Mistä tingit kun ruuan hinta nousee?
Itse olen huomannut korona-aikaan, että vain kerran viikossa kauppakäynti säästää rahaa ainakin impulssiostosten vähentyessä.
Ajattelin myös pienentää ruoka-annoksia vaikka siten, että kun kanapaketista saa ruokaa kahdeksi päiväksi, niin laitan sen riittämään 3 päivää. Voisi vaikka nuo muutamat kertyneet koronakilokin saada häädön samalla,
En muutenkaan osta mitään sokerisia herkkuja, niin täytyy määrästä ehkä vähän tinkiä, että budjetti riittää.
Kommentit (17)
Syömisestä täytyy tinkiä. Rahat eivät riitä enää edes punalappuisiin, vaan on käytävä ruokajonossa.
En mistään. Ostin juuri lohta ja kurkkua ja sitten luin, että ne ovat kallistuneet kamalasti. En edes huomannut, että juuri ne. Sen kyllä huomasin, että kauppalasku oli aika iso (113€, yhdelle), mutta osin sitä selitti sekin, etten ollut päässyt itse 2,5 viikkoon kauppaan leikkauksen takia.
Kun joka kerta osta eri tuotteita ei tule sillä
lailla katseltua, mitä ke maksaa (kuurin loppusummasta, siis. Eikä muutenkaan.)
En oikeastaan mistään, elän muutenkin aika vaatimattomasti ja olen vegaani.
Meidän ei pitäisi alistua etsimään ratkaisuja tällaiseen, vaan vaatia päättäjiltä sellaisia toimia, ettei kansa köyhtyisi ja kurjistuisi näiden toimien seurauksena.
Eipä tule herkkuja ostettua jos sitten en osta jommasta kummasta hävikkiruokakaupasta netistä.
Tässä katseli alkuvuoden ostoksia (kävin läpi kuitteja). En ole ostanut lainkaan kokolihaa, kerran ostin karjalanpaistia punalaputettuna heti vuodenvaihteen jälkeen. "Tuoretta" kalaa olen ostanut kerran, sekin punalaputettuna.
Vähän nolotti, kun tajusin, etten ole juurikaan ostanut kasviksia, en sen kummemmin vihanneksia kuin hedelmiäkään, kolmisen kiloa mandariineja/satsumoita, pari kioa omenoita. Lidlistä sain ostettua 2€ hävikkilaatikon, siellä oli omenoita, appelsiineja, greippi ja sitruunoita. Tomaattia, kurkkua ja salaattia olen ostanut, mutta eksoottisemmat kasvikset näköjään ovat jääneet kauppaan. No, ei tilanne ole niin paha, olen käyttänyt ahkerasti omia pakastettuja kasviksia, meillä on koko ajan joko marjarahkaa tai marjakiisseliä, ja kerran viikossa olen leiponut marjapiirakan (johon olen laittanut noin 500g marjoja, vaikka ohjeissa näyttää olevan 250g).
Makeisia, suklaata tai leivonnaisia en ole ostanut lainkaan. Sen sijaan olen itse leiponut, tein mm. runebergin torttuja joulusta jääneistä piparkakuista.
Vielä en ole säästänyt teinien naposteluista, ulkolintujen ruuista enkä lemmikkien ruuista ja nameista. Ensi talveksi täytyy tehdä laskelmia, miten saisin edullisimmin linnunruuat - asumme kovin syrjässä ja täällä ei ole muita taloja, joissa lintuja ruokittaisiin, niin mielelläni jatkaisin tuota joka talvi.
Kissojan ja koiran herkuissa voisi siirtyä edullisempiin, kun ne kerta kelpaavat. Teinien kanssa en ole ihan varma.
Ensi kesänä on pakko panostaa enemmän keräilyyn... Eli kaikki mitä saa irti puutarhasta/kasvimaasta ja metsästä. EN todellakaan pidä metsämarjojen keruusta, mutta pakkohan se on.
Ei tarvitse tinkiä mistään, käyn töissä. Talouteni kestää vaikka ruuan ja polttoaineen hinnat kolminkertaistuisivat.
Ei tarvitse tinkiä onneksi. Jos olisi pakko, jättäisin lomamatkat pois. Mielestäni matkustelu on joka tapauksessa tarpeetonta tuhlausta ja ympäristön tuhoamista, jossa rahat palavat savuna ilmaan eikä mitään jää käteen.
Vierailija kirjoitti:
Meidän ei pitäisi alistua etsimään ratkaisuja tällaiseen, vaan vaatia päättäjiltä sellaisia toimia, ettei kansa köyhtyisi ja kurjistuisi näiden toimien seurauksena.
Kun maailmanmarkkinahinnat nousee, niin ei sitä voi loputtomiin kompensoida, kun ne laskut pitää kuitenkin maksaa.
Itse lähtisin kallistamaan sokeripitoisten tavaroiden hintoja eniten, niin sitten pula vaikuttaisi positiivisesti kansanterveyteen, kun taitaa tuo Sotenkin tulla niin kalliiksi, että hoitoon pääsy vaikeutuu.
En mistään. Aika vaatimattomasti syöty tähänkin asti ja ilta-alet hyödynnetty. Ei juurikaan välitä lihasta, ostan sitä vain vähän.
Ruokalasku ei ole olennaisesti kasvanut. Kahvitarjouksia on edelleen jatkuvasti (esim viime viikolla Superpäivillä 4 kpl Costa Ricaa) Se kelpaa meille eikä kahviin mene käytännössä enempää rahaa kuin ennenkään.
Kurkut ja tomaatit olen jättänyt kauppaan, ostan sitten kesällä kun edullisempaa.
Pastan hinta on noussut, mutta sen osuus ruokalaskussa muutenkin pieni. Oisko vaikutus euron kuussa, tuskin sitäkään.
Edelleen olen sitä mieltä, että kunnon ruoka on Suomessa halpaa. Sitten jos pitää olla eksoottisia hedelmiä, kokolihaa, valmisaterioita ym niin on selvä, että ruokalasku nousee. Mutta ihan perusruoalla voi elää ja itse olen säilynyt sillä terveenä ja hoikkana, äärimmäisen harvoin sairastelen.
Lasten ruuista, vaipoista ja lasten vaatteista, jotta saan tupakkaa ja olutta.
En mistään. Ruokaan kuluu nyt 0 €/kk. Haen ruuat jonosta. Kun hinnat nousee, jää enemmän tavaraa myymättää ja ilmaiseksi saa parempia tuotteita. Näin on käynyt ennenkin.
En mistään.