Halut muuttuvat
olen 40-vuotias mies ja olen ollut naimisissa reilut 15-vuotta. Ihanmok mennyt ja seksiäkin on koko ajan ollut tosin kovin kiihko tietysti aikaa sitten kadonnut.
vaimo on ehkä vähän estynyt ja ei ole koskaan oikein mitään erikoisempaa ole halunnut kokeilla vaikka olen joskus ehdottanutkin.
noh, nyt kävi niin, että työreissulla sorruin vieraaseen naiseen ja seksi oli todella kiihkeää. Hän halusi, että vedän tukasta, laukean naamalle ja panen vuorotellen pilluun ja perseeseen ja täytyy sanoa, että nautin tuosta todella. Hän halusi jotenkin alistua ja toivoi minulta rajua panemista, vähän niinkuin pyysi käyttämään häntä miten vaan tahdoin. Laitoin hänet nuolemaan persettäni ja laukesin neljä kertaa yön aikana mitä ei ole vaimon kanssa tapahtunut koskaan. Lopuksi jopa kusin hänen päälleen kylppärissä kun hän tuntui vielä jotain alistumista haluavan. Huomasin nauttivani aivan suunnattomasti tuolaisesta valta-asemasta, että voin tehdä toiselle mitä vaan haluan.
nyt on sitten vähän oudot fiilikset kun vaimohan ei tuollaiseen kyllä varmaankaan taivu millään. Otin häntä tukasta ja vähän kurkustakin kiihkoissani kiinni ja laukesin vähän puoliväkisin poskelle ja hän ei nyt suuttunut, mutta oli todella selvästi hämmentynyt koko tilanteesta.
uusi tuttavuus laittoi sähköpostia ja ehdotti, että tapaisimme vielä kesällä. Naimisissa on hänkin. Mieluummin kuitenkin toteuttaisin seksuaalisuuttani vaimoni kanssa, mutta miten saada häntä innostumaan? Hän tuntuu enemmän nauttivan herkästä ja kauniista rakastelusta, joka taas ei nyt minua kiinnosta juurikaan. Päässä pyörii, että mitä oikein on menettänyt vuosien varrella laimean seksin harrastamisessa, mutta harvassa kai tuollaiset naiset ovat? Tosi hankala tilanne kun minusta tuntuu jotenkin, että olen löytänyt ihan uuden kehtovan puolen seksuaalisesti, joka todella vetää puoleensa. Onko jollakin neuvoja mitä tehdä?
Kommentit (37)
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 18:00"]Ja sitä alistuvaa odotellessa
[/quote] Näköjään ensimmäinen vapaaehtoinen ilmoittautui.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 18:02"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 18:00"]Ja sitä alistuvaa odotellessa [/quote] Näköjään ensimmäinen vapaaehtoinen ilmoittautui.
[/quote]
Turha haaveilla
Ei minun fiksuudessani ole mitään vikaa. En ehkä ole niin hyvä kirjoittamaan tai kouluja käynyt, mutta se kai ei ole mikään miehen mitta.
Siinä en kyllä toiminut kovin fiksusti, että annoin nyt suihin ilman kumia. Niin olen tehnyt aina ennenkin, mutta maksullisen kanssa ei ehkä kannattaisi. No, tuskin niin huono onni kuitenkaan käy, että jotain tulee.
laitoin sitten viestiä alistujalleni. Tapaamme todennäköisesti ensi kuussa. Mutta miten jaksaa sinne asti?
Tutun kuuloista tekstiä.. Itsekin olen pitkässä parisuhteessa jossa seksi ei toimi. Haluaisin kokeilla monia asioita ja nauttia pitkistä hetkistä sängyssä tai ihan missä vaan..
Tapasin sitten sattumalta miehen joka sai minut nauttimaan taas vuosien jälkeen seksistä. Osaa kaiken niin hyvin, etten enää voi edes muuta ajatella. Kävi sitten niin, että olen nyt kiintynyt tähän henkilöön enemmän kuin saisi. Järki sanoo että pitäisi lopettaa koko suhde, mutta vituttaa jo pelkkä ajatuskin etten enää näkisi häntä.
Loppujen lopuksi en tiedä pitäisikö pysyä "hyvässä" seksittömässä liitossa vai lähteä kokeilemaan löydänkö koskaan miestä joka olisi sekä rakastava ja mahtava rakastaja..
