Ilmoittauduin työnhakijaksi 22.4., TE-toimisto ottaa yhteyttä 13.12.??
Mulla on edessä 5kk odotusaika työttömyysetuuksiin, koska työssäoloehto ei täyty ja aiemmin, toukokuussa, oli puhe (puhelinkeskustelussa) että hakisin koulutukseen ja voisin opiskella ehkä sillä työttömyyspäivärahalla. Silloin luki omassa palvelussa, että te-toimisto ottaa yhteyttä 15.6. No, tätä yhteydenottoa ei kuulunut ja nyt siellä tosiaan päivämäärä joulukuussa. En ilmeisesti saa rahaa, kun ei ole mitään lausuntoa, missään en ole päässyt asioimaan paikanpäällä, hakemuksen toki tein Kelalle mutta.. En voi päästä edes mihinkään työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin ennen tuota joulukuuta?? :( Mitään odottavia tehtäviä ei ole. Näinkö tämä nyt menee?
Kommentit (18)
Oletko siis tehnyt suunnitelman puhelimitse vai oliko tuo vasta alkukartoitus?
Ota kuvakaappaus tyhjästä (?) suunnitelmalomakkeesta samoin kuin kuvakaappaus sivusta, josta näkyy tuo joulukuun aika, laita ne työministeriöön tuija.oivo@tem.fi ja kysy, miten tulee toimia, kun te-toimisto ei noudata lakia.
Oletko varma, että eivät ole soittaneet? Onko sulle tullut oudosta numerosta puhelua tuona päivänä?
Kaverille kävi kerran noin eli omilla sivuilla sanottiin, et TE ottaa yhteyttä X.X ja soittihan ne, mutta kaveri oli just silloin suihkussa tai paskalla tms. eikä ehtinyt vastaamaan. Sen jälkeen sivuilla näkyi uusi aika, puolen vuoden päässä.
Siis puhelimessa puhuin virkailijan kanssa silloin toukokuussa, mitään suunnitelmaa ei ole enkä ole käynyt missään. Olen kytännyt puhelinta koko viikon. Jäänköhän nyt sitten ilman rahaa? :/ ap, ekaa kertaa työtön
Miksi et vaan lampsi sinne toimistoon? Yleensä toi on paljon tehokkaampaa kuin puhelimella soittelu tai sähköpostien lähettely.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 16:08"]

[/quote]
Ei ne sinne ota. Yritetty on.
ohis
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 16:08"]Miksi et vaan lampsi sinne toimistoon? Yleensä toi on paljon tehokkaampaa kuin puhelimella soittelu tai sähköpostien lähettely.
[/quote]
Ei nykyään enää ole mitään työvoimatoimistoja mihin voi lampsia.
Sun rahat ei tässä tapauksessa riipu te-toimiston yhteydenotosta (joka ei muuten ole se päivä mikä sulle näkyy). 15.6. on päivämäärä, jolloin tulee muistutus sun virkailijalle tsekata sun tilanne. Järjestelmä heittää automaattisesti uuden päivän puolen vuoden päähän.
Kela laskee odotusajan ja sä vain laitat hakemusta sinne. Ne maksaa sun hakemuksesta kun tuo 5 kk on kulunut.
Niin, yleensä saa 3 kk karenssia kun ilmoittautuu työttömäksi, jos keskeyttää joko työn tai opiskelun, ja se luetaan omaksi syyksi. Harvoin työttömyyskorvaus lähtee heti kulkemaan. Saat jopa karenssia, jos valmistut, ja viivyttelet työttömäksi ilmoittautumisen kanssa. Jos on alle 25 vuotta, ja ei ole valmistunut mihinkään ammattiin, saa kai 5 kk karenssia, jos ilmoittautuu työttömäksi,,ja ei ole ollut aikasemmin työtäkään.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 16:08"]
Miksi et vaan lampsi sinne toimistoon? Yleensä toi on paljon tehokkaampaa kuin puhelimella soittelu tai sähköpostien lähettely.
[/quote]
Siksi kun niissä toimistoissa on ovi lukossa. Aulaan pääsee, siis itsepalvelutilaan, mutta henkilökunnan puheille on yhtä vaikea päästä kuin lääkärin vastaanotolle. Tässä kunnassa vain hammaslääkäriin on vaikeampi päästä.
HÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄ KJHÄHÄHÄHÄHÄÄH KOKKOLOSSA KILJUTAAN, KARJUTAAN JA VENYTELLÄÄN PERSEREIKÄÄ ÄÄRIASENTOIHIN ONNESTA AP:N ONGELMIEN TAKIA.
Siis siellä omassa suunnitelmassa ei lue mitään? Itse ainakin jouduin työllistymissuunnitelman hyväskymään heti ekan puhelinsoiton jälkeen netissä. Jos on ollut puhetta koulutuksesta, niin esim. työvoimakoulutuksiin voit hakea milloin vain itsekin ja työkokeilusta ym. työllistävistä toimenpiteistä voidaan maksaa työttömyysturvaa vaikka olisi karenssi.
