvä avioliitto, hyvä työ, join vaan kotona ja päädyin pari vuotta sitten teho-osasolle. Nyt on maksa paskana, ihan oikeasti, enää en juo ja elämäni olen saanut takaisin. Tie on ollut kivinen, yhtä helvettiä. En olisi ikinä uskonut että mulle käy niin, ei todellakaan pitänyt käydä, mutta kävi. Jos voisin nyt valita toisin.....

Pakottaudu keskittymään johonkin muuhun elämässäsi, ihan mihin vaan, ala vaikka ryöstelemään kauppoja yks lysti, älä pilaa terveyttäsi. Ettei vittuttaisi joskus niin kuin mua nyt. Ja nyt olen vasta 36.
[/quote] Millaisia määriä joit, että maksavaurio tuli jo noin nuorena?

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 22:46"]

Tähän on siis tultu.. Toinen puteli tällä viikolla ja samaan vaivaan.

[/quote]

No, miten tähän on tultu

;)