Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Missä vika??

Vierailija
01.07.2015 |

Tilanne on sellainen, että viimeiset kaksi vuotta on ollut ongelmia seksielämässä. Itse haluaisin kovasti, mutta mieheni ei. Tuona aikana meille on tullut lapsi, mieheni on jäänyt työttömäksi ja ollut jos jonkinlaista murhetta, eli ymmärrän että häntä stressaa paljon. Syyksi hän onkin sanonut sen + suorituspaineet Ym. Kuitenkin Sillon kun ongelmat alkoi niin mitään noita ei ollut, joten en tiedä mistä tilanne on saanut alkunsa.

Olen murehtinut asiaa ja Se on vaikuttanut itsetuntoonikin. Puhuin miehen kanssa asiasta suoraan. Hän sanoi että hänestä tuntuu että heppi on vain pissaamista varten (käytän "nättejä" sanoja kun en tiedä mitä täällä sallitaan...), eikä tiedä miksi. Pettänyt ei kuulemma ole, ja uskon sen kyllä, eikä minussakaan kuulemma ole mitään vikaa. Näin kuitenkin kotikoneella pornoa, ja kun kysyin siitä niin aluksi hän suuttui, mutta kertoi sitten rehellisesti katsovansa sitä. Arvasinkin sen kyllä, mutta hän sanoi myös että ei kuulemma touhua yksinkään mitään, katsoo vaan. Kertoi sitten myös että viikottain, ja Se vähän järkytti. En ymmärrä jos ihmistä ei seksi kiinnosta, niin miksi sitten pitää jatkuvasti tapittaa pornoa? Omassa mielessäni siinä on ristiriita. Mies sanoi että mielellään hän katselee kauniita naisia vaikkei haluta.

Koitin ymmärtää asiaa ja ehkä jotenkuten ymmärsinkin vaikka Se ristiriitaiselta vaikutti. Mies kuitenkin tuntuu kertovan asiat rehellisesti ja sanoo huomaavansa itsekin muuttuneensa, mutta ei todella tiedä miksi. Kysäisin yksi päivä pitäisikö hänen käydä testosteronin mittauksessa, jos vastaus piilisi siinä. Mieheni sanoi vaan ettei hänen testosteronitasoissaan ole mitään vikaa, hänhän on oikea karjujen karju.

Mielestäni tuo oli taas todella ristiriitaista, ja juttelin asiasta ystäväni kanssa. Häneltä ei ymmärrystä herunut, vaan oli sitä mieltä että tilanteen voisi jo rinnastaa melkein pettämiseen. Minä en ole miehelleni kelvannut, vaan hän on tehnyt yksipuolisen päätöksen seksielämästämme, hoitaa omansa "muussa seurassa", vaikka ei fyysisesti toista henkilöä olekaan ollut, mutta ei usko ettei mieheni ole mitään yksinään touhunnut koska jutut on niin ristiriitaisia ja hän suuttui kysyttäessä.

Tuon jälkeen minulla on ollut tosi kurja olo. Itsetuntoni on täysin mennyttä, koen seksin vastenmieliseksi ja itseni nöyryytetyksi, ihan kuin mieheni olisi pitänyt minua pilkkanaan koko kaksi vuotta. En tiedä mitä ajatella. Viimeisen viikon mieheni on jopa yrittänyt tehdä aloitetta seksiin, mutta olen vältellyt parhaani mukaan koska nyt tuntuu niin pahalta etten halua hänen enää edes koskevan. En haluaisi rikkoa perhettämme, mutta tällä hetkellä tuntuu niin pahalta etten tiedä voinko jatkaakaan.

Antakaa tulla suoraa tekstiä, mielipiteitänne tilanteesta. (Ennenkun joku heittää että itse olen repsahtanut raskauden myötä niin ei, olen jo samassa kunnossa kun ennen raskautta.) Ymmärtääkö joku?

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
01.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Opettele otsikon asettelua ja tekstin jaksottamista, eiköhän se seksielämäkin siitä sitten parane..

Vierailija
2/6 |
01.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä tuossa tilanteessa mielestäni olisi hyvä käydä lääkärin kanssa jutustelemassa. Moni sairaus tai vaiva saattaa oireilla noin. Kun nyt saisit miehesi ymmärtämään, että se ei ole häpeä, ja että se olisi hyväksi hänelle, sinulle sekä teille pariskuntana, että tuo asia selviäisi. Kirjoita vaikka kirje, jossa asioista kerrot. Jäsentelet niitä hyvin ja kerrot ongelmista asiallisesti ja ymmärtäväisesti tuossa aloituksessakin. Ehkä se auttaisi. Tsemppiä teille!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
01.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä ihmettelin samaa, kun entiseni menetti kaiken kiinnostuksensa seksiin noin vuoden yhteiselon jälkeen. Tekosyitä riitti, ja ne kävivät ajan kerta kerralta hullummiksi. Käyttäytyminen oli yhtä torjuvaa kuin sinunkin tapauksessasi ja käytös hyvinkin röyhkeää.

Mies oli löytänyt rajun seksin, kaikenlaisen dominoinnin ja (huokaus) sisäisen vauvansa. Siis tuo kaikki samaan aikaan. Hän hiippaili yöllä nettiin ja ties missä surffasi töissä, kun oli muiden pomona ja sai tehdä koneellaan mitä halusi. Hän matkusti työkseen paljon, kuten minäkin, ja aivan varmasti löysi matkoiltaan samanhenkistä seuraa. Kylpyhuoneen kaappiin oli ilmestynyt sekalainen valikoima erilaisia erikoiskondomeita, ja selitykset olivat jälkeenpäin ajateltuna aika huvittavia.

Minulle kävi siiis näin, toivottavasti sinun tapauksessasi on syynä jokin muu ja suhde tervehtyy taas.

Vierailija
4/6 |
01.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 13:08"]Opettele otsikon asettelua ja tekstin jaksottamista, eiköhän se seksielämäkin siitä sitten parane..
[/quote]
On siellä välit, mutta koska kirjoitan mobiilin kautta niin eipä ole ensimmäinen palsta missä ne ei näy... Pilkunviilaushan kyllä aina kannattaa, antaa yleensä henkilöstä tosi älykkään kuvan... ;) ap

Vierailija
5/6 |
01.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, meillä mä taidan olla Se kinkympi osapuoli... Oma seksielämämmekään ei siis ollut mitään tylsää, leikkejäkin oli laidasta laitaan, ja pornoakin katsottiin yhdessä. Sillon joskus kaksi vuotta sitten siis... Ap

Vierailija
6/6 |
01.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta voiko todella olla niin että seksi ei kiinnosta, mutta pieni kiinnostaa, jos kyseessä olisi jokin fyysinen vaiva? Ettei vika ole vain seurassa...?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän yhdeksän