Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Oksensin ristiäisissä nimen takia.

Vierailija
25.06.2015 |

En tunne ketään ristiäisporukkaan kuuluvista henkilöistä, olin ristiäispäivänä tarjoilemassa. En nyt sano, minkä niminen pienestä pojasta tuli, mutta kuulin nimeen liittyvän tarinan.

Pojan äiti kertoi kahveilla (ihan siis mikrofoniin), että "kuten moni teistä varmasti tietää, minulla on traumaattinen menneisyys ja minut raiskattiin nuorena". Siinä vaiheessa höristin korviani. Sitten äiti kertoi, että halusi nyt antaa tuolle lapsuutta varjostaneelle tapahtumalle päätöksen, hyväksyä menneet osana itseään ja päästä vihdoin eteenpäin. Tästä syystä halusi antaa pojalleen tuo raiskanneen miehen nimen. 

Jatkoi vielä, että haluaa antaa tuolle nimelle positiiivisen kaiun. Ettei joka kerta sen nimen kuullessaan joudu miettimään menneisyyttään. Nyt hän keskittyy tulevaan ja siksi pojalla on sen miehen nimi.

Olen viimeksi oksentanut lapsena, mutta tuon kuultuani juoksin vessaan oksentamaan. Se oli tosi spontaani reaktio, enkä pystynyt enää tarjoilemaan. Ällöttää edelleen, vaikka ristiäiset olivat keväällä. Tuli vain nyt tuosta Tapanilasta mieleen.

Sori, jos sinä äiti palstailet täällä, mutta mun mielestä kuvottavaa!

Kommentit (56)

Vierailija
1/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käsittämätöntä

Vierailija
2/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihme että isä on tuollaseen hulluuteen suostunut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliko nimi Raimo? Lempinimeksi tulisi tällöin luonnollisesti Rape.

Vierailija
4/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotenkin ymmärrän ajatuksen, mutta käytännössä en mitenkään. En, hyi että, en.

Vierailija
5/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huh... Toivottavasti lapselle ei kerro tuota tarinaa. Ei olis ainakaan minusta kovin kiva kuulla, että "Susta tuli Pekka kun sen niminen hyypiö raiskasi äidin ja aateltiin että sun avulla pääsen yli siitä. :))))"

Vierailija
6/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 13:54"]

Ihme että isä on tuollaseen hulluuteen suostunut.

[/quote]

No sitä minäkin.

Ja kyseessä ei todellakaan ollut mikään outo suku tai perhe, eivät olleet epäsiistejä tai mitään (anteeksi nyt sanavalinta) elämämkoululaisia isänmaallisia perussuomalaisia. Fiksun oloisia ihmisiä, kauniisti puettuja lapsia, herkkä tilaisuus ja kaikinpuolin sivistynyt seura. Ja sitten tuollainen tarina nimellä. Ihan käsittämätöntä.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun lapsen ristiäisissä kummi lähti kesken toimituksen oksentamaan. Ei johtunut nimestä.

Vierailija
8/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 13:56"]

Huh... Toivottavasti lapselle ei kerro tuota tarinaa. Ei olis ainakaan minusta kovin kiva kuulla, että "Susta tuli Pekka kun sen niminen hyypiö raiskasi äidin ja aateltiin että sun avulla pääsen yli siitä. :))))"

[/quote]

Niinpä. Olisi edes pitänyt täysin omana tietonaan tämän koko asian, ei olisi kertonut puolisolleen tai todellakaan koko suku- ja ystäväpiirille tuota. 

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 13:58"]

Tais olla Porvoossa ne ristiäiset

[/quote]

Onpa ihme, että joku epäilee. Onpa tosiaan. Miten voikin jollekin tulla mieleen, että saattaisi olla trolli. Fiksu olet, kun ensimmäisenä epäilet. Ettei vaan kukaan muu ehdi ensin. Ihan varmuuden vuoksi vain huudellaan Porvoota, että voi esittää olevansa tämän kaiken hullutuksen yläpuolella. Taputapu, pillimehu ja papukaijamerkki.

Muuallakin kuin Porvoossa tapahtuu ihmeellisiä asioita. Epäilen, että sinäkin olet saattanut syntyä muualla kuin Porvoossa.