Outo juttu, jos et saa ketään kiinni. Itse olen laittanut mailia esim. ihan noihin yleisiin osoitteisiin ja saanut vastauksen aina 1-2 päivän sisällä. Myös omaan te-toimistoon voi laittaa, mutta henkilökohtaisia asioita eivät pui s-postilla. Yhteydenottoa voi tosiaan pyytää netissä oman sivun kautta.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 19:45"]Siis siellä omassa suunnitelmassa ei lue mitään? Itse ainakin jouduin työllistymissuunnitelman hyväskymään heti ekan puhelinsoiton jälkeen netissä. Jos on ollut puhetta koulutuksesta, niin esim. työvoimakoulutuksiin voit hakea milloin vain itsekin ja työkokeilusta ym. työllistävistä toimenpiteistä voidaan maksaa työttömyysturvaa vaikka olisi karenssi.
Outo juttu, jos et saa ketään kiinni. Itse olen laittanut mailia esim. ihan noihin yleisiin osoitteisiin ja saanut vastauksen aina 1-2 päivän sisällä. Myös omaan te-toimistoon voi laittaa, mutta henkilökohtaisia asioita eivät pui s-postilla. Yhteydenottoa voi tosiaan pyytää netissä oman sivun kautta.
[/quote]
En yhtään ihmettelen jos ei saa yhteyttä. Oma te-keskus täällä Espoossa ei myöskään vastaa puheluihin (ei oo edes varattua) eikä sivuilta löytynyt edes validia mailiosoitetta. Se johon laitoin viestini näytti kiertäneen ihan oudoilla tahoilla Ennenkuin päätyi sille joka mulle vastasi. Mulla on ollut pari kertaa niin kiperä informaatiopula että oon joutunut ihan roisisti soittamaan entiseen toimistooni Kluuviin joka hoitaa korkeakoulutettuja (meidät amkilaiset siirrettiin sieltä pois). Kluuvista saa aina palvelua. Hyvää, asiantuntevaa ja kunnioittavaa. Siellä ei työtöntä kohdella kuin elämäntapaepäonnistujaa.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 19:56"]
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 19:45"]Siis siellä omassa suunnitelmassa ei lue mitään? Itse ainakin jouduin työllistymissuunnitelman hyväskymään heti ekan puhelinsoiton jälkeen netissä. Jos on ollut puhetta koulutuksesta, niin esim. työvoimakoulutuksiin voit hakea milloin vain itsekin ja työkokeilusta ym. työllistävistä toimenpiteistä voidaan maksaa työttömyysturvaa vaikka olisi karenssi. Outo juttu, jos et saa ketään kiinni. Itse olen laittanut mailia esim. ihan noihin yleisiin osoitteisiin ja saanut vastauksen aina 1-2 päivän sisällä. Myös omaan te-toimistoon voi laittaa, mutta henkilökohtaisia asioita eivät pui s-postilla. Yhteydenottoa voi tosiaan pyytää netissä oman sivun kautta. [/quote] En yhtään ihmettelen jos ei saa yhteyttä. Oma te-keskus täällä Espoossa ei myöskään vastaa puheluihin (ei oo edes varattua) eikä sivuilta löytynyt edes validia mailiosoitetta. Se johon laitoin viestini näytti kiertäneen ihan oudoilla tahoilla Ennenkuin päätyi sille joka mulle vastasi. Mulla on ollut pari kertaa niin kiperä informaatiopula että oon joutunut ihan roisisti soittamaan entiseen toimistooni Kluuviin joka hoitaa korkeakoulutettuja (meidät amkilaiset siirrettiin sieltä pois). Kluuvista saa aina palvelua. Hyvää, asiantuntevaa ja kunnioittavaa. Siellä ei työtöntä kohdella kuin elämäntapaepäonnistujaa.
[/quote]
Joo, ne välittää nykyisin mailit kirjaamo-osoitteiden kautta asiasta tietävälle/vastaavalle henkilölle.
Mutta se on ihan totta, että nopeaa vastausta on hankala saada mistään. Itsekin esim. sain lyhyellä varoajalla tietää haastattelusta monen sadan kilsan päässä ja työkkärin sivujen mukaan matkakuluja voitaisiin maksaa myös ennakkoon, mutta miten tuon toteutat jos on vain joitakin päiviä aikaa eikä hakemuslappusta voi jättää kuin ilmeisesti postitse ja senkin käsittely on hidasta. Tällaisissa tapauksissa toivoisi nopeasti ihmistä tavoitettavaksi.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 19:45"]
Siis siellä omassa suunnitelmassa ei lue mitään? Itse ainakin jouduin työllistymissuunnitelman hyväskymään heti ekan puhelinsoiton jälkeen netissä. Jos on ollut puhetta koulutuksesta, niin esim. työvoimakoulutuksiin voit hakea milloin vain itsekin ja työkokeilusta ym. työllistävistä toimenpiteistä voidaan maksaa työttömyysturvaa vaikka olisi karenssi.
