Elämätön elämä!

En käsitä mistä nyt tuulee, mutta kaipaan hirveästi elämää. Joka kevät on tietynlainen kaipuu jonnekin, mutta nyt ei ole siitä kyse. 

Tajusin, että emme elä enää. Aloin katsoa tuota kumppaniakin ihan eri silmin jostain syystä. En mieti rakastanko tms .. haluan vain elää taas. Tuntea sen upean tunteen, kun joku katsoo sinua ja varpaissa asti kihelmöi. Kun joku koskettaa hipaisten ja saat miljoonan voltin sähköiskun. 

Siskoni suhde päättyi talvella ja hän elää kokonaan uutta vaihetta elämässään. Ehkä tämä kaikki tulee siitä. Nyt tajuan, että elämä pitää elää silloin kun siihen on mahdollisuus. Kaikki hetket pitää käyttää täysillä. En halua jättää perhettäni, en miestäni en lapsiani eikä koti ahdista. Mutta joskus saatat katua raskaasti, ettei tarttunut hetkeen.

Ainoa asia, joka ahdistaa, on elämätön elämä! Milloin tämä tapahtui, että jämähdimme kotiin. Että lähteminen vaikka puistokonserttiin on siitä kiinni, ettei jaksa/huvita/viitsi?

Ja tuo sietämätön rakastumisen tunne, se huoleton flirtti. Voi että mä kaipaan tuota.