En ole varma, olenko lapsellinen

Tuntuuko muista koskaan, että sinua painostetaan olemaan kuin muut? Tai ehkä se tapahtuu vahingossa, koska vallitseva ajatus on, että sinä itse haluat täsmälleen samoja asioita muiden kanssa. Ketä nämä "muut" edes ovat? Tuntuu, että he ovat kaikkialla ja eivät missään, mutta ovat markkinoineet asiansa hyvin. Pitäisi olla paljon rahaa, unelmien opiskelupaikka ja työ, miesystävä, jonka kanssa maksetaan puoliksi valkoisella sisustettua taloa. Pitäisi matkustella paljon, mieluiten maailman ympäri, hypätä laskuvarjohyppy ja ostella merkkivaatteita. 

On ahdistavaa, kun ei haluakaan niitä asioita. Pääpiirteet voivat olla samansuuntaisia: työ, taloudellinen vakaus ja ehkä perhe. Mutta miksi ei voi olla onnellinen tässä ja nyt? Miksi ei voi ajatella sitä, mitä on eikä sitä, mitä ei ole? Vaikka olisi pohjalla, niin aina on toivoa. Siihen pystyy kuka tahansa tarttumaan, jos haluaa. Mutta sitä ei hyväksytä, sinun on haluttava lokki-valaisin keittiöön ja lentoliput Dubaihin.

Tässä hedonistisuudessa ei edes ole mitään järkeä. Paitsi rahavirtojen kannalta, kun saadaan ihmiset tarvitsemaan sitä, mitä he eivä tarvitse. Miten tämän kaiken keskellä pystyy tekemään mitään hyödyllistä? Mikä enää edes on hyödyllistä? Kuuluisin kai jonnekin luostariin, pois täältä.