Lue keskustelun säännöt.
Miten te riitelette? Miehen logiikka?
04.07.2015 |
Mulla on aviomies vuosimallia -67. Eli pitäisi olla jo sellaista iän tuomaa viisautta ynnä muuta vastaavaa kerrytettynä mukaan. Näin ainakin ajattelin useampi vuosi sitten miehen kohdattuani, vaikka jo silloin ihmettelin joitain piirteitä miehessä: yhtäkkistä äkkipikaisuutta ja nopeahkoja mielenmuutoksia. Funtsin silloin, etten vaan tunne miestä vielä kunnolla.
Mies on nyt sitten vuosien varrella osoittautunut aikamoiseksi kuumakalleksi aina kilahdettuaan. Eli aina kun kohdalle osuu joku isompi riita.
En koskaan aiemmin tiennyt, että riidoista voi saada aikaiseksi tällaisia näytöksiä. Varmaan osuutensa sitten minullakin asiaan, kun en niele haukkumasanoja, kirosanoja tms. mukisematta, vaan pistän hanttiin (ei, en kiroile takaisin, vaan kerron etten siedä tommoista kieltä ja siitäkös mies innostuu). Aina on riiteleminen sujunut ihan säyseästi aiemmin.
RIITOJEN TULOS: Mies on tehtaillut jo 5 kpl avioerohakemusta näiden neljän aviossaolovuoden aikana. Yhtään hääpäivää emme ole viettäneet ilman vireillä olevaa avioerohakemusta. Miehen mielestä jokainen pahempi riita on se viimeinen riita. Sitten se peruuttaa ne hakemukset hissukseen, muistaen tosin aina kertoa, kuinka hyvä mies on, kun näin taas tekee - että pitäisi olla kiitollinen.
Nyt tässä pähkäilen seuraavaa: Miten ihmeessä tällaisessa parisuhteessa uskaltaa sanoa oman mielipiteensä tai pitää puoliaan? Jokainen oman tahdon ilmaisu kun voi olla se liiton viimeinen ilmaisu.
Ei näin voi jatkua, se on selvä. Mies aina ennen tilitti, kuinka "ei ikinä enää tota mokaa tee", mutta nykyisin ei edes pahoittele. Sanoo vaan että silloin riidan jälkeen tosissaan halus musta taas eroon, että eka tai pari ekaa erohakemusta oli virheitä, loput ei.
Kommentit (4)
No lähetäppäs sinä ihan oikea avioerohakemus vetämään ja käske miehen olla kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sen vielä lisään tuosta miehen logiikasta, että mies totesi pitkästä aikaa tekemämme yhteisen iltalenkin jälkeen pari kk sitten yhtäkkiä yllättäen mulle että "Oon mä kyllä tyhmä kun oon vaan niitä erohakemuksia failannut, kun en oo tajunnut että sittenhän mä menettäisin sut."
WTF? Tää lausunto pisti mut todella hiljaseks.
Avatkaa pliiz joku tätä miehen logiikkaa, tai sen puutetta!
Ap
Voiko sun miehelläs olla joku persoonallisuushäiriö? Eli että on jotenkin ristiriitainen tyyppi päänsä sisällä, eikä itsekään tiedä mitä oikeasti tahtoo?
Ja tämä mies on sama mies, joka muistaa joka ilta nukkumaan mentäessä kertoa kuinka rakastaa minua.
Olen nyt kuukauden päivät ollut vastaamatta mitään miehen rakkaudentunnustuksiin. Ei vaan toimi tämä saippua enää minulle. Olen myös kertoonut miehelle avoimesti, että mistä kiikastaa. Eli että miksi rakkaus on aika lailla hakusessa ainakin omalta osaltani. Vihjaten samalla, että kannattaisi hänenkin miettiä oman tunteensa aitoutta ihan rehdisti.
Tuloksena on ollut se, että mies on pyytänyt multa, että "Valehtele vaikka, että rakastat mua, mun tarvii vaan kuulla se!". En ole meinannut uskoa pyyntöä todeksi. Mietin myös, että tolla logiikallako se itsekin noita sanojaan laukoo.
Yleensä myös sanotaan, että kun sanat ja teot ovat ristiriidassa keskenään, teot ovat ne, joita kannattaa uskoa. Näin olen nyt vihdoinkin alkanut uskomaan.
En ole ylpeä tällaiseen soopaan mukaan joutumisestani millään tavoin. Toivon niin valinneeni aikanaan toisin, kun mieheni tapasin. Toivon, että olisin uskonut intuitiooni, joka varoitti. Mutta ei. Totta tämä vaan on ja tässä ollaan, toistaiseksi.
Ap