Lue keskustelun säännöt.
onko kukaan ollut vanhaikodissa työharjoittelussa/töissä, millasta oli?
Kommentit (8)
siellä on yleensä huono ja tulehtunut ilmapiiri, paskaa puhutaan aina siitä joka on pois töistä tai lomalla, harjoittelijoita haukutaan kahvihuoneessa aloitekyvyttömiksi ym.
T. vanhainkodissa harjoittelijana ja töissä ollut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikö papat ja mummot nimittele tai puhu kaksimielisiä?
Miten vanhuksia tulisi puhutella? etunimellä vai teititellä?
Aika vähän on vanhainkoteja enää Suomessa. Palvelutaloja on ja ryhmäkoteja sekä muistisairaille että somaattisesti sairaille. Työ voi olla tosi rankkaa, etenkin psykogeriatrisissa ryhmäkodeissa, eikä nykyisin hoivapalveluihin edes pääse ellei ole jo pitkälle edennyt muisti- tai somaattinen sairaus. Ei siis kannata olettaa, että ne mummot ja papat ovat ryhmäkodeissa samanlaisia kuin omat isovanhemmat. Voivat puhua kaksimielisiä, voivat olla puhumatta enää yhtään mitään, voivat olla siinä vaiheessa että vain huutavat tai ovat ihan hiljaa.
Päivätoiminta on sitten eri asia, eli sitä mitä tehdään itsenäisesti asuvien toimintakykyisten vanhusten kanssa, mutta siihen on vaikeampi saada työkokeilupaikkaa (oletan että tarkoitat työkokeilua eikä opiskeluihin liittyvää työharjoittelua).
Ehdottoman tärkeää työtä, mene ihmeessä tutustumaan!
Olin yläasteella tetissä. Tykkäsin ja joskus olen miettinyt, että olisi pitänyt opiskella lähihoitajaksi/sairaanhoitajaksi.
Me harjoittelijat saatiin syöttää ja vaihdettiin vaippojakin. Suurin osa vanhuksista oli ihan vuodepotilaita, mutta he, jotka pystyi vielä kulkemaan pyörätuolilla, niin niitä kärräiltiin ruokalaan ja syötettiin siellä.
Se on työtä. Minä pidän työstäni.
Se sopii ihmiselle joka ymmärtää että kaikkea mitä sinulle sanotaan ei pidä ottaa henkilökohtaisesti.
Ihmiselle joka ei jää pohtimaan oven sulkeuduttua kuolevaa, jonka viereltä lähti.
Ihmiselle, joka jaksaa ystävällisesti ja rauhallisesti, kertoa että Viipuria ei tällä hetkellä pommiteta, ei, meidän ei tarvitse pakata, meidät on nyt sijoitettu tänne turvalliseen paikkaan. 39 kertaa päivässä ja sitten taas uudestaan.
Työ, joka sopii ihmiselle joka näkee ihmisen kakkahousun takaa, koitaen välillä muistaa miltä itsestä tuntuisi olla hoidettavana.
Työ, joka sopii ihmiselle, jolle raha ei ole tärkeää.
Ihmiselle, joka haluaa tehdä työtä koko kehollaan, päästä varpaisiin, mitä enemmän käyttää päätä, sitä vähemmän kuluu loppu kroppa.
Pitää uskaltaa olla lähellä toista ihmistä, sairasta ja vanhaa ja työkaveria.
Työ, jossa pitää nähdä ja kuulla ja avata suunsa onkohan kaikki hyvin kun asikas käyttäytyy eri tavalla kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin ihan teininä apulaisena kesän, ja siinä iässä se oli järkytys. Taisin masentuakin joksikin aikaa siitä kokemuksesta..
Jo heti kun sinne meni vastaan, vanhainkodin kroonikko-osaston ovilla tuli vastaan voimakas virtsan ja desinfiointiaineiden haju. Äänet joita kuului olivat selvästi sekavien ihmisten ölinää ja tarkoituksetonta huutelua. Joku toisti aina vaan "mööölö! heeeeeiiii", joku hoki "nättitakkinättitakkinättitakki" kunnes vaihtoi johonkin toiseen merkityksettömään höpinään. Useimmat makasivat vain sängyissä ja tekivät tarpeensa vaippoihin. Osan silmissä oli selvästi tuskainen katse, mutta eivät osanneet enää esim. puhumalla kertoa mikä on. Ajattelin monesta, että hän selvästi haluaisi jo kuolla pois, kun ainoa mitä pystyi tekemään itse oli hengittäminen ja nieleminen.
Niin paljon minua ahdisti tuo, että aloin tuntea hirvittävää pelkoa vanhuutta ja kuolemaa, ja varsinkin vanhuutta kohtaan. Olin katkera vanhemmilleni, että miksi he tekivät lapsia, vaikka tiesivät varmasti miten kammottava on ihmisen elämän lopputaival! Minusta mikään elämä ei ollut sen arvoista, että joutuu esim. 10 vuotta lopussa makaamaan vaipoissa kykenemättömänä liikkumaan tai puhumaan, silmissä loputon sanaton ahdistus ja tuska...
Hyvin kiteytetty.
Minulla takana äskettäin päättynyt työharjoittelu palvelutalossa.
En aavistanut harjoittelun alussa, että menettäisin vanhustyölle sydämeni. Niin kuitenkin kävi.
Olen aikuisopiskelija, alanvaihtaja, perheellinen.
Pidän työstä kovasti ja sovin siihen hyvin.
Asiakkaiden kunnioitus ja huolellinen hoiva on tärkeää. Siinä olen omimmillani.
Voisi kuvitella, että ajan myötä, talosta riippuen, saattaisi tunnolliselle työntekijälle tulla myös riittämättömyyden tunne tutuksi.
Jokatapauksessa koen, että vanhustyö on mielekästä ja merkityksellistä työtä. Pidän siitä kovasti. Ei se kuitenkaan kaikille sovi.
Se on fyysisesti ja henkisesti rankkaa hommaa. paljon vanhuksia liian vähän henkilökuntaa. Etselläni kävi moraalin päälle kun vanhuksia alettiin pukemaan yöpaitaan jo klo:17 kun muuten ei illan aikana olisi kaikkia ehdittypesemään. On tietenkin poikkeus paikkojakin!