Hallituksen KELA-korvausten poisto iskee pienituloisiin
Pienituloisetkin käyttävät yksityisiä palveluita ihan siitä syystä, ettei terveyskeskuksista saa kaikkia erikoislääkäripalveluita tai palvelua ei saa niin nopeasti kuin ihmiset tarvitsevat, Jääskeläinen sanoo.
Kun yksityisen hoidon ja tutkimusten Kela-korvauksia leikattiin tuntuvasti vuonna 2016 Juha Sipilän (kesk) hallituskaudella, yksityisten palveluiden käyttö väheni eniten pienituloisilla.
Esimerkiksi silmälääkäri- ja gynekologipalveluita on heikosti saatavilla julkisella sektorilla.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c188575a-bd0f-4ec3-b89b-78685d6a1…
Kommentit (32)
Harvemmin leikkauksista yksikään hallitus kiitoksia saa. Ei tämäkään. Mitään vaikutusta kokonaistalouteen noilla ei ole, mutta jostakinhan ne leikkauksetkin on aloitettava... Valtion tulot kun eivät riitä alkuunkaan menoihin.
"miten sanna suostuu tällaiseen, kun naiset eivät sitten pääse gynekologille, naisvihaa!!!"
Julkinen sektori on edelleen olemassa, pysyykin...
Olen jo pitkään käyttänyt lähinnä yksityisiä vaikka olen köyhä. Saan niin paljon parempaa palvelua, että kannattaa.
On ihan turhaa jonottaa arvauskeskukseen, sillä tyhjän saa pyytämättäkin.
Vierailija kirjoitti:
"Me tarvitaan julkiselle puolelle lisää lääkäreitä ja muuta henkilökuntaa!"
Sinähän hulluja puhut! Ikäluokat pienenevät koko ajan eikä koulutuspaikkojakaan ole kuin rajattu määrä. Etenkään lääkäreitä ei ole perinteisesti koulutettu kuin niukalti vallitsevaan kysyntään nähden, jotta kaikki työllistyvät.
Terveyskeskuksissa on jo pitkään ollut pulaa lääkäreistä. Korona on tietysti pahentanut tilannetta entisestään. Minulla oli varattu joulukuulle lääkäriaika (varaus tehty joskus lokakuun lopulla). Noin viikko ennen varattua aikaa tuli tekstiviesti, että käynti on peruttu lääkäripulan vuoksi. Pyydettiin varaamaan uusi aika 2-3 kk:n kuluttua. Ja syy miksi varasin, ei ole ihan mitätön.
Kuulostaako hyvinvointivaltion toiminnalta?
Ei se yksityislääkärillä käynnin Kela korvaus juuri missään tunnu, edes pienituloisilla ihmisillä.
Se on naurettavan pieni korvaus, ollut jo pitkään. Yli satasen laskusta vajaa kymmenen euroa oli viimeksi.
Se korvaushan tulee pelkästä lääkärinlaskusta ei muusta.
Toimistomaksu yksityisellä on 22 euroa ja sähköisen reseptin kirjoitus jotain 2 euron pintaan.
Mutta se, että viedään korvaus lääkärin määräämästä fysioterapia hoidosta on totisesti väärin.
On runsaasti iäkkäitä ihmisiä ja töissäkäyviä, jotka tarvitsevat fysioterapia hoitoa niin selkään, kuin niskoihin ja käsiin. Ja muihin nikamiin ja niveliin ja lihaksiin.
Kunnallista fysioterapiaa riittää vain harvoille, eikä sekään ilmaista ole. Joten on pakko käyttää yksityisiä fysioterapeutteja.
Samoin jos lääkekorvauksia aletaan laskemaan.
Tämä tulee kyllä olemaan törkein teko tältä hallitukselta, kautta aikojen.
Vierailija kirjoitti:
miten sanna suostuu tällaiseen, kun naiset eivät sitten pääse gynekologille, naisvihaa!!!
Demari nauttii, kun voi puukottaa köyhää selkään.
