Liian fiksu oman alan töihin?
Tältä minusta tuntuu, kun lähes päivittäin neuvon muita "kokeneempia" töissä, vaikka itse olen vasta valmistunut. Yksinkertaisia asioita saa jankata ennen kuin ne menevät perille. Monesti olen kuullut "enpä olisi tuota hoksannutkaan". Olen turhautunut, työ on suurimmaksi osaksi helppoa kuin heinänteko, enkä saa siitä mitään irti. Pitäisikö vaihtaa alaa vai olla tuolla alalla koko loppuelämä?
Kommentit (4)
Sama ongelma! Oikeasti todella turhauttavaa olla töissä, kun TIETÄÄ olevansa muita parempi ja pystyvänsä PALJON vaativimpiinkin tehtäviin. Inhoan työtäni yli kaiken.
Olen alalla, jossa vanhimmat työntekijät ovat jotain opistokoulutuksen saaneita, kun taas itse olen "korkeakoulutettu" eli siis ammattisurkeasta valmistunut, mutta kuitenkin lukion käynyt ja sivistystä maailmalla hankkinut ihminen, jolla on runsaasti työkokemusta ulkomailta asti. Todellakin tulee välillä sellainen olo, että on tyhmempiensä joukossa mitenkään opistokoulutusta väheksymättä. Pistää miettimään, miksi ylipäänsä tämä ala pitää olla nykyään "korkeakoulussa" opiskeltava. ap
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 19:12"]Olen alalla, jossa vanhimmat työntekijät ovat jotain opistokoulutuksen saaneita, kun taas itse olen "korkeakoulutettu" eli siis ammattisurkeasta valmistunut, mutta kuitenkin lukion käynyt ja sivistystä maailmalla hankkinut ihminen, jolla on runsaasti työkokemusta ulkomailta asti. Todellakin tulee välillä sellainen olo, että on tyhmempiensä joukossa mitenkään opistokoulutusta väheksymättä. Pistää miettimään, miksi ylipäänsä tämä ala pitää olla nykyään "korkeakoulussa" opiskeltava. ap
[/quote]
Olen ollut siinä käsityksessä, että amk-systeemin tullessa opistotutkintoihin lähinnä lisättiin yleissivistäviä aineita. Mutta joillain aloilla ilmeisesti pääainettakin opetetaan nyt laajemmin? Toisaalta alalla kuin alalla tieto on lisääntynyt.
Oli miten oli, kannattaa varmaan varoa, ettet ärsytä besser-wisserinä työkavereita. Jos jäät alalle.
Olet vastavalmistunut, ja koet, että sun täytyy jatkuvasti neuvoa kokeneita työntekijöitä? Ja joudut jankkaamaan, kun eivät tajua? Apua.
Olen ihan varma, että työkaverisi eivät näe tilannetta samalla tavalla. Ihan varma.