Vierailija
10/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Traumaa ei selkeästi ole käsitelty. Eikä tuo ole oikea tapa sitä käsitellä. Turhaan liittää viaton lapsi mukaan soppaan. Tuskin tuo edes toimii miuutenkaan, päinvastoin. Muistuttaa vaan päivittäin siitä tapahtumasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huh huh, eipä olisi tullut mieleenkään antaa lapselle oman raiskaajani nimeä. Se tuntuisi jotenkin lapsen häpäisemiseltä.

Vierailija
12/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 14:00"][quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 13:58"]

Tais olla Porvoossa ne ristiäiset

[/quote]

Onpa ihme, että joku epäilee. Onpa tosiaan. Miten voikin jollekin tulla mieleen, että saattaisi olla trolli. Fiksu olet, kun ensimmäisenä epäilet. Ettei vaan kukaan muu ehdi ensin. Ihan varmuuden vuoksi vain huudellaan Porvoota, että voi esittää olevansa tämän kaiken hullutuksen yläpuolella. Taputapu, pillimehu ja papukaijamerkki.

Muuallakin kuin Porvoossa tapahtuu ihmeellisiä asioita. Epäilen, että sinäkin olet saattanut syntyä muualla kuin Porvoossa.
[/quote]

???:D
Itse asiassa synnyin Porvoossa. Mutta se ei nyt liity tähän mitenkään.
*tirsk*

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 13:54"]

Oliko nimi Raimo? Lempinimeksi tulisi tällöin luonnollisesti Rape.

[/quote] Eikös Raimojen lemppari ole ´ Rami´  ?

Vierailija
14/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä mä ymmärrän ajatuksen, mutten missään nimessä suosittelisi ketään tekemään noin. Tiedän yhden äidin, joka halusi antaa pojalleen nuorena kuolleen isänsä nimen. Jotenkin halusi, että isä elää pojassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Raskauspahoinvointia taisi vain olla ap:lla.

Vierailija
16/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

 Eikö jonkun lähiomaisen olisi pitänyt puuttua tähän? Tai jonkun papin etukäteen vinkata, että keskusteluapu auttaisi paremmin kuin tuollainen kiusallinen, pervo temppu? Sairasta. Yksiselitteisen sairasta. Raiskauksen uhri ei keksinyt muuta tapaa käsitellä raiskausta kuin ikään kuin pahoinpidellä itseään vielä lisää ja siinä samalla ehkä kaikkein eniten omaa lastaan. Täysin vinksahtanut, perverssi äiti. En pysty hyväksymään tätä. Ei raiskaus tee ihmisestä mitään pyhimystä, tosiaankaan. Joskus se vain tekee kohteestaan sairaan pervon, joka puolestaan tekee itse pahaa. NÄin tässä kävi. Sairas temppu lapselle ja naiselle itselleen. Tässä on samaa logiikkaa kuin siinä, että jotkut saatuaan esim. moitteita, menevät sen päälle vielä viiltelemään itseään. Joillekin se, että liittyy muiden mukaan satuttamaan itseään, on ainoa tapa, jolla ne kykenevät käsittelemään aggressiota. Tässä on käynyt niin, ja lapsi joutui tämän rituaalin uhriksi. Aivan sairasta.

Vierailija
17/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 14:04"]

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 13:54"]

Oliko nimi Raimo? Lempinimeksi tulisi tällöin luonnollisesti Rape.

[/quote] Eikös Raimojen lemppari ole ´ Rami´  ?

[/quote]

Sulta meni vitsi ohi. Rape on englantia ja tarkoittaa raiskausta. 'To rape' on raiskata.

Vierailija
18/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyi...

Vierailija
19/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 14:05"]Kyllä mä ymmärrän ajatuksen, mutten missään nimessä suosittelisi ketään tekemään noin. Tiedän yhden äidin, joka halusi antaa pojalleen nuorena kuolleen isänsä nimen. Jotenkin halusi, että isä elää pojassa.
[/quote]
Tuo onkin kaunis ajatus ja kaunis muisto. Vähän eri kastia kuin ap:n kertoma :D

Vierailija
20/56 |
25.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No oliko se nimi ihan ok? Tarkoitan siis, ettei mitenkään sopimaton noin muuten, ettei lapsi kärsi? Kuullostaa tosi epätoivoiselta nuo yritykset päästä asian yli.. Lähinnä säälittää :(

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kahdeksan viisi