Miten ADD oireilee tai millaisia sivuoirehtimisia voi olla?
Miten se esimerkiksi vaikuttaa sosiaalisiin tilanteisiin vai vaikuttaako mitenkään? Aiheuttaako masennusta tai muita mielenterveydellisiä ongelmia?
Haluaisin kuulla yksilökohtaisia kokemuksia
Kommentit (3)
Lapsilla se näkyy toiminnanohjauksen ongelmina. Toimintaa ei pysty aloittamaan tai ylläpitämään ilman aikuisen tukea. On hajamielinen, läksyt jaa tekemättä ja kaikki tavarat on aina hukassa. Saattaa keskittyä ihan toissijaisiin asioihin eikä pysy tunneilla kärryillä, vaikka ulospäin on rauhallinen ja mietiskelevän oloinen. Ajatukset voivat silti olla jossain aivan muualla. ADD-tytöt ovat varsinkin usein tosi kilttejä ja rauhallisia, mutta ihan pihalla oppitunneilla kun alkaa kyselemään, että missä mennään. Aikuinen ADD on edelleen hajamielinen ja toiminnan aloittaminen on vaikeaa. Usein seuraa masennusta siitä kun ei saa mitään aikaiseksi, vaikka haluaisi.
Olen aikuisiässä diagnosoitu ADD nainen.
Olen elämässä ihan pärjännyt ok mutta sosiaaliset tilanteet usein haastavia. En anna helposti periksi haasteissani ja tulen nepsy perheestä jossa vähintään yhdellä vanhemmalla diagnosoimaton ADHD mistä syystä olen oppinut tiettyjä tapoja elää ilman etten olisi tajunnut oliko se normaalia vai ei, esim jatkuva haahuileminen, se että ollaan myöhässä tapaamisista jne, vaatteiden, tavaroiden hukkaaminen ja etsiminen, ajantaju on huono, välillä en kuuntele kun puhutaan. Vatsa kun muutin omilleni ja olen luonut suhteita olen tajunnut ettei ole normaalia se miten toimin ja olen. Olin se takapenkin hiljainen uneksija joka piirteli vihkoon kesken tunnin. Välillä kyselin missä mennään. En jaksanut kuunnella ja opin visuaalisesti paremmin. Todella tylsiä koulukirjoja oli vaikea lukea koska luin tekstiä mutta se ei mennyt päähän en siis tajunnut mitä luin koska ajatus karkasi, teksti liian tylsää.
Innostun herkästi asioista mutta innostus myös laskee yhtä nopeasti kuin lehmän häntä. Joillekkin ADHD ihmisille on yleistä jättää harrastuksia ja mielenkinnonkohteita kesken kun kiinnostus lopahti, minulla tätä ei oikein ollut kun olin todella kiinnostunut harrastuksistani enkä tehnyt sellaista mikä ei kiinnostanut. Työpaikkoja minulla on ollut monia, en helposti pääse työyhteisön sisälle ja tunnen itseni hyvin erilaiseksi, vaikea luoda yhteyttä muihin. Olen vaihtanut työpaikkaa usein koska en kokenut niitä omikseni. Tykkään olla itsekseni enkä ole super sosiaalinen kuin vain netissä kavereita. Tunteiden heittely on tyypillistä(voimakkaat tunteet ja reagointi) ja impulsiivisuus esim. yhtäkkiä tekee mieli mennä johonkin, ostaa jotain, tehdä jotain jne.
ADHD ihmisen päässä on ns. kaaos, ajatukset hyppelehtivät, huomio hyppelehtii sinne sun tänne, sitä parhaiten kontrolloi tarpeeksi voimakas stimulaatio joka tarraa mielenkiinnon. Silloin kun olet todella kiinnostunut jostain ADD mielesi pysyy siinä kivenkovaa ja se auttaa hyvin tehtävissä joka vaatii intensiivistä kekittymistä. Intiimissä kanssakäymisissä partnerin kanssa voi seksin aikana mieli harhailla riippuen kuinka hyvä suhde partneriin on ja kuinka intensiivistä seksi on. Mielen kaaoksen takia ADHD ihmisille on tyypillistä hoitaa sitä aineilla, lakoholi, huumeet tai muut mikä aiheuttaa riippuvuutta koska pää ei muuten hiljene kuin vain lääkkeillä ja terapialla voi helpottaa elämää. Mielen sekaisuus myös aiheuttaa ahdistusta, masennusta ja on yleistä että ADHD sivussa on myös jokin toinen mielenterveydellinen diagnoosi. Hoitamaton ADHD aiheuttaa siis paljon ongelmia elämässä ja sitä hoidetaankin väärin esim vain masennuksena koska juurisyyhyn ei puututa eikä tutkita.
Itse en ikinä mitään aineita ole käyttänyt koska miellän oman pään sisäisen kaaoksen ihan mukavaksi koska tykkään ajatella. Useat ADHD ihmiset kompensoivat haasteita korkealla älykkyydellään, ovat siis keksineet tapoja päästä eteenpäin omalla tyylillään elämässä ja näin oireet eivät siten tule niin helposti näkyviin. Naisilla on tästä syystä alidiagnosoitu ADHD koska tytöt oirehtivat erilailla kuin pojat, pojilla on yleisemmin hyper käyttäytymistä, rauhattomuutta ja sen myös näkee, tytöt taas ovat parempia "maskaamaan" ja piilottamaan ongelmansa ja olemaan hissukseen. ADHD oireet ovat siis perustuneet poikien tutkimukstuloksiin eikä tyttöjen mutta lisää dataa tulee onneksi kokoajan.
Tyypillistä on siis elämässä alisuoriutuminen ja sellainen "sekaisin" olo ettei tajua mitä tapahtuu, haahuileminen, kaaosmainen tekeminen ettei tee kauhean järkevässä järjestyksessä asioita ja mielenkiinto voi muuttua asiasta toiseen esim kotona jumppaamisen yhteydessä rupeaakin siivoamaan jne. että tekeminen keskeytyy koska keskittyminen on mitä on,
Sosiaalisissa tilanteissa päälle puhuminen on yleistä. Ei jakseta odottaa toisen puheenvuoron loppumista.
Masennus voi tulla siitä kun ei saa asioita valmiiksi ja kaikki jäävät kesken. Eri ole verrattavissa tavalliseen masennukseen. Vaan alisuoritumisesta johtuvaan epäonnistumisen tunteeseen.