Raskauspelko
Nykyinen kumppanini stressaa niin paljon sitä, että tulen vahingossa raskaaksi, että perinteinen seksi ei ole koskaan onnistunut. Hän itse on ollut aina se, joka ehdottaa kokeilemista mutta suoraan sanottuna luovuttaa melkein saman tien yrittämisen. Tyyliin kortsua laittaessa päälle jo lässähtää ja heti sanoo, että nyt ei onnistu. Tosin olen huomannut, että myös ihan muissa hommissa välillä erektio vain kuolee. Ja noissa ei ole siis mitään pelkoa ollut, että voisin tulla raskaaksi.
Tämä ei aiemmin ollut mulle niin iso asia, mutta nyt alkaa tuntua, että se syö aika isostikin omaa välittämistä ja luottamista kumppania kohtaan. Oma itsetuntokin laskee, kun mies joka kerta kertoo, että nyt ei onnistu kun pelkää, että kortsu ei pysy/pettää. Tuo on suoranainen palaute minulle siitä, että olen miehestä epäkelpo kumppani pitkällä tähtäimellä, koska jos mies pelkää että tulisin raskaaksi niin silloinhan tuo tarkottaisi mahdollista sitoutumista minuun. Tuo on se alitajuinen viesti, mikä tuosta alkaa tulla minulle. En itsekään halua lasta, mutta tuo tuntuu silti pahalta.
Tämä ei ole myöskään ensimmäinen kumppani, joka kyseisestä pelosta kärsii, mutta silti hänen kanssaan seksi kuitenkin onnistui. Alan epäilemään, että mussa on joku "epäkelvon" äidin ja elinkumppanin tarra tökkättynä selkään. Ja että kelpaan vain satunnaiseen tyydyttämiseen mutten mihinkään aitoon suhteeseen, jossa pitäisi sitoutua:(
Olen miettinyt, että ottaisin itse käyttöön lisäksi jonkin ehkäisyvälineen, mutta vaihtoehdot ovat rajalliset sillä hormonaaliset vaihtoehdot eivät minulle sovi. Itse ongelma ei muutenkaan ole se, ettei yhdyntää ole vaan enemmänkin se syy miksi sitä ei ole joten vaikka noiden lisäratjaisujen kautta seksi alkaisikin sujumaan olisi silti sellainen olo, että miehestä en ole soveltuva hänelle.
Mikä avuksi?