Onnistuneet uusioperheet

No meidän ”uusioperhe” on aika epätyypillinen, mutta toimiva. Emme ensinnäkään asu samassa osoitteessa, vaan minä vuoroviikoin 6- ja 10-vuotiaiden kanssa ja mies omassa asunnossaan. Miehen 17 v asuu äidillään miehen lähellä, ja viettävät yhdessä aikaa lähes päivittäin. Lisäksi 2 nuorta aikuista asuu omillaan. Silti mies kovasti katsoo, että ollaan uusioperhe, ja kaikki tulevat toimeen hyvin.

Olisin suhteen alussa halunnut muuttaa yhteen, mutta ei mies ei halunnut sitä poikansa vuoksi. Hän halusi asua lähellä poikaa, jotta hän voisi helposti vierailla lähes päivittäin. Me emme taas lasteni isän vuoksi halunneet muuttaa omastamme pois, koska lapsilla on nyt eskariin ja kouluun lyhyt matka molemmilta.

Nyt on lisäksi jo olo, että en haluaisi enää muutenkaan muuttaa yhteen. On ihana saada välillä omaa rauhaa ja päättää omasta kodista.

Mies kuitenkin puhuu naimisiinmenosta ja on jo alkanut lämmetä yhdessä asumiselle.

Suosittelen kyllä erilleenasumista pitkään ennen yhteenmuuttamista. Siinä lapsetkin tottuvat uuteen kuvioon rauhassa.

Valitettavasti huonoja kokemuksia paljon enemmän kuin hyviä. Yhtäkkiä ei tule lähipiiristä mieleen yhtäkään oikeasti toimivaa systeemiä. Aina joku kärsii tai kokee asiat huonoksi. Lisämausteena näistä kuvioista syntyneitä uusia ongelmia: nuorten masennusta, päihteiden käyttöä ja muutoin vain yhteiskunnan ulkopuolelle jäämistä. Korona pahentanut näitä vielä lisää haastavan perhetilanteen päälle. Itse en uusioperhekuvioon lähtisi ikinä. Jos ero tulee tai puoliso kuolee, niin olen sitten lasten kanssa keskenäni. Tapailla voisin kyllä ja ehkä yhteen muutto tulisi kyseeseen sitten kun lapset ovat molemmilta omillaan.

Meillä uusperhe-elämää jo 25v. Miehelläni ei ollut lapsia, minulla oli 3.

Sitoutumista, arvostusta ja rakkautta siinä tarvitaan puolin ja toisin. Tasapuolinen vanhemmuus vaikkei ole kyse biologisesta vanhemmuudesta. Pari vuotta meni miehelläni ja esikoisella (15v) tasapainon hakemiseen kun olivat niin erilaisia tempperamentiltaan ja poika luuli pettävänsä bioisänsä jos pitäisi miehestäni. Nyt hyvin läheisiä. Tyttärille oli helpompaa, heille mieheni oli heti läheinen

Yhteinen lapsi 6v jälkeen oli viimeinen liima

Varokaa miehet ansaa!!! Teitä kustaan silmään näissä.

Vierailija kirjoitti:

Varokaa miehet ansaa!!! Teitä kustaan silmään näissä.

.

Me ei olla virallisesti uusperhe, mutta eletään kuin sellainen. Molemmilla kolme yläkoulu-lukioikäistä lasta, mulla 100% ja miehellä paperilla 50/50, käytännössä enemmän meillä koska heidän äitinsä tekee matkatöitä . Asumme samalla kadulla omissa taloissamme, koska meille sopivankokoista taloa ei ole tältä alueelta löytynyt ja tässä viihdymme, mm. siksi että miehen ex asuu lähellä myös. Vietämme arkea yhdessä, siten että yleensä toisella on vastuu ruokahuollosta ja toisella kuskaamisesta harrastuksiin yms.  Syödään aina päivällinen yhdessä koko sakki. Viikonloput vietämme yhdessä, toki nuoret omissa menoissaan osan aikaa ja lomailemme myös yhdessä. Molemmilla on päävastuu omasta talostaan ja omat rahat, mutta monesti esim. siivoamme tai teemme puutarhatöitä yhdessä jomman kumman luona. Lapset puhuttelevat toisiaan sisaruksiksi, esim. teini esitteli poikaystävälleen "Tässä on mun biosisko Maija ja pikkuveljet Mikko ja Matti." Myös nuoret turvautuvat ristiin meihin molempiin, asiasta riippuen. Ainoa mikä meillä on virallisesti yhteistä on auto ja ruohotrimmeri. 

Ollaan oltu yhdessä muutama vuosi. Minun mieheni on kuollut, miehen exään on hyvät välit kaikilla ja minunkin lapsilleni hän on yksi turvallinen läheinen aikuinen lisää. Naimisiinmeno ei ole suunnitteilla, yhteisiä lapsia ei ole eikä tule. Muutamme todennäköisesti yhteen siinä vaiheessa kun suurin osa lapsista on itsenäistynyt mutta katsotaan sitä aikanaan. Näin on hyvä ainakin meidän aikuisten näkökulmasta ja lapsetkin tuntuvat hyvinvoivilta ja tasapainoisilta.