Vierailija kirjoitti:
"miten sanna suostuu tällaiseen, kun naiset eivät sitten pääse gynekologille, naisvihaa!!!"
Julkinen sektori on edelleen olemassa, pysyykin...
julkisella ei pääse gynekologille. jossain pk-seudulla jossain alueella voi olla gyne julkisella, mutta sinnekin tarvitaan lähete. mitään perustarkastuksia ei julkisella tehdä.
Kela korvaukset on pieniä mutta järjestelmän ylläpito äärimmäisen kallista. Pois vaan!
Demarit lähettää seuraavissa vaaleissa textarin, muista äänestää, bensa, sähkö kallista, mutta kelatuissa on vielä varaa leikata. Ruoka on kallista, mutta sehän on muiden vika. Äänestä niin lupaan köyhdyttää lisää.
Vierailija kirjoitti:
Ei se yksityislääkärillä käynnin Kela korvaus juuri missään tunnu, edes pienituloisilla ihmisillä.
Se on naurettavan pieni korvaus, ollut jo pitkään. Yli satasen laskusta vajaa kymmenen euroa oli viimeksi.
Se korvaushan tulee pelkästä lääkärinlaskusta ei muusta.Toimistomaksu yksityisellä on 22 euroa ja sähköisen reseptin kirjoitus jotain 2 euron pintaan.
Mutta se, että viedään korvaus lääkärin määräämästä fysioterapia hoidosta on totisesti väärin.
On runsaasti iäkkäitä ihmisiä ja töissäkäyviä, jotka tarvitsevat fysioterapia hoitoa niin selkään, kuin niskoihin ja käsiin. Ja muihin nikamiin ja niveliin ja lihaksiin.
Kunnallista fysioterapiaa riittää vain harvoille, eikä sekään ilmaista ole. Joten on pakko käyttää yksityisiä fysioterapeutteja.
Samoin jos lääkekorvauksia aletaan laskemaan.
Tämä tulee kyllä olemaan törkein teko tältä hallitukselta, kautta aikojen.
Julkinen fysioterapia on oikeasti surkeaa. Poikkeustapauksissa voit saada hoitoa, mutta yleensä fysioterapia julkisella on jumppaohjeiden antamista, ei muuta.
Jos tarvitsee oikeasti jonkinlaista lihas- tai nikamakäsittelyä, mitä tahansa kehon manipulaatiota, niin yksityiseltähän se on haettava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahoinvointivaltiossa kansa maksaa veroja entistä enemmän.
Paisuva virkamieskoneista jatkaa paisumistaan kuin pullataikina.
Ulkomaille riittää rahaa miljardeittain.
Suomalainen on syyllinen ilmastonmuutokseen, ihmiskauppaan, huumekauppaan ja niin edelleen. Kuuluukin maksaa! Olemme maailman syöpä!
Röllipajaan Terkkuja! Sulla on faktat pielessä, muuten oikein hyvä yritys. Tsemp! Itsehän en neljänsadan egen kuukausipalkalla viitsisi sun paskaduunia tehdä. Köyhimpään 10%:iin kuuluvana eläkkeeni on 1200/kk.
Persulaan terkut, nehän kulkee sun kautta myös
Reilun 400 egen kuukausi palkasta maksetaan myös sun eläkettä 1,6 prosenttia. Nautin vapaa ajastani enemmän nyt kuin sairaana eläkkeellä ollessa. Katos paskaduuneista tulee sairauksia jotka ei välttämättä 1200 eläke kata elänkö edes sinne asti että ansaittu eläke kilahtaa tilille? Katos mun geenit on sellaiset.
Persuille lähetän terkkuja!
Röllipajaan Terkkuja! Sulla on faktat pielessä, muuten oikein hyvä yritys. Tsemp! Itsehän en neljänsadan egen kuukausipalkalla viitsisi sun paskaduunia tehdä. Köyhimpään 10%:iin kuuluvana eläkkeeni on 1200/kk.
Persulaan terkut, nehän kulkee sun kautta myös.