Toteutetaan perustulokokeilu!
Voi kun tulisi meidän kaupunkiin!
Aiemmin on puhuttu millainen tuo kokeilu olisi:
SIPILÄN mielestä perustulon kokeilualueeksi sopisi kaksi tai kolme tarkkaan rajattua, toisistaan poikkeavaa aluetta.
– Alueet voisivat olla esimerkiksi syrjäinen, korkean työttömyyden seutukunta, teollisen rakennemuutoksen kohteeksi joutunut paikkakunta ja suuren kaupungin asuinalue, jossa on korkea työttömyys, Sipilä maalailee.
Kommentit (3)
Suuri-/keskituloisena (brutto 12000) en jäisi odottamaan josko ne vielä napsaisivat lisää veroja minun palkastani. Tälläkin hetkellä maksan ihan liikaa.
Asun alueella, jossa on korkea työttömyys, mutta jos tänne tulee, ei kukaan varmasti tee mitään. Paljon sossuloisia ja alkoholisteja, jotka eivät tahdo töihin.
2