Missä iässä lapsillanne tai teillä on ollut pahin murrosikä?

Oisko ketäään asiasta kiinnostunutta tänään?

Kaksi poikaa, molemmilla 16 v pahin.

Tytöillä 12-13 v

kyllä se kasiluokka on ollut pahin molemmilla tyttärilläni. Muistan myös oman murrosikäni olleen pahimmillaan juuri kahdeksannella luokalla.

10 v :-) Joo eihän tuo ollut oikeasti murrosikää, mutta lähinnä tuossa iässä lapsi oli vaikeimmassa iässään. Tai ainakaan tähän päivään mennessä (loppukesästä täyttää 18) ei ole mitään isoa vääntöä ollu tyttären kanssa.

Äitini on sanonut, että minä - tyttö- olin vaikein 13-vuotiaana.

Hassua kyllä, kummallakin pojistani on ollut hankalinta ehkä 11-12-vuotiaana eli varsin aikaisin. Esikoisella on Asperger ja luulin sen kaiken väännön liittyvän siihen, mutta ei se pahentunut enää yläkoulussa. Hänen kohdallaan on kuitenkin vaikea sanoa mikä on hormonien vaikutusta ja mikä ei. Kuopus, varsin sävyisä luonne, alkoi viidennellä luokalla heitellä yhtäkkiä aika ilkeitä kommentteja. Kuudennella jo helpotti ja koko yläkoulun (nyt kasilla) on ollut kuin ihmisen ajatus, tosi fiksu ja tasapainoinen.

Itsellä kasilla ja ysillä, jatkuvaa riitelyä vanhempien kanssa ja yömyöhään kartsalla luuhimista. Samoin omalla pojalla, tiuski vaan koko ajan. Lukiossa molemmille tuli järkeä päähän ja tunteet tasaantui.

Tytär nyt seiskalla, välillä äksyilee mutta pääosin vielä hyväntuulinen. Pelottaa mitä yläkoulun loppupuoli tuo tullessaan.

Vierailija kirjoitti:

Hassua kyllä, kummallakin pojistani on ollut hankalinta ehkä 11-12-vuotiaana eli varsin aikaisin. Esikoisella on Asperger ja luulin sen kaiken väännön liittyvän siihen, mutta ei se pahentunut enää yläkoulussa. Hänen kohdallaan on kuitenkin vaikea sanoa mikä on hormonien vaikutusta ja mikä ei. Kuopus, varsin sävyisä luonne, alkoi viidennellä luokalla heitellä yhtäkkiä aika ilkeitä kommentteja. Kuudennella jo helpotti ja koko yläkoulun (nyt kasilla) on ollut kuin ihmisen ajatus, tosi fiksu ja tasapainoinen.

Lisään kommenttiini vielä, että kuopuksen kohdalla koululääkäri totesi viidennen luokan terveystarkastuksessa murrosiän alkaneen ja sanoi, että on normaalin rajoissa, mutta yhtään aiemmin "ei olisi saanut alkaa". Eli luulen sen oikkuilun todella olleen hormonien heittelyä. Pituuskasvupyrähdyksestä päätellen esikoisen murrosikä ei ollut yhtään myöhäisempi.

Minulla ei ollut mitään selkeää  vaikeaa vaihetta, ei myöskään pojillani. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ollut mitään selkeää  vaikeaa vaihetta, ei myöskään pojillani. 

Ei minunkaan pojillani ollut pahaa vaihetta. Itse asiassa toinen oli vaikein 10-12-vuotiaana. Mutta kun kysyttiin, mikä murrosiän vaihe oli pahin, niin vastasin siihen. 16-vuotiaana oli se pelivaihe yötä myöten.

2

Pahimmat raivopuuskani olivat ysiluokalla ja lukion ekalla, ensin erosin poikaystävästäni, sitten muutto ja aloitin lukiossa, missä kovat paineet saada kavereita. Eli ne varmasti vaikutti ja erityisesti se, että lihoin samalla... mut ei mitään kamalampia sekoiluja tai vastuuttomuutta ennen kuin 18-19-vuotiaana annoin mennä ihan laput silmillä riskeistä välittämättä.

Kolme poikaa on ja esikoisella oli pahin 15-18v. Nuoremmilla ei ole ollutkaan. Esikoisen murrosiän kohdalla oli vanhempien avioero. Sekin vaikutti.

16-17V pojilla.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ollut mitään selkeää  vaikeaa vaihetta, ei myöskään pojillani. 

Se iskee sitten sulle vaihdevuosissa. Olen nähnyt useampiakin tapauksia, missä näin käy.

Minulla 17-vuotiaana, kun kotona asuminen alkoi ahdistaa.

Asuttiin maalla ilman bussiyhteyksiä ja vanhempia kyllästytti kuskaaminen ja olisin halunnut käydä bileissä ja yökahviloissa muiden kavereiden kanssa ja kotona oli vanhemmilla ero vireillä, oireilin kireää tunnelmaa raivoamalla itsekin eikä ollut mitään pakopaikkaa paitsi jos meni lenkille.

Kaikki kaverit asui toisella puolella kaupunkia lähes 30 kilometrin päässä.

Nyt olen asunut kohta vuoden omassa asunnossa kaupungin keskustassa ja vanhempiin on todella hyvät välit, käyn yleensä viikonloppuna äitini luona ja isääkin näen joka viikonloppu.