Muita joita ei kiinnosta kaverit
Olin pitkään että kaipasin kavereita , mutta nykyään ei jaksa enää ees niiden puheluihin vastaa jos joku joskus soittaa.
Ainoa uusi kaveri ketä kestän on yliopistolta eräs, joka on n.samaa ikää kanssani ja käydään joskus yhdessä syömässä. Yhteyksissä ollaan sähköpostitse.
Lähemmät ystävät ahdistaa
Kommentit (8)
En hanki ystäviä,joille viestittely kuvien ja videoiden lähetys somen kautta numero 1.En vaan siedä ihmisiä joilla kiire ,ei aikaa tavata! Mutta aikaa jauhata silti minulle puhelin 3 h. kakkaa!Joten jätän ne henkilöt taakseni.
Ole yksin sitten. Kaverisi varmaan eivät paljon menetä jos pistät välit poikki.
Ensin jaetaan puhelinnumeronsa ja sitten valitetaan ettei jaksa vastata. Kannattaa vaihtaa numero eikä sen jälkeen jaa sitä kenellekkään. En ala joka hyvän päivän päivän tutun kanssa seurustelemaan vapaa-ajallani enkä anna yhteystietojani vaikka joku niitä pyytäisi ja on pyydettykin.
Joo juttelua ja someilua en jaksa mutta näkemistä voisin harkita. Mutta itse joudun olemaan se aktiivinen
Ap
Mä en ikinä soittele ystäville tai perheelle. Whatsappissa viestitellään ja se riittää minulle. Näemme joitain kertoja vuodessa. En tosiaan jaksaisi nähdä joka viikko edes ihmisiä.. Koulussa valitettavasti täytyy nähdä opiskelukavereita ja välillä olen niin puhki ettei jaksa puhua edes.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ikinä soittele ystäville tai perheelle. Whatsappissa viestitellään ja se riittää minulle. Näemme joitain kertoja vuodessa. En tosiaan jaksaisi nähdä joka viikko edes ihmisiä.. Koulussa valitettavasti täytyy nähdä opiskelukavereita ja välillä olen niin puhki ettei jaksa puhua edes.
Kamalaa jos ei vanhemmilleen soittele koskaan eikä välitä. Kenelläkään ei ole täydellisiä omaisia ja virheitä tekevät kaikki ihmiset elämässään enkä siltikään hylkäisi niitä sillä muitakaan ei ole. Ei ole puolisonikaan täydellinen enkä minäkään mutta rakastamme toisiamme lopun ikää. Kasvukipuja ja ikä kriisejä puolin ja toisin on podettu pitkän suhteemme aikana paljon ja sitten vanhana naurattaa ne ja on ihanaa kun on yhteisiä muistoja eikä ole suhteita vaihdeltu niin että ihmisen on tuntenut nuoruudesta asti eikä mistään elämän puolesta välistä asti vasta.
Minullekkin introverttina oli koulun vaatimat ryhmätyöt ja se liika sosiaalisuuden vaatimukset ihan liikaa. Kaikki vaadittiin aina ryhmätöinä ja opettajat pääsi helpolla sen ansiosta vetäytymään omaan rauhaansa. Se oli introvertti tyyppiselle ihmiselle raskasta. Introvertti kun ei tarvitse isoa ystävä määrää elämässään vaan yksi tai muutama hyvä riittää ja ne ylimääräiset suhteet vain väsyttävät ja rasittavat.
Nautin kun oveen ei koputella, eikä ovikelloa soitella tai muuten ahdistella.
Minua ei. Ainakaan en jaksa puhua puhelimessa tai viestitellä päivittäin, hyvä jos kerran viikossa. Alkaa kurkkua kuristaa, jos joku on koko ajan yhteydessä.