Muita joiden on hirmu vaikea löytää hyviä puolia itsestään?

Minussa ei ole, eikä kukaan muukaan ole kehunut koskaan. Nytkin miesystävä haukkui läskiksi kaksoisleuaksi. Aiemmin on tullut kuultua kaikkea tyyliin rumin harakka tällä perällä muilta.

Ajattele itseäsi ulkopuolisen silmillä, jos tapaisit aivan kaltaisesi ihmisen ja hän kysyisi mitä hyviä puolia näkisit hänessä niin mitä sanoisit? Usein ihmiset arvostelevat itseään paljon rankemmin kuin muita ihmisiä.

Ei minussakaan ole mitään hyvää. Alan suunnilleen itkemään, kun kuulen kuinka muita kehutaan tai joku tulee suoraan minulle sanomaan "se sun siskosi on kyllä niin mukava ihminen".

Vierailija kirjoitti:

Minussa ei ole, eikä kukaan muukaan ole kehunut koskaan. Nytkin miesystävä haukkui läskiksi kaksoisleuaksi. Aiemmin on tullut kuultua kaikkea tyyliin rumin harakka tällä perällä muilta.

No jätä ihmeessä tuommoinen mies! Ei ihme, että sun itsetunto on alhaalla kun joudut elämään tuollaisen ilkimyksen kanssa.

Minä. Kun pysähdyn miettimään, olen monin tavoin lahjakas mutta en ole osannut hyödyntää sitä. Masennuksen takia minusta on sitten tullut alisuorittaja.

Minusta tuntuu, että masennus on tyhmentänyt minua oikeasti: se on tehnyt minusta hidasliikkeisen ja muistamattoman. Tämän "hitauden" takia minun on välillä vaikea päästä sängystä ylös, ja tulee syötyä huonosti. Kun syön huonosti, se taas lisää väsymystä ja hitautta - ja kierre on valmis. Vaatisi ihan äärimmäistä itsekuria, jotta saisin pidettyä itseni ja kotini tiptop-kunnossa. Tällä hetkellä teen kotona vain välttämättömän, en jaksa panostaa kotitöihin. Jos en kävisi töissä (pakko herätä ja pitää jonkinlainen aikataulu), olisin varmaan syrjäytymisvaarassa.

Pidän itseäni myös rumana, vaikka minulla on esimerkiksi ihan kiva kroppa Tuntuu, että kasvojeni ulkonäkövirheet tekevät kaikki hyvät puolet merkityksettömiksi.

Tämän kaiken syynä lienee lyttäävä kasvatus ja pitkään jatkunut koulukiusaaminen. Viime vuosina olen oivaltanut itsestäni monia asioita ja löytänyt selityksiä omalle käytökselle. Silti ajattelen: niin, mitäs sitten? Oivallukset eivät ole vieneet minua eteenpäin vaan junnaan edelleen paikoillani.

Jos on lapsesta saakka sanottu että mene helvettiin, eipä sitä viitsi keski-iässä enää paljon naamaansa näyttää jos ei ole pakko.

Suomessa menee valtavan paljon potentiaalia hukkaan koulu- ja työpaikkakiusaamisen takia. Vähänkin erilaiselta vaikuttava ihminen joutuu heti silmätikuksi ja kiusatuksi. Tuli vain mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Minussa ei ole, eikä kukaan muukaan ole kehunut koskaan. Nytkin miesystävä haukkui läskiksi kaksoisleuaksi. Aiemmin on tullut kuultua kaikkea tyyliin rumin harakka tällä perällä muilta.

No eipä ole kyllä millään tavalla hyvänkuuloinen suhde jos kerran tuolla tavoin nimitellään. Ulkonäön haukkuminen on muutenkin todella ikävää ja epäreilua, koska eipä sille ulkonäölleen juuri mitään voi, geenilotossa kun tietyt kortit saa niin niillä on pärjättävä.