Outo juttu, jos et saa ketään kiinni. Itse olen laittanut mailia esim. ihan noihin yleisiin osoitteisiin ja saanut vastauksen aina 1-2 päivän sisällä. Myös omaan te-toimistoon voi laittaa, mutta henkilökohtaisia asioita eivät pui s-postilla. Yhteydenottoa voi tosiaan pyytää netissä oman sivun kautta.
[/quote]
Jos työvoimakoulutus ei ole suunnitelmassa, ei saa korotettua tukea, vaikka pääsisi opiskelemaan. Siksi se suunnitelma on tärkeä.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 19:59"]
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 19:56"]
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 19:45"]Siis siellä omassa suunnitelmassa ei lue mitään? Itse ainakin jouduin työllistymissuunnitelman hyväskymään heti ekan puhelinsoiton jälkeen netissä. Jos on ollut puhetta koulutuksesta, niin esim. työvoimakoulutuksiin voit hakea milloin vain itsekin ja työkokeilusta ym. työllistävistä toimenpiteistä voidaan maksaa työttömyysturvaa vaikka olisi karenssi. Outo juttu, jos et saa ketään kiinni. Itse olen laittanut mailia esim. ihan noihin yleisiin osoitteisiin ja saanut vastauksen aina 1-2 päivän sisällä. Myös omaan te-toimistoon voi laittaa, mutta henkilökohtaisia asioita eivät pui s-postilla. Yhteydenottoa voi tosiaan pyytää netissä oman sivun kautta. [/quote] En yhtään ihmettelen jos ei saa yhteyttä. Oma te-keskus täällä Espoossa ei myöskään vastaa puheluihin (ei oo edes varattua) eikä sivuilta löytynyt edes validia mailiosoitetta. Se johon laitoin viestini näytti kiertäneen ihan oudoilla tahoilla Ennenkuin päätyi sille joka mulle vastasi. Mulla on ollut pari kertaa niin kiperä informaatiopula että oon joutunut ihan roisisti soittamaan entiseen toimistooni Kluuviin joka hoitaa korkeakoulutettuja (meidät amkilaiset siirrettiin sieltä pois). Kluuvista saa aina palvelua. Hyvää, asiantuntevaa ja kunnioittavaa. Siellä ei työtöntä kohdella kuin elämäntapaepäonnistujaa.
[/quote]
Joo, ne välittää nykyisin mailit kirjaamo-osoitteiden kautta asiasta tietävälle/vastaavalle henkilölle.
Mutta se on ihan totta, että nopeaa vastausta on hankala saada mistään. Itsekin esim. sain lyhyellä varoajalla tietää haastattelusta monen sadan kilsan päässä ja työkkärin sivujen mukaan matkakuluja voitaisiin maksaa myös ennakkoon, mutta miten tuon toteutat jos on vain joitakin päiviä aikaa eikä hakemuslappusta voi jättää kuin ilmeisesti postitse ja senkin käsittely on hidasta. Tällaisissa tapauksissa toivoisi nopeasti ihmistä tavoitettavaksi.
[/quote]
Ennakkoon tarkoittaa sitä, että sitä on haettava mielellään 3 vko ennen matkaa, koska käsittelyssä menee 1-2 vko. Eikä niitä käsitellä siellä TE-toimistossa vaan valtion keskitetyn hallinnon yksikössä, jonka piti tehostaa toimintaa, mutta joka hidasti sitä erittäin paljon.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 15:53"]
Mulla on edessä 5kk odotusaika työttömyysetuuksiin, koska työssäoloehto ei täyty ja aiemmin, toukokuussa, oli puhe (puhelinkeskustelussa) että hakisin koulutukseen ja voisin opiskella ehkä sillä työttömyyspäivärahalla. Silloin luki omassa palvelussa, että te-toimisto ottaa yhteyttä 15.6. No, tätä yhteydenottoa ei kuulunut ja nyt siellä tosiaan päivämäärä joulukuussa. En ilmeisesti saa rahaa, kun ei ole mitään lausuntoa, missään en ole päässyt asioimaan paikanpäällä, hakemuksen toki tein Kelalle mutta.. En voi päästä edes mihinkään työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin ennen tuota joulukuuta?? :( Mitään odottavia tehtäviä ei ole. Näinkö tämä nyt menee?
[/quote]
Suosittelen töihin menoa.
Menet sinne oma-asiointisivulle ja siellä alhaalla jossain on nappi, että haluan olla yhteyksissä toimiston kanssa (tms.). Pyydät käyntiaikaa, kuulostaa siltä että sulla on paljon asioita selvitettävänä. Eli pyydä tapaamista.