Mieti ap tarkkaan mihin lähdet, siitä ei välttämättä tule helppoa jos tulee yhtään tunteita mukaan...
Minä jätin vaimoni 11 vuoden liiton jälkeen kun innostuin naisystävän sm-tyyppisistä jutuista ja vaimo ei sellaista halunnut ajatellakaan. No sm minulle jäi ja kyllähän se edelleen kiehtoo, mutta tuo suhde loppui aika lyhyeen loppujen lopuksi. En ole löytänyt toista sellaista naista, jonka kanssa sm jutut toimisivat ollenkaan samalla tavalla.
Kaduttaa edelleen. Lapset jäi. Ex-vaimo tietenkin on onnellisesti uusissa naimisissa ja minä taas vähän katkera ja alkoholi alkaa olla iso ongelma. Että sellainen tarina sen puolesta, että ehkä kannattaisi laittaa jäitä hattuun ennenkuin katuu tekemisiään.
Meikäläisellä kävi vielä källimmin. Aloitin suhteen kiihkeän ja kauniin naisen kanssa. Melko pian jäin kiinni rysän päältä kun oltiin meidän mökillä. Oli naapurit perhanat ilmoittaneet. Erohan siitä tuli ja kun koko omaisuus oli vaimon nimissä ja avioehto niin eipä paljon massia jääny.
Eikä se toinen nainen sitten makuuhuoneen ulkopuolella paljon hetkauttanut vaikka kaunis olikin. Hänen suosikki kirjailijansa oli Harlekin.
Vaimo on uusissa naimisissa. Hyvässä virassa ja rikas. Minä en ole -mitään näistä.
Ap tässä,
en aio tavata enää vaikka hän opetti tavallaan minulle itsestäni jotain tärkeää. Todennäköisesti yritän salaa etsiä jonkinlaista kaupallista tai ainakin satunnaista kumppania tähän asiaan. En halua loukata vaimoani taikka luopua hänestä. Jos ryhtyisin vaatimaan häneltä tuollaisia niin hänen elämänsä menisi kutakuinkin pilalle, niin kaukana nämä asiat ovat hänen toiveistaan, joten en halua sitäkään tehdä. Jotenkin varmaan keksin tavan muuten toteuttaa tätä puolta ilman pelkoa nykyisen suhteen päättymisestä. Ainakin nyt tuntuu siltä.
[quote author="Vierailija" time="24.07.2015 klo 01:10"]Ap tässä,
en aio tavata enää vaikka hän opetti tavallaan minulle itsestäni jotain tärkeää. Todennäköisesti yritän salaa etsiä jonkinlaista kaupallista tai ainakin satunnaista kumppania tähän asiaan. En halua loukata vaimoani taikka luopua hänestä. Jos ryhtyisin vaatimaan häneltä tuollaisia niin hänen elämänsä menisi kutakuinkin pilalle, niin kaukana nämä asiat ovat hänen toiveistaan, joten en halua sitäkään tehdä. Jotenkin varmaan keksin tavan muuten toteuttaa tätä puolta ilman pelkoa nykyisen suhteen päättymisestä. Ainakin nyt tuntuu siltä.
[/quote]
Etkä tietenkään voi mitenkään, koskaan tai ikinä jäädä kiinni pettämisistäsi? Ootko naimisissa imbesillin kanssa? Siis jos kuvittelet, että vaimosi ei tajua tai saa tietää tähän astisista reissuistasi tai tulevista, pidät häntä varmasti imbesillinä. En koskaan lakkaa hämmästymästä ihmisten typeryydestä. Onnea tielläsi, jonka olet jo valinnut ja mitä et enää kykene muuttamaan.
Kannattaa pohtia mahdollisen ikäkriisin osuutta. Jos liitto on hyvä, niin kannattaako tuossa vaiheessa enää laittaa vaakalaudalle. Seisokkia sulal on jäljellä enää muutama vuosi ja kuinka moni nainen hauaa ukkoontuvan lerppakullin, joten yksin jäisit hyvin todennäköisesti jollakin aikavälillä.
