Tykkään VAIN omista lapsistani. En osaa lirkutella toisten lapsille. Ainoa lajissani?
Ymmärrän toki jokaisen lapsen viattoman ihanuuden, mutta muut ei herätä mussa mitään intohimoa ja ihailua. Omiani rakastan yli kaiken. Jotkut on niin aidon ihastuneita kaikista lapsista; se on ihailtavaa seurattavaa. Mutta sitten ne jotka väkisin lässyttää kaikille jotain, on raivostuttavaa. Usein vain tulee hankalia tilanteita, kun kai odotettas huomioivan muiden lapset jotenkin, mutta musta ei tunnu luontevalta kuin korkeintaan sanoa, hei. Miten sitä osais toimia paremmin?
Kommentit (9)
lapsirakas että nauttisin esim. rään pyyhkimisestä jonkun toisen räkänokan nenästä ja vielä pitäisin sitä suloisena! Ja rasittaa kitisevät kakarat, silloin ärsyttää ne vanhemmat että miten ne on sen kasvattanut. Valitettavasti olen tälläinen mutta ei se tee minusta huonoa äitiä. Pääasia kai että jokainen tykkää omistaan ja ne joilla riittää ylimääräistä rakkautta ja hoivaviettiä niin ovat hakeutuneet sellaiselle alalle. Hyvä niin.
Mutta mun mielestä jokaisella lapsella on oikeus saada huomiota kaikilta aikuisilta, ja kokea, että ympäröivä yhteisö hänestä välittää. Sen takia teen itsekin töitä sen eteen, että jaksan aina vastata pienen lapsen hymyyn tai keskusteluun ja kuuntelen lasten jutut.
Onneksi omilla lapsillani on jo muutenkin paljon läheisiä aikuisystäviä ja laaja suku, joten heillä noita aikuisia on muutenkin.
Mutta mä en ymmärrä ihmisiä, jotka sanoo ,että inhoaa toisten lapsia jne. Miltä itsestänne tuntuisi, jos ajattelette, että muita ei kiinnosta teidän lapset, tai niitä jopa inhotaan...siis että lääkärit ja opettajat sun muut tekisi vain duuniaan ja oikeasti vähät välittäisi toisten kersoista?
Vierailija:
Ymmärrän toki jokaisen lapsen viattoman ihanuuden, mutta muut ei herätä mussa mitään intohimoa ja ihailua. Omiani rakastan yli kaiken. Jotkut on niin aidon ihastuneita kaikista lapsista; se on ihailtavaa seurattavaa. Mutta sitten ne jotka väkisin lässyttää kaikille jotain, on raivostuttavaa. Usein vain tulee hankalia tilanteita, kun kai odotettas huomioivan muiden lapset jotenkin, mutta musta ei tunnu luontevalta kuin korkeintaan sanoa, hei. Miten sitä osais toimia paremmin?
Miten ne muitten kakarat onkin aina niitä possuja, huonosti käyttäytyviä rumiluksia.
En ole koskaan erityisemmin välittänyt lapsista. Omani on tietysti maailman ihanin, mutta mun pitää aina oikein pinnistellä, että kerhoissa etc. jaksan kiinnostua muiden lapsista ja jopa joskus jotain sanoakin niille. Kamalaa :-(. Mutta edes oman lapsen saaminen ei ole avannut mun silmiäni lasten yleismaailmalliselle ihanuudelle...
Mieheni sen sijaan jaksaa jutella ja ottaa kontaktia kaikkiin tuttavien ja naapureitten muksuihin.
Hölmöjä olette, jos kuvittelette itse riittävänne lapsellenne aikuisina.
Omat on jees, ei muista niin väliä?
koska kaikkien ärsyttävintä on, kun joku tuttu/puolituttu ei ole lasta näkevinäänkään, vaikka juteltaisiin jossain kadunkulmassa pitkään. Siis keskustelun alussa nopea " hei" tai joku kommentti siitä, että lapsi on mukana, on mukava.
tai jutella enemmänkin sitten jos lapsi itse niin tahtoo. Muuten en ole kiinnostunut, en tahdo pitää sylissä, leikkiä, lässyttää jne.