Osamaksu sopimus ja ulosotto
Hei, sain kirjeen ulosotto laitokselta, jossa oli summana 1500e ja hakijana eräs rahoitusyhtiö, josta minulla oli aiemmin autolaina. Palautin myyntikohteen autoliikkeelle, tästä tehtiin paperit ja laskettiin että loppusumma velalle olisi 1500e. Tehtiin osamaksusopimus, ensimmäinen erä 28.1 (sopimusta juuri luen). Nyt luukusta kolahti ulosoton kirje ja eräpäivä 2 viikon kuluttua. Soitin mutta totesivat että voi voi. Tästä hakija yrityksestä en tavoita ketään ja heillä on lappu ovessa että toimisto suljettu toistaiseksi.
Voiko tosiaan saatavan laittaa ulosottoon vaikka meillä on sopimus? Eikä yhtään erää ole rästissä.
Kommentit (15)
Sopimuspaperit on tässä edessä. Eli laitan nämä nyt ulosottoon? Sekä rahoitusyhtiö että minä olen nämä allekirjoittanut.
Joku tuollainen homma kävi naapurilla kun autoliike meni konkkaan. Menetti vaihdokkinsa ja ulosottomies vei osamaksu auton. Sai kyllä takaisin vajaan vuoden kuluttua mutta meinasi sillä hermot olla tiukalla.
Sovimme kk erästä s.postilla jonka jälkeen tehtiin sopimus, jonka allekirjoitin vismassa. Minulle tuli tästä vahvistus että kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen ja nyt kun luen, on ensimmäinen erä pvä 28.1.2022. Ja tosiaan, myös rahoitusyhtiö on sopimuksen allekirjoittanut.
Ulosoton kirje on päivätty 24.1.2022
Toimisto suljettu toistaiseksi? Menossa konkurssiin?
Vierailija kirjoitti:
Sopimuspaperit on tässä edessä. Eli laitan nämä nyt ulosottoon? Sekä rahoitusyhtiö että minä olen nämä allekirjoittanut.
Jos löytyy molempien osapuolien allekirjoitukset niin sopimus on pitävä. Sitä ei voi siirtää ulosottoon ilman tiedottamista asianosaiselle, sillä et ole maksujakaan laiminlyönyt.
Laita pikaisesti sopimus ulosottoon.
Eikö tuollaiset mene ensin perintäyhtiölle?!
Yhteys kuluttajaviranomaiseen.
Ulosottoon maksukuitti ja ilmoitat että ulosotto on aiheeton.
Ota heti huomenna yhteyttä ulosottomieheen. Hänen numeronsa ja sähköp. löytyy siitä kirjeestä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuollaiset mene ensin perintäyhtiölle?!
En ymmärrä miksi tämä on suoraan ulosotossa kun ensimmäinen erä ei ole ehtinyt edes erääntyä. Mitään perintää ei ole asian tiimoilta ollut... Toivottavasti ulosotto katkaisee nyt oman perintänsä asian selvittämisen ajaksi.
Rahoitusyhtiöhän saa sen pois sieltä ulosotosta. Ilmoittamalla. Olen vähän huonoa tosta sav yhtiöstä kieltämättä kuullut.
Puuh, asia keskeytetään ulosotossa nyt heti. Olipa nopeaa toimintaa ja mukava tyyppi siellä kuitenkin, vaikka ensimmäinen kenelle soitin totesikin että voi voi.
Sopimus tosiaan on pitävä. Toivottavasti jatko sujuisi myös hyvin.
Ap
Periaatteessa ei voi, sillä ulosottoon pitää olla oikeuden päätös, jos ei ole vero tai muu ilman oikeuden päätöstä ulosottokelpoinen julkinen maksu. Jos et ole aikanaan kiistänyt velan perustetta, kun oikeudesta tuli sinulle ilmoitus, niin se on vaan voivoi.
Kiistä ulosotto ja etsi sopimuspaperit.