Kun on vahingossa raskautunut, eikä tiedä kenelle voi kertoa edes. Yksin olen
Hävettää ja hämmentää. Olen nyt kaksi ensimmäistä vaihetta hoitanut terveysaseman kautta ja sain raskaudenkeskeytys lausunnon lääkäriltä, nyt odottelen ensiviikon poliklinikka käyntiä joka on vasta torstaina. Siihen asti toki sitten aikaa miettiä koko tätä asiaa. Haluaisi vaan äkkiä pois hoidetuksi eikä että on aikaa miettiä asiaa, enkä tiedä kenelle kehtaa edes kertoa ja pelkään että yrittävät taivutella. En halua turhaan ketää sotkea tähän asiaan ja samaan aikaan tekisi mieli avautua edes jollekin mutta samalla hävettää miten on saattanut itsensä tähän tilaan..
Kommentit (19)
Oikeastihan tuo asia ei edes ulkopuolisille kuulu ja jokaisella tulee olla oikeus omaan kehoonsa ja vain omaan kehoonsa.
Eihän täällä Helsingissä sada vaikka niin lupasivat.
Eikö se nimenomaan kannattaisi tässä vaiheessa pysähtyä miettimään asiaa eikä vasta jälkeenpäin.
Uskoisin että pääset vaikka psykologille tai mielenterveyshoitajalle. Jollekin on hyvä jutella jos olo on sellainen.
Otat asian esille poliklinikka käynnillä. He osaa ohjata sinut oikean avun piiriin.
Vierailija kirjoitti:
Miksei lapsen isälle voi kertoa?
Ei halua vaikuttajaa !
Mietin miten koko elämän miettii päätöstä. Ja kun kuolema lähestyy, miten miettii tätä .............Pelottaako , vai onko ihan kuin ei mitään olisi tapahtunut?
No mitä siinä on häpeilemistä? Olethan sinäkin syntynyt. En oikein näin metsurimiehenä pysty ymmärtämään teidän nykynaisten "ongelmia".
Miksi sinun tarttee kertoa kenellekään. Menet vaan lääkärille ja se repii sikiön vitusta pihalle.
Miten voi raskautua vahingossa? Seksin harjoittaminen on aina riskin ottamista vaikka olisi joku ehkäisy.
Neitseellinen raskaus ilmeisesti kun ihan vahingossa kävi.
Muutoin olet selvästikin epäkypsä harrastamaan seksiä.
Miksi abortti? Itse tulin tuntemattomalle yhden yön jutulle raskaaksi kun olin 23v. Opinnot oli vielä kesken. Olin yllättynyt kun kävi ilmi että moni olisi ottanut abortin tuossa tilanteessa. Minä pidin lapsen, onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Miten voi raskautua vahingossa? Seksin harjoittaminen on aina riskin ottamista vaikka olisi joku ehkäisy.
Miten se raskauden riskillä aikaansaanut mies ottaa yleensä tilanteesta vastuun?
Vierailija kirjoitti:
Neitseellinen raskaus ilmeisesti kun ihan vahingossa kävi.
Muutoin olet selvästikin epäkypsä harrastamaan seksiä.
Omalla kohdalla kävi niin, että kortsu oli hajonnut. Mies kertoi vasta sitten kun kerroin että olen raskaana ja pohdin että onko kumi sitten pettänyt vai mitähän. Mies sanoi että se oli revennyt tai jotain. En ollut itse huomannut. Tyhmä mies kun ei sanonut mitään. Toisaalta nyt kun lapsi on olemassa ja saan olla äiti, olen kiitollinen ettei sanonut heti, sillä olisin ottanut jälkiehkäisyn ja olisi saattanut jäädä tapahtumatta tämä elämäni paras asia, eli lapseni.
T. Se joka tuli yhden yön suhteesta raskaaksi
Kiva kertoa, että lapsella on kertakäyttöisä. Ties mikä hullu vielä on.
Elämä on.