Jos olisin vaimosi, niin toivoisin että kertoisit avoimesti ja oma-aloitteisesti pettämisestäsi sekä seksuaalisesta itsesi löytämisestä myös. Jos vaimollasi on halua jatkaa pettämisestä huolimatta kanssasi, niin voisitte kokeilla asteittain sinun dominoivampaa roolia. Miten on, oletko itse aloitteellinen siten, että vaimosi ei voi sitä olla (liittyy dominointiin). Jos odotat vaimosi tekevän aloitteita ja kannustat häntä sellaiseen, on se ristiriidassa oman dominoivan roolisi kanssa. Jos vaan otat hellän vaativasti kyselemättä, vaikka tavallisestikin, on siinä jo ihan eri lataus kuin sellaisessa varovaisemmassa lähestymisessä.
Ehkä pääset toisaalta helpoimmalla kun eroat ja seikkaiset sen pari vuotta kun vehkeet vielä jotenkin pelittää. Sen jälkeen valmistaudut elämään itseksesi kiihkeät muistot seuranasi ja ex-vaimosi saa nauttia siihen mennessä löytämästään ihanasta hieman nuoremmasta miehestä.
Tuo ei ole kuin vanhenevan miehen keski-iän kriisiä, joten kantsiiko seurata munaansa ja laittaa kaikki oikeasti tärkeä paskaksi. Molempia et voi saada, kakkua ei voi syödä ja säästää, vaan pettämisestä narahtaa ennemmin tai myöhemmin tai se syö parisuhteen niin ontoksi että se kariutuu ilman kiinni jäämistäkin.
Jaahas, kuin omasta kynästä ap:n kirjoitelma. Minulla jäi avioliitto tällaisen ahaa elämyksen jälkeen. Enkä ole katunut. Vaimon suhteen minulla oli vähän omatunto huono, ioska hän olisi halunnut jatkaa, mutta seksuaalisuus on niin tärkeä osa ihmistä ettei sitä pidä kuopata. Anna mennä sanon minä. Tuollaisia siveän puoleisia naisia nyt on hlppo löytää jos sellaisen myöhemmin haluaa.
Vaimosi ei noin öklöä miestä varmaankaan jää kaipaamaan. Muista kertoa millaisesta seksistä todella pidät niin vaimosi ei jää perääsi harmittelemaan. Hyi fan.
Hahahaa mitähän trollejs täällä kirjoitellaan. Tämä ei ole trolli kerronpa teille arvoisat miehet: Minä menen HETI erään ukkomiehen kanssa naimaan kun tilaisuus tulee! Haluan kokeilla minkälainen hän on nussimaa. Olen myös ihastunut häneen. Hän on hauska tyyppi. Toivottavasti hän on sitä ja vielä enemmän myös sängyssä. Olen rouva-ihminen mutta mitä sitten ?
Täällä vähän sama tilanne kuin ap:lla. Meillä myös ikää +40 ja oltu yhdessä 16v. Vaimo oli ennen tosi seuksuaalinen ihminen ja nautti todella seksistä. Oli pornoleffaa, peppuseksiä, leluja yms. Seksi alkoi kuitenkin hiipumaan ja vaimon seksimieltymykset muuttui pari vuotta sitten. Itselle ollut vaikeaa kun olen viriili ja haluttais joka päivä. Vaimo on huomannut tämän ja sanoikin kerran että ei vain ole enää haluja. Kuulema myös hänelle ongelma. Seksistä tullut herkkä aihe. Läheisyyttä ja rakkautta kuitenkin on. Seksi oli ennen niin itsestään selvä asia, mutta ei enää. Kaipaan eniten koskettelua ja spontaania seksiä (aamuseksi :).
Seksiä on kuitenkin vielä, mutta pelkään että loppuu. Pidän vaimoa todella seksikkäänä. Haluaisin koskea ja puristella, mutta ei saa. Tämä jatkuva torjuminen ja pettymys alkaa syödä miestä. Eikä kiinnosta muut naiset, pettäminen tai maksulliset. Täytyy vain toivoa että vaimo löytää taas halut joskus...
M41
Hyvä AP että olet löytänyt seksuaaliset mieltymyksesi. Oisitkohan täälä vielä kertomassa miten on mennyt näin jälkeenpäin? Itellä on suunnilleen sama tilanne mutta en oo vielä pettänyt...
Hahahaa täällä ap. Kaikkea kans uskotte hahaahaa. Ei ole akkaa eikä huoraakaan . Eikä muitakaan irtojuttuja. Heheeee! Olen hyvä mies en mikään häntäheikki enkä vittuville. Olen pelkkä narri ja kaikki menee todesta.
Ja sitä alistuvaa odotellessa