Neurootikot? OCD?
Koska oireenne alkoivat? Haluaisin ennaltaehkäistä lapseni kannalta.
Kommentit (3)
Tuossa kolmenkympin hujakoilla alkoi huomata että kaikki ei ole ihan niinkuin pitää. Mutta varmaan oireilin jo aikaisemminkin. En vaan tajunnut mistä kyse. Parisuhteessahan pakko-oireet tulee viimeistään esiin. Olihan mulla jo lapsena niitä kaikkia loruja mitä piti hokea ja muutakin, kuten tic-liikkeitä, mutta ei niitä kukaan havainnut.
Mä kerron oman historiani lyhyesti. Mun pakkomielteet liittyvät itseeni ja erityisesti ulkonäkööni. N. 9-vuotiaana koin ensimmäisen "ulkonäkökriisini" ohuista hiuksista. Olen nyt 19 ja kriisejä on ollut 90 (listasin eräs päivä kaikki ulkonäköni virheet, joista olen stressannut). 13-vuotiaana nenääni ilmestyi iso finni, jonka en antanut parantua kun ronklasin ruven aina irti. Siitä alkoi 6v kestänyt paha dermatillomania, joka on jättänyt ihooni pysyviä jälkiä. Nyt olen saanut hillittyä naaman nyppimistä, mutta olen edelleen pakkomielteinen ulkonäöstäni ja päivästä kuluu monta tuntia googletellen juttuja ja ottamalla itsestäni kuvia. Lisäksi olen pelännyt aivan järjettömästi esim. sairastumista skitsofreniaan ja olen tälläkin hetkellä masentunut, myös ahdistuksesta kärsin enemmän ja vähemmän. Pelkään myös lihomista ja minulla on pakkomielteinen suhde ruokaan. En syö neuroottisuuteeni lääkkeitä vaan koitan pärjätä tämän kanssa.
Vaikea sanoa, miten neuroottisuutta voi ehkäistä, kai siihen on perinnöllinen taipumus jos on ollakseen. Ainoa asia minkä voit tehdä on tarjota lapsellesi mahdollisimman hyvä lapsuus ja rakastaa häntä ehdoitta sekä yrittää pitää kodin ilmapiiri avoimena ja hyväksyvänä.
Up