Olenko "sika" naiseksi?
Olen täysin liemessä ex-tyttöystäväni kanssa. Tapailemme kaverimielessä, vietämme esim. sunnuntaipäiviä yhdessä, katsomme elokuvia, keskustelemme ja... harrastamme seksiä.
Ongelmani on se, että hän esittää erilaisia vaatimuksia, joihin minun ei pitäisi ehkä suostua, mutta suostun aina uudelleen ja uudelleen kun hän lupaa seksiä. Esimerkiksi eilen hän pyysi että voisinko auttaa häntä laskuissa, kun hänen rahansa ovat täysin loppu. Sanoin aluksi, että en kyllä valitettavasti viitsi, koska laskuja oli kuitenkin 200 euron verran eikä itsellänikään ollut hirveästi rahaa. Mutta sitten hän tulee eteeni, ottaa paidan pois ja tulee upeat rintansa paljaana syliini ja kysyy: "Jos autat niin voidaan harrastaa vähän seksiä". Olen kuin sulaa vahaa hänen edessään, en pysty vastustamaan häntä, harrastamme seksiä ja lopulta maksan hänen laskunsa.
Ja viikko sitten sama homma. Hän esittää aivan ihmeellisen yllätys"vaatimuksen". Kysyy että käynkö ostamassa hänelle pizzan, vaikka ulkona sataa kaatamalla ja on jo myöhä. Sanon, että emme ole parisuhteessa enkä ole hänen palvelijansa. Sitten hän riisuu housunsa, läpinäkyvät stringit jalassaan vie käden housuihini ja kysyy uudestaan. Sitten harrastamme seksiä, olen aivan shokissa nautinnosta ja lopulta hän sanelee listat ja kävelen kilometriä suuntaansa kaatosateessa ostaen hänelle pizzan.
Mitä teen? Tuntuu että minulla loppuu täysin kontrolli kun hän ehdottaa minulle seksiä. Pitäisikö lopettaa tapailu kokonaan, eihän tämä voi näin jatkua? Olen aivan hulluna hänen jumalaiseen vartaloonsa, hyppäisin varmaan kaivoon jos hän lupaisi siitä seksiä...
Kommentit (11)
Sika on. Toimii niin kauan kuin annat toimia.
Järkyttävä akka. Käyttää tätä "pillulla kiristystä", minkä luulin olevan myytti ennen tämän palstan vakuutettua minut toisin. Lopeta nyt tuollainen, täysin naurettavaa myös sinulta olla noin vietävissä. Kohta et voi enää katsoa itseäsi peilistä, kun itsekunnioitus menee täysin. Hukkaat koko akan elämästäsi.
N32v
Mun mielestä naisen kuuluukin voida vähän kiristää seksillä. Huolestuttavaa mielestäni viestissä oli, että olette eronneet mutta harrastatte seksiä.
Miten joku voi olla noin tyhmä?! Tyhmyydestä sakotetaan. Ei hän ole sika, vaan sinä olet idiootti.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 18:59"]Mun mielestä naisen kuuluukin voida vähän kiristää seksillä. Huolestuttavaa mielestäni viestissä oli, että olette eronneet mutta harrastatte seksiä.
[/quote]
Siis miten ihmeessä sä voit noin ajatella!? Koetko olevasi jotenkin heikompi ihmisenä, että pitää voida olla joku "salainen ase", millä päästä tasoihin ja elää yhdenvertaisena miehen kanssa? Avaa nyt vähän tätä ajatustasi.
N32v
Tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se joka suostuu kaikkeen. Missä on itsekunnioituksesi, kun olet noin vedettävissä. Aloitapa jo tänään vahvistaa sinua ja huomaat, että ajastaan elämäsi täyttyy mukavemmista ihmisistä.
Rakastan tätö naista kuitenkin ylikaiken joten en tiedä mitä tekisin, olen kuin nalli kalliolla - AP
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 21:15"]Rakastan tätö naista kuitenkin ylikaiken joten en tiedä mitä tekisin, olen kuin nalli kalliolla - AP
[/quote]
Tuollaista noitaa? Noh, makunsa kullakin... Miksi sitten erosit tuosta "helmestä"? Ja sekoitat rakkauden himoon. Kuinka vanha olet?
N32v
[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 21:15"]
Rakastan tätö naista kuitenkin ylikaiken joten en tiedä mitä tekisin, olen kuin nalli kalliolla - AP
[/quote]
Rakastat? Eli siis kyseinen nainen jätti sut, tietää että rakastat ja kaipaat, joten käyttää sua hyväkseen. Voi sua. UNOHDA se eukko. Satutat vaan itseäsi (ja pankkitilisi saldoa). Pillua saa muualtakin.
nainen 33v
Nainen on saatanan järkevä ja sinä täys tollo.
Otsikon kuului siis tietysti olla, "onko hän "sika naiseksi?" AP