Terveisin Naispelko28

Ihan liian moni ihminen näkee itsessään tukun hyviä puolia vaikka niitä ei olisikaan. Olen varma että meissä jokaisessa on jotain hyviä puolia(jopa minussa), Toinen ihminen huomaa ne helpommin. Nyky maailma on sellainen, että niistä huomauttamista voidaan katsoa pahalla joten niistä harvemmin kuulee. Joskus miettii itsekkin, että jos sanon tuolle että sä vaikutat tosi fiksulta niin ajatteleeko se että minulla on taka-ajatuksia tai että olen yllättynyt että se onkin fiksu. Se ettei ole koskaan saanut positiivista palautetta ei siis tarkoita etteikö joku olisi ollut sitä mieltä, että siihen olisi ollut aihetta.

Seuraa hain 2000-luvulla lähinnä netistä. Kuudessa vuodessa olin lopulta kolunnut noin 10 000 ilmoitusta (otin jokaisesta kuvan kaappauksen ja vastasin 7000:n), mutta kukaan ei kiinnostunut. Joskus sain vanhemmilta rahaa, että "käy jossain" pihalla yksinäisyys oli pahempaa. Kahviossa istui yksin ihmisten ympäröimänä, ulkona istui katselemassa ihmisiä yksin. Ainoa fyysinen kontakti oli lääkärissä ja hammaslääkärissä sekä jokin satunnainen kättely ehkä kerran vuodessa.

En enää kestänyt nähdä ihmisiä joilla oli helppoa tai pareja. Uimarannalla kävin viimeksi, kun lapset oli pieniä. Isoissa kaupoissa oli liikaa ihmisiä. Olin usein jaksoja syömättä, että lapsilla olisi ruokaa. Pisin jakso pelkällä mehulla oli 21 päivää. Alkoholia join 1-3 tölkkiä vuodessa.

Seksin puutetta kompensoin itsetyydytyksellä 2-10 kertaa päivässä, mutta kosketuksen puutetta en voinut korvata. Mietin usein miltä iho ja sen lämpö tuntuisi. 

Kulkiessani pihalla tuntui kuin lukisin sarjakuvaa tai katsoisin sarjaa. Kaikki oli visuaalisesti ympärilläni, mutta kosketus oli vain maahan jalkojeni alla. Tunsin kuin olisin katsomassa elämääni sivusta televisiosta.

Lopetin suomalaisten lehtieen, television, uutisten seuraamisen vuosiksi kunnes korona aikana olen netissä lukenut lehteä. Tunsin olevani ulkopuolinen suomessa.

Työn lisäksi en poistunut kotoa. Kaupassa kävin työmatkoilla.  Työttömänä poistun asunnosta noin 30 tuntia vuodessa ja kävelen noin 60-100 askelta päivässä.

Katselen lähinnä aasialaisia sarjoja. Toisinaan kuuntelen musiikkia. Kirjoittaminen on jäänyt (ei ollut varaa julkaista toista kirjaa), piirtäminen jäi ikänäön myötä, valokuvaus jäi, lukeminen jäi kun tekstiin ei enää osannut keskittyä.

Toisinaan unohdan, että ihmisiä on kahta sukupuolta tai, että oven takana on ihmisiä. 

Joskus nukkuminen ei ota onnistuakseen, kun ei voi ajatella mitään mikä ei johda, köyhyyteen, yksinäisyyteen tai ikääntymiseen. Silloin saatan suihkauttaa hajuvettä tyynylle ja naisen tuoksu toisinaan auttaa nukahtamiseen.

7000 työpaikka hakemusta ja niistä 0 haastattelua kyllä itsetunto laskee ja syrjäytyy. Edes itsemurha ei onnistunut lääkäri piti ihmeenä että yhä elän itse pidin sitä kirouksena. 

Silti toisinaan erehdyn huomaamaan että minussa olisi jotain hyvää.