Lue keskustelun säännöt.
Elämäntilanne on oma valinta mutta silti ahdistaa
17.07.2015 |
Huhhuh tätä tylsistymisen ja ahdistuksen määrää.
Meillä on pienet lapset 1,5 ja 4 v. Minä opiskelen ja mies on opettaja joten on koko kesän kotona.
Eri tapahtumien seurauksena meidän taloudellinen tilanne romahti ja nyt meillä on rahaa juuri ja juuri laskuihin ja ruokaan. Olemme koko kesän olleet kotona ja lähipuistoissa. Ruoka pitää tehdä kotona ja pienempi lapsista nukkuu päikkärit vain kotona sängyssä joten ulkona meneminenkin on aikataulutettua aamu- ja iltapäivän muutamaan tuntiin.
Kaikki tuttavat lomailevat ties missä ja syövät ravintoloissa ja kutsuvat mukaansa kahviloihin. Emme voi mennä mukaan koska ei ole rahaa.
Haluaisimme mennä miehen kanssa edes iltakävelylle kahdestaan mutta ei ole varaa lapsenvahtiin. Kökimme siis kaiket illat kotona netissä roikkuen tai leffoja tuijotellen..
Alkukesästä jaksoin edes tsempata ja katsoa jotain ilmaistapahtumia mutta tämä tilanne on jotenkin lannistanut minut.
Helppo olisi meille sanoa että menisin takaisin töihin ja saisimme enemmän rahaa tai että mitäs hankitte lapsia. Ja se kai tässä harmittaakin. Että olemme valinneet tämän tien mutta tunnen huonoa omaatuntoa siitä että se valinta tuntuu niin kamalan pahalta. Lapsetkin ovat alkaneet vain uuvuttamaan. Samat jutut ja vinkumiset joka päivän joka tunti tulee minulla korvista ja turruttaa täysin. Koetan väkisin ajatella että onhan minulla sentään terveet lapset ja hyvä mies mutta ne ajatukset eivät tunnu missään.
Mistä saisin jotain positiivisia ajatuksia ja tunteita elämään?
Kommentit (4)
Tuo on uuvuttavaa -tiedetään. Mutta koita suhtautua siihen nyt sillä tavoin, että tämä kesä menee nyt näin - ensi vuonna olette jo varautuneet ja vähän vuoden aikana suunnitelleet kesän kulkua etukäteen, joten se ei sitten lämähdä musertavana niskaan.
Jos nyt mietitään hyviä puolia, sinulla on kuitenkin kumppani. Moni yksinhuoltaja on yksin tuossa tilanteessa. Voisitte miehen kanssa sopia, että vuoroilloin toinen pääsee hieman tuulettumaan - leffaan, lenkille, tapaamaan tuttuja jne., kun toinen on kotona lasten kanssa.
Ehkä suurin ahdistus syntyy siitä, että kuvitellaan kaikilla muilla olevan niin mahtavaa ja ihmeellistä koko ajan. Se nyt ei pidä paikkansa. Monet paahtaa töissä, kaikille on Suomessa osunnut aika kurjat lomasäät varallisuudesta riippumatta, toiset sinnittelevät minimituloilla yksin lasten kanssa. Eli keskity positiiviseen. Kyllä se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos ystävällisestä viestistä, se oikeasti lämmitti mieltäni :)
Joo ehkä tuo kuvitteluni siitä, että kaikilla muilla on mahtava elämä: paljon ylimääräistä rahaa, intoa ja terveyttä harrastaa ties mitä ja lapset jotka nukkuvat vaikka rock-konsertissa tai eivät vaadi tarkkaa päivärytmiä nukkuakseen yönsä hyvin..
Ja kaikki muuthan käyttävät lomansa sivistyen lukien uusimmat finlandia ja nobel voittajat tai käyvät esim oopperajuhlissa porijazzeilla tai taidenäyttelyssä ;) Itse luen 17 kertaa päivässä peppiä ja kaivinkonekirjaa..
Mekin vietämme miehen lomaa kotona. Meitä ei kukaan kutsu luokseen, ehkä emme edes haluaisi mennä, eikä meillä ole ketään, jonka kutsuisimme tänne. Voisi olla tosi kiva hoitaa ja hoivata lapsianne sillä aikaa, kun olette jossakin huvittelemassa, olemmehan isovanhempien ikäisiäkin, mutta oma lapsemme on vasta teini, joka nukkuu kaiket päivät huoneessaan :D. Mitähän varten elämä ei ole mennyt niin, että tuntisimme teidät? Kelpuuttaisittekohan te meidät? Olemme raittiita ja rauhallisia ja kotona viihtyviä ja leikkisiä, emme ota asioita pilkuntarkasti, mutta ymmärrämme yhtä ja toista elämästä. Mieheni on palvelevassa ja opastavassa asemassa työssään.
Eikö teillä ole ketään tuttua joka tulisi lapsenvahdiksi ilmaiseksi?