Viikon ruuat yhdelle 12 euroa
Tosin on huomioitava, että kaapissa oli jonkin verran tavaraa ennestään, eli tämä ei ole koko totuus.
Ostin kanaa (-30%) 300 gr, porsasta 400 grammaa, kurkkua, tomaatteja 4 kpl, banaaneja, rahkaa 2 dl purkin ja vielä lisäksi tuhlasin jäätelöön. Kanasta tulee kahdelle kerralle ja possusta kolmelle kerralle. Sämpylätaikina on parhaillaan kohoamassa, siihen ainekset oli ennestään ja juustoa ostin viime viikolla ison palan, joten leivänpäällisiä en nyt ostanut. KAapissa on ennestään pizzapala, jämistä ja kasviksista tehty, pakkasessa pari pussia wokkivihanneksia sekä yksi annos kasvisgratiinia. Ennestää kaapissa oli myös kuiva-aineita sekä sipulia, porkkanaa, ja perunaa sekä nektariineja +jotain ruuan valmistuksessa tarvittavia aineksia, kuten voita ja öljyä. Ostokset Salesta, mikä on lähin kauppa. Tavoite on selvitä tilipäivään asti 15. elokuuta alle sadalla eurolla ruoista ja päivittäistavaroista.
Kommentit (3)
Kaikkein helpoin ja halvin+ täyttävä ruoka on minusta kasviskeitto. N1kg perunoita ja 450g keittojuurespussi. Lihaliemikuutioita 3.Sekaan chiliä ja jos löytyy juustoa niin sitä. Grillimaustetta, suolaa ja mistä nyt tykkää. Soseuttaa sauvasekoittimella. On n.3L keittoa ja n.100kcl annos.
Unohdin äskeisestä nakkipaketin, josta tulee tämän päivän ruoka.